Robert Dannin kertoo aluksi olevansa
"non-believer" ja tarkastelevansa asioita täysin
tunnustuksettomasta näkökulmasta. Taustalla hänellä on René
Girardin teoria väkivaltaisista yhteisöistä, jossa veriuhrin
asema nähdään keskeisenä ja kristillinen lunastusmyytti selitetään
sen yhtenä myöhempänä erikoistapauksena.
"Muinaisessa kreikkalaisessa kulttuurissa tunnetaan käsite
farmakos eli syntipukki. Syntipukki oli yksilö, joka
otettiin yhteiskunnan ulkopuolelta ja uhrattiin. Miksi?
Alkukantaisen uhraamisen tarkoitus on ehkäistä väkivaltaa yhteisön
sisällä. Yksi väkivaltainen teko on yhteiskunnan tahdon ilmaus,
jonka tarkoitus on lopettaa ihmiskunnan tappelu. Tämä rituaali
löytyy taustalta uskonnosta, kreikkalaisesta tragediasta ja
monissa muissa rituaaleissa."
Jos syntipukkia ei löydy, yhteisö joutuu kriisiin, koska
tehokkain mahdollinen yhteenkuuluvuus eri yhteiskuntaluokkien
välillä voidaan saavuttaa osoittamalla kaikille yhteinen paha,
johon viha voidaan hyväksytysti suunnata. "Tämä tilanne johtaa
laajenevaan väkivaltaan, kunnes yksi syntipukki löydetään ja
tapetaan symbolina suuremmasta väkivallasta, joka lopettaa kaiken
muun väkivallan."
Sama uhrin ajatus löytyy taustalta nykyaikaisessa mediassa,
jossa luodaan hyviä vihollisia ja hyödyllisiä uhkakuvia. "Media
näyttää väkivallan maailmanlaajuisena uhraamisena, koska se
käyttää uhraamisen käsitettä houkutellakseen yleisöä. Se ei
kuitenkaan koskaan ratkaise kriisiä. Tappaminen jatkuu ja jatkuu,
koska se tyydyttää yleisön intohimoja. Media julistaa yhden
episodin päättyneeksi ja jatkaa seuraavaan ratkaisematta koskaan
sitä."
Ratkaiseva kysymys on se, löydämmekö rationaalisia keinoja
käsitellä yhteisöllistä uhraamista, jota mediassa tuotetaan. "Jos
pystymme yhteiskuntana pääsemään tämän nimenomaisen uhrauskriisin
yli, niin muita ratkaisuja voi alkaa löytyä."
Kalliit ratkaisut
Joissakin tapauksissa kriisi on onnistuttu väliaikaisesti
ratkaisemaan niin ettei verenvuodatuksen jatkamiselle ole
rituaalista tarvetta. Esimerkkeinä Dannin mainitsee Nürnbergin ja
Watergaten.
Nürnbergissä totalitaarisen valtion rikoksiin syyllistyneet
laitettiin ensimmäistä kertaa historiassa oikeuden eteen. "Se oli
hyvin kallis mediarituaali. Syyllisiä syytettiin, heidän annettiin
puolustaa itseään tiettyjen kansainvälisten sääntöjen mukaan.
Jotkut teloitettiin, toiset tuomittiin elinkautiseen - ja niille,
joita ei saatu kiinni tehtiin selväksi, että heitä ajettiin takaa.
Tietoa siitä, että sinut voitiin haastaa oikeuteen työsi johdosta
hallituksen palveluksessa, vaikka olisit ollut pelkkä byrokraatti,
levitettiin 25-30 vuotta. Ihmisten täytyi ajatella sitä mitä
tekivät - ja jos heillä oli osaa tällaisia murhia ja väkivaltaa
suosivissa toimissa, heidän täytyy olla varovaisia, koska he
tietävät että heidät voidaan pidättää."
"Watergate oli mediaspektaakkeli, jossa petokseen syyllistyneet
tuotiin oikeuden eteen ja melkein kuuden kuukauden ajan media
keskittyi juuri tähän. Se oli kiehtovaa televisioainesta, se
vastasi kreikkalaista tragediaa televisiossa, kaikilla kanavilla.
Lopuksi syylliset joutuivat vankilaan ja heidän osallistumisensa
hallintoon kiellettiin. Se johti useisiin uudistuksiin. Yksi
tärkeimmistä oli Churchin komitea (Frank Church oli
senaattori Idahosta, joka sponsoroi komiteaa). Tämä oli
amerikkalainen glasnost. Aloimme kuulla vastavakoiluohjelmista ja
ajatuksia siitä, kuka murhasi Martin Luther King Jr:n, kuka
murhasi Malcolm X:n ja Mustat pantterit. Churchin komitean
tuloksena säädettiin lakeja, jotka estivät hallitusta vakoilemasta
omia kansalaisiaan. Nämä lait olivat voimassa vuoteen 2001
asti."
Poikkeustila ja Amerikka
Dannin tunnistaa Bushin messiaskompleksia käsittelevän
käännösjutun esittelemästämme Vapaa Ajattelijan numerosta
(VA 2-3/ 2003) ja kommentoi joitakin siinä esitettyjä väitteitä,
kuten sotatilan rakentamista kristillisen lähetyskäskyn varaan.
"En usko että ihmisen tarvitsee olla taikauskoinen tai uskoa
mihinkään yliluonnolliseen voimaan joutuakseen pysyvän
poikkeustilan uhriksi. Jo pelkkä tiedon puute ruokkii sen tyyppistä
paranoiaa, ainakin USA:ssa. Ihmisillä ei yksinkertaisesti ole
kummoista perspektiiviä. Kansallisessa poikkeustilassa oleva valtio
sanoo heille, että kaikki mitä tehdään, tehdään heidän oman
turvallisuutensa nimissä, ja he uskovat sen, koska media on
tulvillaan kuvia itsemurhaterroristeista kaikkialla maailmassa."
"Epäilemättä lait joita on säädetty tätä tukemaan luovat
otolliset olosuhteet tietyntyyppiselle fasismille. Älkää unohtako
että on olemassa kahta erilaista fasismia. On eurooppalainen fasismi
1930-luvulta 1940-luvulle - ja yksi noista valtioista, Espanja,
säilyi pitempään. Nykyään taas meillä on Kiinassa esimerkki
fasistisesta valtiosta, joka on aikuistunut, jo 60 vuotta vanha, ja
moisesta hallinnasta voidaan oppia valtavasti teknologiaa. USA
ankarine lakeineen, joihin ihmiset alistuvat, on varmasti
esifasistisella, protofasistisella tasolla. Tämä alkoi jo ennen
syyskuun yhdettätoista 2001. Suunnitelmia tällaisille laeille on
kehitelty vuosikausia. Vuonna 1996 Clintonin hallintokaudella
tehtiin terrorismin vastainen asetus, joka loi pohjan laeille jotka
Bush toteutti."
Armo ja oikeus
Toisin kuin eräät Girardin teorioiden kristilliset tulkitsijat
(ks. esim. VA 6/2002, "Hyvän paimenen politiikka"), Dannin ei näytä
uskovan sellaiseen mahdollisuuteen, että jokin kristillinen armo
voisi joskus tulevaisuudessa käydä oikeudesta. Oikeudellisesti
hyväksytyn uhrin vaihtoehto on oikeudettomasti hyväksytty uhri,
jonka lynkkaajat voivat kaikki yhdessä saada tekonsa anteeksi
jumalan armosta, jonka vastaanottaminen tekee heistä seurakunnan
jäseniä. Nykyaikaisten valtioiden totalitarismi toimii juuri näin,
ja toisaalta esim. George W. Bush ei retoriikassaan viittaa
oikeuden vaatimuksiin, vaan armoitettuun tehtävään, joka asettaa
tietyn kansakunnan kansainvälisen oikeuden yläpuolelle.
"Jos haluamme nykyisen maailmanlaajuisen väkivallan koskaan
loppuvan, meidän täytyy saattaa syylliset oikeuden eteen. On silti
mahdollista kysyä, kenen lakien mukaan heidät pitäisi tuomita. Tätä
kysymystä kansainväliset tribunaalit ovat jo käsitelleet jonkin
verran. Kunnes tämä prosessi viedään pidemmälle, kunnes rikolliset
kuten Kissinger tai Radovan Karadzic ja Ratko
Mladic joiden olinpaikan kaikki tietävät, saadaan kiinni ja
tuodaan oikeuden eteen, kuka tahansa missä tahansa hallituksessa
missä päin maailmaa tahansa uskoo, että hän ei joudu vastaamaan
teoistaan. En yritä väittää, että kun nämä ihmiset saadaan kiinni,
heidät välttämättä tarvitsisi uhrata antamalla veren valua - mutta
voidaan katsoa tiettyjä esimerkkejä, kuten Romaniaa vuonna 1989.
Siellä oli täysi kaaos, joka päättyi, kun Ceausescut teloitettiin
ja se nähtiin julkisesti TV:ssä. Kunnes vallanpitäjät tietävät,
että heidän pitää vastata teoistaan, he eivät lopeta tekoja jotka
johtavat satojen tuhansien ellei miljoonien naisten ja lasten
kuolemiin."
Tiedon katoamisen vaihtoehdot
Danninin puheesta piirtyy kuva, jossa nykyaikaiset tiedon
tuottamisen monopolit (yliopistoja myöten) toimivat keskiaikaisen
katolisen kirkon tavoin ja muodostuvat lopulta esteeksi
rationaaliselle tiedonhankinnalle, jonka edellytyksenä on, että
ihmiset voivat vaihtaa ajatuksia järkiperäisesti. Onko tiedon
katoamiselle vaihtoehtoja?
"En usko että on kyse yhdestä ratkaisusta ja joukosta
vaihtoehtoja. On tarpeen tunnistaa kaikki mahdollisuudet
samanaikaisesti. Vaihtoehtoisista elämäntavoista kiinnostuneiden
ihmisten yhteisöjen on myös tärkeää etsiä tietoa. Vain panemalla
kaikki nämä mallit käytäntöön tulee olemaan mahdollista kesyttää
pyhä media."
Valistuksellisten arvojen säilymiseen on yhä mahdollisuuksia,
"esimerkiksi pienien, rajoitettujen yhteisöjen rakentaminen,
joissa ihmiset ovat kiinnostuneet tietyistä kysymyksistä, tai
jotka voivat tavata avoimilla julkisilla foorumeilla
keskustellakseen tietyistä asioista ja yrittääkseen saada aikaan
muutoksia, tai ainakin vaihtaakseen tietoa. Meillä oli tämä ajatus
60-luvulla esimerkiksi opettamisesta."
"Meidän täytyy luoda itsenäisen tiedon taskuja. Tieto, jonka
yliopistot ovat työntäneet syrjään täytyy löytää uudelleen; jos
mahdollista, meidän täytyy syrjäyttää yliopistot, koska ne ovat
nykyään vain massiivisia yrityksiä, joita ei kiinnosta mikään
todellinen tieto." Vastaavanlainen monien riippumattomien tahojen
välinen vuorovaikutus liittyi aikoinaan nykyaikaisen tieteen
syntyyn ja vapaa-ajattelun esilletuloon. "Voidaan vetää joitain
rajallisia analogioita tiedon alueellistumisen ja paikallistumisen
kanssa keskiajalla tapana vastustaa katolista kirkkoa ja hajottaa
sen täydellinen hegemonia mantereella."
Dannin ottaa esimerkiksi Noam Chomskyn toiminnan. "Ei
ollut olemassa mitään erityistä kurssia jolla hän olisi voinut
puhua USA:n sotatoimista Kaakkois-Aasiassa, joten se tehtiin
opetuksen yhteydessä joka toi hänen tietonsa saataville, ei
ainoastaan oppilaille, vaan myös kenelle tahansa Bostonin alueella,
he saivat tulla paikalle ja kuunnella."
Dannin arvostelee Chomskya yllättävällä tavalla. "Hän oli
erittäin loistava kielitieteilijä ja myös yksi useista erittäin
tärkeistä henkilöistä sodanvastaisessa liikkeessä.
Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että hän on
unohtanut politiikkansa. 25:n ensimmäisen poliittisesti aktiivisen
vuotensa aikana hän oli vannoutunut anarkisti. Enää häneltä ei
kuule yhdestäkään anarkistisesta teoriasta, vain tietoa Amerikan
imperiumista. Amerikkalaiset miettivät aina, miksei hänellä ole
uskollisia seuraajia ja miksei hänellä ole kykyä tunkeutua mediaan,
ja selitys on hyvin yksinkertainen: hänellä ei ole poliittista
ohjelmaa, hän ei tarjoa vaihtoehtoja. Ehkä hänen saamansa julkisuus
on korruptoinut hänet."
Ateistien ulossulkeminen
Chomskyn viimeaikainen vaikeneminen anarkismista saa Danninin
rinnastamaan ateistien kohtelun siihen tapaan, jolla tiedemaailma
kohtelee anarkisteja.
"Uskontotieteellisestä keskustelusta ateistit on jostain syystä
tapana sulkea ulos. Vastaavasti valtiotieteellisestä keskustelusta
on usein tapana sulkea ulos anarkistit." Se, millaisena ateistit
tai anarkistit nähdään, riippuu ratkaisevasti tulkinnasta ja median
antamasta kuvasta, jonka rakentamiseen ateisteja tai anarkisteja ei
haluta päästää osallistumaan tasavertaisina jumalaapelkääväisten
kanssa. Anarkistit on kuvattu satojen vuosien ajan
terroristeina.
"Pitivätpä he itseään agnostikkoina, sekulaarihumanisteina tai
jollakin muulla tavalla uskonnottomina, ateistit edustavat
haastetta pyhyyden keskiöasemalle itse asiassa kaikkien
mahdollisten pyhyyden keskiöiden hylkäämistä. Tämä on
provokatiivista sikäli, että se viittaa filosofisessa mielessä
läpinäkyvyyteen tai jonkinlaiseen demokraattiseen yhteisyyteen.
Aivan kuten anarkia, ateismi sivuuttaa koko tuonpuoleisuususkon
mukaisen hierarkisen järjestyksen ja tuo tilalle ihmislähtöisen
puhetavan."
Ateistien ulossulkeminen tiedeyhteisöstä merkitsee Danninin
mukaan sitä, että tiedeyhteisölle on mahdollista "tieteen" varjolla
levittää epämääräisiä ja pitkälle mystifioivia käsityksiä
uskonnollisuudesta. "Suurin osa ulkomaisista osanottajista oli
yhden jos toisen sortin uskovaisia, ja antropologina arvioisin,
että ateistien läsnäolo olisi voinut pakottaa heidät kaikki olemaan
huomattavasti selväsanaisempia siinä, mitä he tarkoittavat
'pyhällä' ja miten he näkevät sen. Ateistisen näkökulman poissaolo
Sacred Median kaltaisesta konferenssista merkitsee, ettei
millekään todelliselle vuoropuhelulle jätetä edes
mahdollisuuksia."
|