Tärkeimmät arvot elämässäni
Kun ajattelen mitkä tärkeimmät arvoni ovat elämässä, mieleeni
tulee heti perhe, ystävät ja muut läheiset, esim. serkut.
Perheessäni arvostan vanhempiani, jotka ovat jaksaneet kasvattaa
minua ja muita heidän lapsiaan.
Minun lisäkseni heidän lapsiaan ovat isoveljeni Aku ja Juho sekä
pikkusiskoni Sofia. Aku on opettanut minut kalastamaan ja Juho on
opettanut tietokoneen käyttöä ja siksi arvostan heitä. Sofialta olen
oppinut, että pikkusiskot voivat joskus olla ärsyttäviä, mutta silti
minä välitän hänestä.
Arvostan myös mummoani Mairea, joka on elänyt mielenkiintoisen
elämän. Hän on ollut huutolainen, minkä takia hänellä on ollut
välillä rankka lapsuus. Iltaisin, kun käyn hänen luonaan, kuuntelen
innolla hänen tarinoitaan sota-ajasta ja miten maailman on muuttunut
sen jälkeen.
Ystäväni ovat opettaneet minulle millainen maailma joskus voi
olla. Joskus tuntuu, että on yksin maailmassa, mutta seuraavana
päivänä kaverit ovat ympärillä, ja silloin muistaa, että ystävät
ovat aina olemassa, vaikkeivät juuri silloin Sinun kanssasi.
Ystävät ovat minulle tärkeitä, jonka vuoksi arvostan heitä koko
sydämestäni, ja toivon että he ovat aina minulle yhtä tärkeitä.
Ystäviin lukeutuvat myös eläimet, erityisesti kissat.
Tietysti arvostan myös maailmanrauhaa, joka juuri nyt ei ole
mahdollista (siis rauha). Arvostan elämän pikkuasioita, kuten kun
aamulla kesällä herää linnun lauluun ja aurinko paistaa lämpimästi
kasvoihin. Terveys ja urheilu ovat osa elämääni ja arvostan niitä.
Toivon, etten sairastu mihinkään vakavaan tautiin ja pystyn
urheilemaan koko ikäni. Nyt harrastan ringetteä ja siihen menee
suurin osa vapaa-ajastani. Arvostan valmentajaani, koska hän on
joutunut tekemään uhrauksia meidän vuoksi.
Hyvä terveys on avain onneen, sen avulla voit olla tyytyväinen
itseesi ja niin voit olla onnellinen ja nauttia elämän pienistäkin
asioista.
Iida Pesonen
|