|
Elämän tarkoitus
Laihialaisisäntä teki kuolemaa, suvun kolme miestä
seisoivat siinä vierellä ja juttelivat hautajaisten
järjestämisestä. - Kuinkahan monta taksia tarvitaan, kolme kai?
- Ei, kyllä kaksi riittää ja muut saavat kävellä. - No sittenhän on
sama vaikka kaikki kävelisivät.
Isäntä viimeisillään nousi pystyyn
ja sanoi: - Matti on oikias, tuokaapa minun housuni niin kävellään
kaikki.
Selitykset ovat niiden olosuhteiden kuvauksia, joiden vallitessa
selitettävät tapahtumat suurella todennäköisyydellä tapahtuvat (esim.
Ernest Nagel (1901-85)). Monet muinaiskreikkalaiset (esim.
Platon (427-347 eaa)) olivat sitä mieltä, että ainoa todellinen
selitys on vastaus kysymykseen miksi, mikä on tapahtuman
tarkoitus.
Näistä kahdesta selittämisen lajista on sanottu mm. (esim. Kurt
E. Baier (1917 -)):
Ei ole niin, että kaikelle olisi kaksi selitystä, ensimmäinen
osittainen, ei todella selittävä, ja toinen täydellinen, lopullinen,
valaistuksen antava. Totuus on, että nämä kaksi selitystapaa ovat
yhtä selittäviä, yhtä valaisevia, yhtä täydellisiä ja yhtä lopullisia,
mutta ne sopivat eri ilmiöiden selittämiseen.
Kun löydämme metsän keskeltä rakennusten raunioita, voimme olettaa,
että ne ovat ihmisten rakentamien talojen jäännöksiä, jotain ihmisen
tekemää, hänen omaa tarkoitustaan varten valmistamaa. Rakennukset
voidaan selittää vetoamalla rakentajain tarkoitukseen.
Toisaalta jos pyrstötähti eli komeetta lähestyy Maata, on
luultavaa, ettei tämä taivaankappale ole järkevien olentojen
rakentama. Emme voi käyttää sitä selittämisen tapaa, joka vetoaa
tarkoitukseen. Nyt meidän on käytettävä toista selittämisen mallia,
sitä, joka vetoaa luonnonilmiön luonnollisiin syihin.
Joskus voi olla vaikeaa ratkaista, mitä selitystapoja on
käytettävä. Esimerkiksi Maata kiertävä kappale saattaa olla
meteoriitti tai ihmisen valmistama tekokuu.
Tarkoitusta voidaan kysyä vain, jos on voitu osoittaa, että
jotakin tarkoituksellisesti tehdään. On siis ensin osoitettava
tarkoituksellisen toiminnan olemassaolo, ja vasta sitten tarkoitusta
voidaan käyttää jonkin asian selittäjänä.
Joskus on ajateltu (esim. Fjodor Dostojevski (1821-1881))
täsmälleen päinvastoin. On esitetty kysymys tarkoituksesta ja
väitetty, että tarkoituksen olemassaolo edellyttää jumalan
olemassaoloa. Tieteen mukaan olisi ensin todistettava jumalallisten
tekojen olemassaolo, ja vasta sitten voitaisiin puhua jonkin elämässä
piilevän jumalallisen tarkoituksen olemassaolosta.
Kysymykseen "miksi olet lakannut lyömästä vaimoasi?" voidaan
vastata tarkoitukseen viittaamalla, mutta jos ei ole ollenkaan lyönyt
vaimoaan, kysymys on väärin asetettu.
Pohdittaessa kysymystä "onko elämällä tarkoitus?" on ensin
huomioitava sanan "tarkoitus" eri merkitykset.
Ensiksi joku voi kysyä jonkin arkipäiväisen teon tarkoitusta,
esimerkiksi "miksi jätit auton valot palamaan?" Toiseksi voidaan
kysyä "mikä on tämän työkalun tarkoitus?"
Joku voi toimia erittäin tarkoituksenmukaisesti, joku toinen
vallan hullusti, hedelmättömästi tai jonkin arvojen järjestelmän
näkökulmasta arvottomasti. Tieteellisen elämänkatsomuksen
hyväksyminen ei suinkaan johda tässä mielessä arvottomaan elämään.
Päinvastoin tiede on varustanut meidät lukuisilla työvälineillä,
joilla voimme toteuttaa omia tarkoituksiamme. Kun muinainen ihminen
rukoili sadetta jumalilta, nykyaikainen ihminen käyttää
sadettajia.
Luonnonesineiden tarkoituksellisuudesta tai
tarkoituksettomuudesta voidaan usein puhua liittämättä mukaan arvoja.
Talon lähellä olevalla puulla saattaa olla tai olla olematta
tarkoitus. Emme kuitenkaan hakkaa sitä pois siksi, että se olisi
tarkoitukseton. Miksi sitten oletetaan, että ateistin, jonka mielestä
elämällä ei ole mitään ennalta tiedettävää tarkoitusta, pitäisi muka
tehdä itsemurha, jos hän todella uskoisi elämän
tarkoituksettomuuteen?
Kun tarkoituksia liitetään ihmisten puuhiin, tämä saattaa olla
hyvinkin arvojen värittämää. Jos kysyt kutsuilla joltakin vieraalta
"miksi olet täällä, mikä on tarkoituksesi?", hän saattaa käsittää
kysymyksesi hyvinkin arvoväritteisesti - ikään kuin kutsuilla
olemiseen pitäisi olla jokin erityinen syy. Monet uskonlahkot
vastustavat syntyvyyden säännöstelyä, koska niiden oppien mukaan
sukupuolielimet on tarkoitettu lisääntymiseen.
Vaatimus, että asioilla pitäisi olla tarkoitus, on sinällään
moraalinen kannanotto. On mahdollista, että koko puhe tarkoituksen
löytymisestä on puhtaasti arvosidonnaista puhetta, joka ei liity
ollenkaan totuuskysymyksiin. Humen giljotiinin mukaan tosiasioita ja
arvoja ei voi loogisesti johtaa toisistaan; tästä näkökulmasta
katsoen oletus jostakin elämän "todellisesta" tarkoituksesta on
silkkaa hölynpölyä.
Uskonnollinen ja tieteellinen elämänkatsomus eroavat
useimmiten perinpohjaisesti vastauksessa kysymykseen siitä, mikä on
ihmisen tarkoitus. Tieteellisen elämänkatsomuksen mukaan ihmisellä ei
ole ainakaan nykyisen tietämyksen valossa mitään ihmiskunnan
ulkopuolista tarkoitusta. Tähän on esitetty vastaesimerkkinä, että
vieraan planeetan asukkaat voivat vallata Maan ja ottaa ihmisen
lemmikikseen.
Ihminen ajattelee esimerkiksi, että metsästyskoiran tarkoitus on
palvella metsästystä (koira on varmaan asiasta eri mieltä). Ihminen
on tässä suhteessa tarkoitukseton. Nykyään ei ole olemassa isäntää
tai isäntiä, joiden koiria ihmiset olisivat. Teistiset uskonnot ovat
muovautuneet orjanomistusyhteiskunnassa, jossa orjilla oli
inhimilliset isännät ja kaikilla ihmisillä yhteinen kosminen
isäntä.
Tarkoituksen puuttuminen edellä esitetyssä mielessä ei
välttämättä millään tavoin alenna inhimillisen elämän arvoa. Ihmisen
itsenäisyys (autonomia) saattaa päinvastoin lisätä hänen arvoaan.
Ne, jotka hylkäävät tieteellisen elämänkatsomuksen siksi, että se
muka riistää elämältä mielekkyyden, sekoittavat sanan "tarkoitus"
eri merkitykset. He luulevat, että koska elämällä ei ole
tarkoitusta, elämässä ei voisi olla tarkoitusta. He luulevat, että
jos ihmisellä ei ole isäntää, hän ei voi omistaa itse itseään ja
antaa itse elämälleen tarkoitusta. Aivan kuten lapselle saattaa
merkitä shokkia se havainto, että hän pystyy seisomaan omilla
jaloillaan, ihmiselle voi merkitä shokkia määrätä itse omasta
elämästään.
Uskonnot eivät pohjimmaltaan ollenkaan vastaa kysymykseen siitä,
mikä on elämän tarkoitus. Kun uskontojen edustajilta kysytään, mikä
on se jumalan suunnitelma, jossa ihmisen elämällä on oma
tarkoituksensa, heiltä saa usein vastaukseksi joko sellaisia pyhien
kirjojen lauseita, jotka eivät vastaa kysymykseen, tai sitten he
kieltäytyvät vastaamasta kysymykseen ja sanovat, että jumala yksin
tietää.
Esimerkiksi kristinusko väittää, että "maallisen" elämän
tarkoitus on kuolemanjälkeisen "iankaikkisen" elämän saavuttaminen.
Jos olisi olemassa ns. iankaikkinen elämä, mikä sen tarkoitus olisi?
Sen sijaan lopullisella, biologisella kuolemalla näyttää olevan
luonnossa lajin säilymisen ja kehittymisen kannalta selvä merkitys.
Kuolema on elämän jatkumisen edellytys, sillä jos kuolemaa ei olisi,
bakteerien massa ylittäisi nopeasti maapallon massan, ja tämähän on
tietysti mahdotonta. Jos muinaiset eläimet eivät olisi koskaan
kuolleet, ihmistä ei olisi koskaan ilmaantunut maapallolle, sillä
ihmiselle ei olisi ollut elintilaa. Ei pidä kuitenkaan ajatella,
että kuolemalla olisi jokin tarkoitus.
Kristillinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista
kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi.
Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja
kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon.
Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin
iankaikkisilla iloilla.
Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa
olla vakavia moraalisia seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä
keskiajalla ihmiselämää ei pidetty yhtä suuressa arvossa kuin
nykyään. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla
täysin mielekästä ja antoisaakin.
Arvioitaessa ns. maallista elämää kristityt usein vertaavat sitä
iankaikkisen elämän riemuihin. Voidaan huomauttaa, että he tekevät
saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Jones on pieni, koska
hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata
johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään
keskimäärin. Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin
mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän
elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut
toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä
tarkoituksetonta elämää. Sen sijaan, että ollaan huolissaan
iankaikkisesta elämästä pitää kehittää elämää ja yhteiskuntaa
maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea
elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää.
Syy ja seuraus tämäkin:
Saarnamies varoitteli viinan kiroista: - On viinan syy, että
lapsenne näkevät nälkää. On viinan syy, että lyötte aviopuolisoanne.
On viinan syy, että ammutte anoppianne. Ja on viinan syy, että
ammutte ohi...
Edellä suoritetuista tarkasteluista voidaan päätellä, että
luonnonilmiö elämä kuuluu luonnossa vallitsevan syyn ja seurauksen
suhteen avulla selitettäviin ilmiöihin eikä tarkoituksen avulla
selitettäviin. Tämän luonnontieteellisen selityksen tarjoaa
kehitysoppi.
Mutta vaikka luonnonilmiöllä elämä ei olisi tarkoitusta,
ihmisyksilöllä tai yksilöiden muodostamalla yhteiskunnalla voi olla
moniakin päämääriä, aikomuksia ja tarkoituksia. Tarkoitusten avulla
selittäminen on keksitty, koska ihmisillä on tarkoituksia, ei siksi,
että ihmisiltä puuttuisivat tarkoitukset.
Paul Kurtzin mukaan uskonnottoman etiikan ensimmäinen
sääntö on, että elämä on elämisen arvoista. Toinen sääntö on, että
moraali on puhtaasti inhimillistä alkuperää.
Tahto elää on ihmisen perustavinta laatua olevia pyrkimyksiä.
Alun perin iankaikkisen elämän kaipuukin on syntynyt voimakkaasta
tahdosta elää. Joissakin uskonnoissa tämä alkuperäinen pyrkimys on
pitkällisen kehityksen tuloksena kääntynyt päälaelleen, on alettu
kuvitella, että "maanpäällinen" elämä olisi jollakin tavalla
arvotonta.
Paitsi että ihminen haluaa elää, hän haluaa onnellista,
täyteläistä elämää. Eri aikoina ihmisillä on ollut erilaisia
mielipiteitä siitä, mitä sellainen elämä on. Joka tapauksessa
onnellinen elämä tuottaa ihmiselle tyydytystä.
Onnellisen elämän ehdot ovat aina olleet ihmisille epävarmoja,
ja tämä on saanut ihmisiä jopa vapaaehtoisesti luopumaan sekä
vapaudesta että vastuusta jonkin heitä suuremman vallan hyväksi,
joka sanelee heille elämän tarkoituksen. Vapaassa ja
tasa-arvoisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksytty oletus on, että
jokainen tavoittelee onnea omalla tavallaan. Sellaisessa
yhteiskunnassa, joka ei enää jakaudu orjiin ja isäntiin, kukaan ei
voi määritellä tarkoitusta kenellekään muulle kuin itselleen ja
omalle elämälleen.
Erkki Hartikainen & Janne Vainio
|