|
Bushin Messiaskompleksi
Kun George W. Bush pyrki presidentiksi
vuonna 2000, hän sanoi että Yhdysvaltojen
tuli olla "nöyrä" maailmassa. Nyt hän on
hylännyt vaatimattomuuden ja korvannut sen
ylimielisyydellä. Vaistoihinsa äärettömästi
luottaen, fundamentaaliseen uskomusjärjestelmäänsä
kääriytyneenä, takanaan maailman
kaikkien aikojen mahtavin armeija, ja
Kongressin estelemättä, Bush voi mielestään
vapauttaa maailman pahasta asevoimin.
Presidentin julkisista puheista, ja jopa sellaisista
mielistelevistä tarinoista kuin Bob
Woodwardin Bush at War (Bush sodassa) ja
David Frumin The Right Man (Oikea mies), saa
vaikutelman presidentistä jumalallisella asialla.
Sitä voi kutsua messiaaniseksi militarismiksi.
Hän on ehkä hylännyt sanan "ristiretki",
mutta ristiretkestä tässä on silti kyse. Kuten
Bushin entinen puheidenkirjoittaja Frum
sanoo: "Sota on tehnyt hänestä ristiretkeläisen."
Vaikka siinä ei olekaan mitään pahaa,
jos presidentti haluaa tehdä maailmasta paremman
paikan, on se kuitenkin pelottavaa,
kun Valkoisen talon mies uskoo jumalan kehottaneen
häntä muuttamaan maailmaa väkivaltaisin keinoin.
Bushin vision suurisuuntaisuutta ei voida
enää kiistää. "Useimmat presidentit ovat hyvin
toiveikkaita. Joillain on suuria visioita siitä,
mitä he tulevat saavuttamaan, ja hän kuului
tiukasti siihen leiriin," Woodward kirjoittaa.
Bush sanoi hänelle: "Tartun tilaisuuteen
saavuttaa suuria päämääriä," ja lisäsi: "Mikään
ei ole suurempaa kuin saavuttaa maailmanrauha."
Ja hän uskoo, että sen voi usein saavuttaa
sodan kautta. "Ajatellessamme Irakia, saatamme
hyökätä tai jättää hyökkäämättä. En
tiedä sitä vielä. Mutta tavoitteena tulee olemaan
tehdä maailmasta rauhaisampi," hän
sanoi Woodwardille. Bush tuntui ymmärtävän,
että hänen lähetyssaarnaajamainen asenteensa
saattaisi johtaa hankaluuksiin ("Condi
ei halunnut minun puhuvan siitä"), mutta
hän jatkoi, tukeutuen siihen uudelleen Afganistanissa
("Halusin, että meidät nähtäisiin
vapauttajina") ja Pohjois-Korean tilanteessa.
Bushin kuuluisaksi tullut lausahdus, "vihaan
Kim Jong Iliä," jonka hän ilmaisi Woodwardille,
tuli siinä yhteydessä kun Pohjois-
Korean johtaja antoi kansansa nääntyä nälkään
ja vankiensa tulla kidutetuiksi. "Se kauhistuttaa
minua," Bush sanoi, lisäten, että
hänen reaktionsa "tuntui hänen sisäelimissäänkin.
Ehkä se johtuu uskonnostani, mutta
tunnen voimakkaasti näin."
Vaikka hänen hallintonsa näyttää kulkevan
diplomatian tietä Korean ydinkriisissä, Bushin
innokkuutta haastaa Pyongyang ei pidä aliarvioida.
"En ole tyhmänrohkea," hän sanoi,
myöntäen Pohjois-Korean kyvyn aiheuttaa
massatuhoja Etelässä. Mutta hän väheksyi
ongelmia, jotka vallanvaihdos saattaisi aiheuttaa.
"He sanovat minulle, että meidän ei tarvitse
edetä liian nopeasti, koska silloin taloudelliset
rasitukset ihmisille tulevat olemaan
suunnattomia - jos tämä tyyppi saataisiin
kaadettua. Kuka huolehtisi - Minä en vain
usko siihen."
Kun Bush kutsuu Kim Jong Iliä "pygmiksi"
ja pitää kiinni Pohjois-Korean paikasta "pahuuden
akselissa", tämä kaikuu koko matkan
Pyongyangiin. Eikä ole yhtään rauhoittavaa
kuulla Bushin löyhästi ehdottavan sodan mahdollisuutta
Pohjois-Korean kanssa. Yhdessä
tammikuisessa lehdistökonferenssissa Irakista
ja Pohjois-Koreasta, eräs reportteri aloitti
kysymyksensä: "Jos emme mene sotaan. . . "
ja Bush keskeytti, "Kumman maan kanssa?"
Tällaista epäkunnioittavaa asennetta sodan
suhteen ei olla nähty sitten Reaganin varhaisten
vuosien.
Tiedämme, että Bush luottaa kohtuuttomasti
omiin impulsseihinsa. "En pelaa sääntöjen
mukaan. Pelaan sisuskalujeni (en. gut)
mukaan," hän kertoi Woodwardille, joka lisäsi,
että Bush käytti samanlaisia lauseita tusinoittain
haastattelun aikana. Keskiaikana jalan
mittayksikkö riippui kuninkaan oman jalan
koosta. Sitä kutsuttiin kuninkaalliseksi askeleeksi,
ja nykyään meillä on kuninkaalliset
sisuskalut.
"Bushilla on loistava vaisto, joka kertoo
hänelle milloin taistella, milloin myöntää tappionsa,
milloin juosta, milloin odottaa, milloin
aloittaa yrityksensä," kirjoittavat Carolyn B.
Thompson ja James W. Ware teoksessaan The
Leadership Genius of George W. Bush (George W.
Bushin nerokkuus johtajuudessa). Vaikka hänen
bisnestappionsa eivät tunnu oikeuttavan moisia kehuja,
kirjoittavat jatkavat suitsutustaan: "Suuri osa Bushin
menestyksestä johtajana johtuu hänen halustaan luottaa
vaistoihinsa."
Mutta entä jos Bushia närästää? Mitä jos hänen
vatsansa antaa hänelle huonoja neuvoja?
Bushilla on kaksi sodanhaastetta, yksi syyskuulta
2001 ja toinen lokakuulta 2002. Yhdessä ne antavat
hänelle ennennäkemättömän, yksipuolisen voiman, jolla
hän voi mahtailla milloin vain hänen sisuskalunsa niin
käskevät. On liikaa pyydetty, että muka demokraattisessa
yhteiskunnassa pitäisi luottaa yhden ihmisen vaistojen erehtymättömyyteen.
Woodward kirjoittaa: "On selvää, että Bushin
maallistunut usko vaistoihinsa - hänen luonnollisiin ja
spontaaneihin johtopäätöksiinsä ja tuomioihinsa - ajaa
hänen rooliaan poliitikkona, presidenttinä ja ylimpänä
käskynhaltijana. Hänen vaistonsa ovat melkeinpä hänen
toinen uskontonsa."
Hänen ensimmäinen uskontonsa vaikuttaa myös.
Tietenkin presidentillä on oikeus harjoittaa mitä
tahansa uskontoa johon hän uskoo, eikä George W. Bush
ole ensimmäinen presidentti, joka julistaa Jumalan nimeä
tai väittää että USA on Jumalan siiven suojissa. Mutta
kun hänen fundamentalistiset uskomuksensa vaikuttavat
hänen työhönsä, ja kun hän latoo uskonnollista retoriikkaa
tulenaroissa tilanteissa, meidän pitäisi varoa.
Syyskuun yhdennentoista jälkeen on ollut
tuskin päivääkään, jona Bush ei olisi käyttänyt
sanoja "pahuus" tai "pahantekijät". Hänen
"pahuuden akseli"-puheensa saattoi uhata
Pohjois-Koreaa niin, että se päätti kiihdyttää
ydinvarusteluaan. Termi "pahuuden akseli"
ei syntynyt vahingossa, eikä alkuperäisen
puheen kirjoittaja käyttänyt niitä sanoja.
Frum keksi termin "vihan akseli" luonnoksessa,
jonka hän lähetti pääpuheenkirjoittaja
Michael Gersonille. Frum sanoo: "Gerson halusi
käyttää uskonnollista kieltä, jonka Bush
oli ottanut omakseen syyskuun yhdennentoista
jälkeen - näin 'vihan akselista' tuli 'pahuuden
akseli'."
Frum puhuu melko avoimesti fundamentalismin
merkityksestä Bushin valtakoneistossa.
Ensimmäiset sanat, jotka George Bush
koskaan lausui hänelle Valkoisessa Talossa
olivat: "En nähnyt sinua Raamatun lukutilaisuudessa."
Frum kirjoittaa: "Bush tuli kovin
erilaisesta kulttuurista, ja puhui kovin eri kulttuurin
puolesta kuin Ronald Reagan: kyseessä
on moderni evankelismi. Ymmärtääkseen
Bushin Valkoista Taloa on ensin ymmärrettävä
sen vallitsevaa uskonoppia."
Frum siteeraa myös puhetta, jonka Bush
antoi alma materissaan, Yalessä, 21. toukokuuta
2001. Bush itse työsti puhetta ahkerasti,
ja Frum sanoi, että se kuului presidentin
paljastavimpiin puheisiin. Bush sanoi: "Elämä
kulkee omaa tietään, tekee omat vaatimuksensa,
kirjoittaa omaa tarinaansa. Ja matkan
aikana alamme tajuta, että emme itse ole
tarinamme kirjoittajia."
Bush ilmaisi saman tunteen ollessaan Teksasin
kuvernööri. "En voisi olla kuvernööri jos
en uskoisi jumalalliseen suunnitelmaan, joka
vallitsee yli kaikkien ihmisten suunnitelmien,"
hän sanoi.
Kun Bush vasta harkitsi presidentiksi pyrkimistä,
hän kävi kirkossa äitinsä kanssa. Saarnaaja
puhui vastahakoisesta Mooseksesta,
joka epäili johtajankykyjään. Barbara sanoi
Georgelle että hän oli mooseshahmo. Pyrkiessään
presidentiksi, Bush itse tukeutui taivaalliseen
suunnitelmaan. "Meille on uskottu
velvollisuus," hän kirjoitti kampanjakirjassaan,
jonka nimikin, ei suinkaan vaatimattomasti,
oli A Charge to Keep.
Bushin usko, että korkeampi taho saattoi hänet
presidentiksi paistaa läpi eräästä kohdasta
Frumin kirjassa. Bushin kongressipuheen
jälkeen 20. syyskuuta 2001, Gerson kävi
tapaamassa presidenttiä onnitellakseen häntä:
"Herra presidentti, kun näin teidät televisiossa,
ajattelin - Jumala halusi teidän olevan
siellä," Gerson sanoi Frumin mukaan.
"Hän haluaa meidän kaikkien olevan täällä,
Gerson," presidentti vastasi, Frumin mukaan.
Bush näyttää uskovan toteuttavansa Jumalan
tahtoa sotaa lietsomalla. Woodwardin kirjassa
hän sanoo: "Sota-aikana meidän täytyy
huolehtia eräästä inhimillisestä tarpeesta.
On olemassa arvoja, joista emme voi luopua
- Jumalan antamat arvot. Nämä eivät
ole USA:n luomia arvoja." Reiluuden nimissä on
myönnettävä, että arvot, joihin Bush kommentissaan
viittasi, olivat "vapaus ja ihmisen
tarpeet ja äidinrakkaus." Mutta ajatus, että
presidentti uskoo toteuttavansa Jumalan tahtoa
sodassa on huolestuttava.
"Bushin luonteeseen kuuluu outo, henkilökohtainen
uskonnollisuus," sanoo Lou Dubose,
joka kirjoitti Molly Ivinsin kanssa kirjan
Shrub: The Short but Happy Political Life of George
W. Bush (George W. Bushin lyhyt mutta onnellinen
poliittinen elämä). "Ja ne uskonnolliset
ihmiset, joihin hänellä on yhteyksiä Teksasissa,
eivät ollenkaan kuulu uskontojen valtavirtaan
-edes Teksasissa."
Dubose siteeraa James Robisonia, Fort
Worth televangelistia. "Bush kävi Robisonin
Life Today -televisioseurakunnassa ja kutsui
Robisonin pääpuhujaksi aamiaisrukoukseen
Austinissa Bushin toisen kuvernöörikauden
virkaanastujaispäivänä," kirja kertoo. Aamiaisrukouksen
aikana, Robison kertoi molemminpuolisesta
keskustelustaan Jumalan kanssa,
jonka hän koki ajaessaan maantiellä Arlingtonin
ja Dallasin välillä. Bush ihailee myös
James Dobsonia, joka kuuluu oikeistolaiseen,
uskonnolliseen ryhmään nimeltä Focus on the
Family (Keskittykää perheeseen).
"Hän on kaikista holtittomimmin uskonnollisin
presidentti, jonka olemme koskaan nähneet,"
sanoo Annie Laurie Gaylor, Freethought
Today -lehden päätoimittaja Wisconsinista.
"Hänen tehtävänsä on uskonnollinen, eikä
hänen uskontoaan voi erottaa hänen militarismistaan.
Hän uskoo taistelevansa hurskasta sotaa."
Chip Berlet, Political Research Associatesin
analyytikko Massachusettsissa, on oikeistolaisten
uskonnollisten ryhmittymien asiantuntija.
"Bush pitää paljon sotaisten kristittyjen
evangelisten apokalyptisesta ja messiaanisesta
ajattelusta," hän sanoo. "Hän näyttää
uskovan, että maailmassa on meneillään
valtava taistelu hyvän ja pahan välillä, joka
tulee päättymään viimeiseen yhteenottoon.
Ihmiset, joilla on tällainen maailmankatsomus,
ottavat usein tarpeettomia ja pelottavia
riskejä, koska he näkevät toteuttavansa Jumalan
tahtoa."
Toiset, kuten Frederick Clarkson, joka kirjoitti
kirjan Eternal Hostility: The Struggle Between
Theocracy and Democracy (Ikuinen vihanpito:
teokratian ja demokratian kamppailu),
ei usko Bushin uskonnollisen vakaumuksen
syvyyteen ja uskoo hänen käyttävän moista
retoriikkaa poliittisiin tarkoituksiin. "Bush haluaa
miellyttää aktiivistista vaalipiiriään,"
sanoo Clarkson. "Monet näistä ihmisistä uskovat
elävänsä raamatun lopunaikoja."
Ottaen huomioon, että USA on sodassa Al
Qaidan islamisteja vastaan, tämä ei ehkä ole
paras aika vetää Jumalaa mukaan konfliktiin.
Mutta näin Bush on tehnyt, esimerkiksi kun
hän sanoi: "Jumala on puolueeton" sodassa
terrorismia vastaan. Jo pelkästään moisen
retoriikan käyttö voi saada aikaan räjähdysherkän
tilanteen, Clarkson uskoo. "Aikana jolloin
fundamentalistinen Islam on nousussa,
väkivallan purkautumisen mahdollisuus on
vaarallinen asia," hän sanoo.
Michael Klare, rauhan ja
maailmanturvallisuuden professori Hampshire Collegessa
uskoo, että Bushia motivoi "messiaanisen ja
suurvalta-ajattelun yhdistelmä. Hän takertuu
käytännölliseen tarpeeseen kontrolloida
maailman öljyvaroja, jonka eteen hallinto on
valmis tekemään mitä vain, ja hän yhdistää
sen messiaaniseen kiihkoon."
Kuten muut presidentit ennen häntä, Bush
uskoo, että USA on maailman mahtavin valtio,
eikä hän pelkää teologisen kielen käyttöä
oikeuttaakseen suurvaltaa, sanoo Chalmers
Johnson, kirjan Blowback: The Costs and
Consequences of American Empire (Amerikan
suurvallan hinta ja seuraukset) kirjoittaja. "Hän
käyttää ideologiaa militarisminsa peittelyyn," sanoo
Johnson.
"Kyseessä on militarismin, maskuliinisuuden
ja messiaanisen kiihkon pyhä kolminaisuus,"
sanoo Lee Quinby, professori Hobart
ja William Smith Collegeista Genevasta, New
Yorkin osavaltiosta. "Se noudattelee kyllä
apokalyptista ajattelua, jolla on uskonnollinen
pohja, mutta se on nyt maallistunut militaristiseen
muotoon. Apokalyptinen ajattelu vetoaa
aina voimattomuuden tunnetta ja lupaa
voittoa tuon voimattomuuden edessä. Tässä
tapauksessa Bush hyödyntää turvattomuutta,
jota tunnemme terrorismin tai Saddam
Husseinin takia, ja korostaa armeijaa takeena
siitä, että voimattomuutemme tulee muuttumaan."
Quinbyn mukaan tällainen ajattelu
on "vaarallista, koska se valmistaa kansaa
sotaan, ajattelematta sen vaikutuksia siviileihin
ja amerikkalaisiin sotilaisiin."
On myös olemassa riski, että Bush on niin
vakuuttunut Jumalan suosiosta, että hän voi
tehdä hirvittäviä virheitä.
Demokratiassa sodan ja rauhan kohtalokkaiden
päätösten ei kuulu olla yhden miehen käsissä.
Tänäpäivänä ne kuitenkin ovat. Ja mikä mies, kenelle
ne antaa! Intellektuellin uteliaisuuden puuttuessa,
hän kerskuu erehtymättömillä sisuskaluillaan.
Yrittäen epätoivoisesti välttää joutumasta samaan
ansaan kuin isänsä "sen visiojutun" suhteen, Bush
ottaa harteilleen suuren, globaalin tehtävän ja
ilmaisee sen fundamentalistisin sanoin. Ja hän on
määrännyt Pentagonille tärkeimmän roolin operaation
täytännössä.
Tämä on aivan liikaa valtaa kenen tahansa käsissä,
ja George W. Bushilla on vallan mukanaan tuoma
röyhkeys. "Minun ei tarvitse selittää sanomisiani,"
hän sanoi Woodwardille. "Se on mielenkiintoinen asia
presidenttinä olemisessa. Ehkä jonkun täytyy selittää
minulle miksi he sanoivat jotain, mutta minä en tunne
itseäni tilivelvolliseksi kenellekään."
Kun tämä ristiretki menee pahasti pieleen, niin kuin
todennäköisesti tulee käymään, Bush tulee olemaan
selityksen velkaa monille ihmisille. Sitä odotellessa
meidän täytyy tehdä mitä vain väkivallattomasti
pystymme vastustaaksemme tätä sotaisaa messianismia.
|