|
Suvaitsevuutta?
Ronald Reagan valittiin USA:n presidentiksi vuonna
1980. Astuessaan virkaan seuraavana vuonna hän sai ensi töikseen
läpi joukon lakiesityksiä, jotka olisivat toteutuessaan
romuttaneet liittovaltion perinteisen katsomusneutraaliuden, joka
pohjautuu perustuslain ensimmäiseen lisäykseen. Yksi näistä
militanttien fundamentalistiryhmittymien ajamista vaatimuksista oli
se, että julkisin varoin ylläpidetyissä kouluissa voitaisiin
järjestää kristillisiä päivänavauksia.
Lukiossa naureskelimme joukolla jenkkihihhuleiden touhuille.
Ronnien edesottamuksista tuli koko luokan naurunaihe ja USA oli
yllättäen muuttunut varsinaiseksi takapajuisuuden symboliksi.
Samaan hengenvetoon suurin osa luokasta käveli kiltisti
päivänavaukseen. Meille muutamille, jotka emme osallistuneet
kristillisiin tilaisuuksiin, letkautettiin että me kaiketi
pelkäämme epäuskomme horjuvan.
USA:ssa korkein oikeus pani pisteen yritykselle järjestää
päivänavauksia. Suomessa Vapaa-ajattelijain liiton nykyinen
puheenjohtaja Erkki Hartikainen oli samoihin aikoihin
onnistunut valittamaan YK:n Genevessä toimivalle
ihmisoikeuskomitealle, että lukion aamuhartaudet, kuten myös
peruskoulun päivänavaukset sekä uskontojen historian opetus
loukkaavat kirkkoon kuulumattomien oikeuksia. Valitus herätti
laajaa hilpeyttä. Samat ihmiset, jotka pitivät Reagania kaistapäänä
edellä mainittujen "takapajuisten" lakiesitysten vuoksi, pitivät vapaa-ajattelijoiden tiukkaa katsomusvapauslinjaa jonkinlaisena
ateistisena fundamentalismina.
Ovatko vapaa-ajattelijat suvaitsemattomia, jos he vaativat
luterilaisten päivänavauksien kieltämistä julkisista peruskouluista?
Miksi samat ihmiset pitävät samaa asiaa suvaitsemattomuuden tai vapaudenhenkisyyden ilmaisuna riippuen siitä, tapahtuuko se meillä
vai Yhdysvalloissa?
Suvaitsevuus on ollut kiistakysymyksenä vapaa-ajattelijoiden
keskuudessa. Osittain kysymys on ollut vapaa-ajattelun sisäisistä
aatteellisista rajoista, joiden kyseenalaistaminen on nähdäkseni
tervetullutta. Samalla kysymys on kuitenkin myös siitä, johtuuko
vapaa-ajattelijoiden "suvaitsematon" julkisuuskuva ensisijaisesti
vapaa-ajattelijoista itsestään - vai joukosta sellaisia poliittisia
intressejä, joiden vuoksi meidät tullaan joka tapauksessa leimaamaan
suvaitsemattomiksi vielä pitkän aikaa.
Ensin mainittuun ongelmaan voimme kaikki jossain määrin
vaikuttaa. Jälkimmäistä ongelmaa emme voisi poistaa muulla tavoin
kuin sanoutumalla irti siitä jumalattomasta vaatimuksestamme, että
julkisen vallan tulee olla katsomusneutraalia.
Eduskunta vahvisti äskettäin uudelleen valtion ja kirkon
väliset suhteet hyväksymällä uskonnonvapauslain uudistuksen sekä
aivan uuden hautaustoimilain, jonka ainoana tarkoituksena on
vahvistaa kirkon määräävää markkina-asemaa hautaustoiminnassa.
Huolimatta siitä, että monet hallituspuolueidenkin kansanedustajat
ovat uskontokuntiin kuulumattomia, lait hyväksyttiin täysistunnossa
ilman keskustelua. Vapaa-ajattelijain liiton edustajaa kuultiin
perustuslaki- ja sivistysvaliokunnissa, joissa liiton näkemykset
herättivät keskustelua - mutta vaikka eräät kansanedustajista ovat
vapaa-ajattelijayhdistyksien jäseniä, liiton selkeät
ihmisoikeusnäkemykset eivät kantautuneet täysistuntokeskusteluun
saakka.
Istuvista eduskuntapuolueista ainakin vihreillä ja liberaaleilla
on hiljattain ollut julkituotuja linjapäätöksiä kirkon ja valtion
erottamisesta - mutta nämä linjaukset eivät kantautuneet
täysistuntosaliin saakka edellä mainittuja lakeja hyväksyttäessä.
Myöskään entisissä sosialistipuolueissa ei enää muisteltu vanhoja
juhlapuheita, vaikka Forssan ohjelman satavuotisjuhlan
kunniaksi onkin tänä vuonna vakaasti päätetty järjestää näyttäviä
sirkushuveja.
Vuonna 1896 muuan saksalainen pankkiiri tokaisi Saksan
keisarikunnan uudesta kansallismielisestä pörssilaista, että
"Aikaisemmin meillä oli pörssi, vaan ei pörssilakia, nyt meillä on
pörssilaki vaan ei pörssiä." Talouspoliittisista mielipiteistämme
riippumatta voisimme sanoa samaa myös uskonnonvapauden suhteesta
sen nimissä rakennettuun erityiseen lainsäädäntöön.
Uudessa uskonnonvapauslaissa on joitakin korjauksia aikaisemman
lain epäkohtiin. Uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamista on hiukan
helpotettu. Lapset eivät enää automaattisesti seuraa vanhempiensa
uskontokuntaa, jos vanhemmat päättävät toisin.
Kaikki nämä pienet korjaukset ovat korjauksia lainsäädännön
itsensä aiheuttamiin epäkohtiin, jotka hankaloittavat
katsomusvapauden harjoittamista sekä uskonnottomien että monien
vähemmistöuskovien elämässä. Yleislinjoiltaan uusi laki noudattaa
vanhaa linjaa, jossa kirkon ja valtion välinen Concordat
saatetaan uudelleen voimaan.
Varsinkin koululain muutoksissa kirkon asema on häivytetty
taitavasti. Lakitekstissä puhutaan "enemmistön uskonnon mukaisesta"
uskonnonopetuksesta välttyen siten puhumasta tietyn uskonnon
erityisasemasta. Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sijasta
puhutaan "oman uskonnon" opetuksesta - antaen ymmärtää, että
uskonnon oikeutus voidaan perustella sen vakaumuksellisesta
tunnustamisesta riippumatta.
Lainsäädännön näkökulmasta uskonto on lakannut olemasta uskon
asia. Sen sijaan uskontoa käsitellään ikään kuin maallistuneena
ryhmäyhteenkuuluvuuden muotona, jota voidaan verrata "oman
kansallisuuden" mukaiseen seremoniallisuuteen. Näin voidaan
vastaisuudessa niin haluttaessa häivyttää myös kysymys niiden
ihmisten oikeuksista, jotka eivät usko johonkin tiettyyn maalliseen
enemmistöuskontoon.
Olemme käsitelleet tulevien lakien sisältöä
yksityiskohtaisesti kahdessa viime numerossa; tässä numerossa
esittelemme koululakeihin tulevat muutokset lopullisessa muodossaan.
Kahdessa seuraavassa numerossa tulemme arvioimaan tarkemmin nyt
hyväksytyiksi tulleiden uskonnonvapaus- ja hautaustoimilakien
käytännön vaikutuksia.
Vaaleista meidän oli jossakin vaiheessa tarkoitus kirjoittaa,
mutta koska liiton talous on alijäämäinen ja koska painovapauslain
mukaan saattaisimme joutua korvausvaatimuksiin kunnianloukkauksista,
jätämme kansanedustajia ja sellaisiksi pyrkiviä koskevat aiheet
käsittelemättä.
Janne Vainio
|