|
Inho on intuitiivista mikrobiologiaa
Kenen hammasharjaa käyttäisit vähiten mieluusti: puolisosi,
sisaresi, parhaan ystäväsi, esimiehen, postinjakajan vai TV:n
säätytön? BBC:n tekemässä tutkimuksessa lähes kaikki vastasivat
postinjakajan. Seuraavaksi vastenmielisintä oli oman esimiehen
hammasharjan käyttö. Miksi vastaajat olivat niin varman
yksimielisiä?
Entä miksi pienetkin koiranjätökset pihapiirissä herättävät
voimakasta ärtymystä? Tai miksi kavahdamme oksennusta? Tai miksi
kosketamme mieluummin sinistä kuin keltavihreää tai punaista
nestettä? Jotta ymmärtäisimme näitä reaktioita, täytyy ymmärtää
yhtä ihmisen kuudesta perustunteesta, inhoa. Mitä inho on? Miksi
sitä koetaan?
Ihminen on kaikkien elollisten tavoin ollut aina alttiina
vaarallisille taudinaiheuttajamikrobeille. Erityisen himoittuja
mikrobien mielestä ovat eri ruumiinaukot, jotka onneksemme kuitenkin
pystyvät puolustautumaan. Korvavaha, kyyneleet, nenän ja kurkun lima
sekä kuukautiseritteet hoitavat tehtäväänsä kehon taistelussa pöpöjä
vastaan. Mutta aina se ei riitä. Tarvitaan psykologisia
puolustuskeinoja, tarvitaan inhoa.
Kaikissa kulttuureissa inhotaan mädäntynyttä lihaa ja oksennusta.
Koirat puolestaan ovat petoeläimiä ja lihansyöjiä, joiden jätökset
yleensä kuhisevat tauteja. Ulosteita kohtaan on aina ollut syytä
tuntea aktiivista inhoa. Samoin seksiä ja suutelua - erittäin
riskialtista! - inhotaan vääränlaisen kumppanin kanssa. Harva tuntee
postinjakajan, joten varmuudeksi on parempi olla käyttämättä hänen
hammasharjaansa.
Inho on siis intuitiivista mikrobiologiaa. Inhon yhtenä
tarkoituksena on pitää meidät terveinä - tai estää ei-toivottuja
raskauksia. Monet kulttuurintutkijat korostavat kulttuurien välisiä
eroja, mutta minusta paljon mielenkiintoisempia ovat kaikille
ihmisille ja kulttuureille yhteiset piirteet ja tunteet, kuten ilo,
pelko, inho ja rakkaus. Joskus piirteet yhdistävät eri lajejakin:
ihmisillä ja rotilla on voimakas taipumus saada inhon tunne mausta,
jota on joskus seurannut huono olo tai sairastuminen.
Inhon laukaisevat tekijät olivat siis pahimpia tautilähteitä jo
esihistoriamme rehevällä savannilla. Siellä tunne siirtyi myös
sosiaaliseen maailmaan: moraaliltaan epäilyttävä henkilö herättää
inhoa, jopa kostonhimoa. Samoin kaikkialla maailmassa inhotaan
pelkkää ajatusta sisarusten välisestä seksistä. Ilman inhon tunnetta
yhteiskuntamme olisivat hyvin erilaisia.
Kulttuurien välisissä inhokäsityksissä ja -kokemuksissa on totta
kai myös eroja. Esimerkkinä voisi toimia Pekingin luonnontieteellisen
museon ihmisen anatomiaa käsittelevä osasto. Sen hyllyillä notkui
lasiastioita, joiden sisällä formaliinissa kellui kellertyneitä
epämuodostuneita sikiöitä ja vauvoja. Kaksi aikuisenkin ruumista oli
tällaisessa "akvaariossa". Toiselta oli avattu sisäelimet näkyviin ja
toiselta oli nyljetty iho lihasten esittelemiseksi.
Museo oli outo kokemus kun tulee kulttuurista, jossa kuolemaa
pidetään niin hyvin piilossa. Mutta kun tarkkailin paikallisia
museovieraita, huomasin, että inhon tunteemme näyttelyesineitä
kohtaan oli sittenkin yhteinen. Ihminen on kaikkialla ihminen.
Osmo Tammisalo
|