jumalaton kulttuurilehti

Tässä jutussa myös: Islamin uskonnon käsitteistä.

Pyhän sodan uskonnot

Islam ja pyhä sota liitetään yleensä yhteen. Islam ei kuitenkaan ole ainoa uskonto, jonka nimissä on käynyt pyhiä sotia; niitä on harjoitettu myös kristinuskossa kuten tämän kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa (VA 1/2002) havaittiin. Kuitenkin pyhä sota kuuluu olennaisena osana islamin pyhän kirjan Koraanin opetuksiin. Vai kuuluuko? Aluksi on kuitenkin aiheellista valaista hieman islamin uskon syntyä ja sen varhaishistoriaa.

Islamin myytti kertoo Mekkalaisesta kauppiaasta Muhammedista (syntynyt noin vuonna 570), joka alkoi saada ilmestyksiä Jumalalta. Ympäröivä yhteiskunta ei kuitenkaan uskonut näiden ilmestysten jumalallisuuteen, ja siksi Muhammed joutui ristiriitaan sen kanssa. Riidat kasvoivat niin suureksi että Muhammedin oli pakko paeta kaupungista, ensin Abessiniaan ja sitten vuonna 622 Yathribiin. Jälkimmäinen tapaus on eräs islamin merkkipaalu: muuttoa kutsutaan islamissa hidzraksi. Yathribin kaupunki on sittemmin tunnettu nimellä Medina.

Medinassa Muhammed jatkoi uskontonsa harjoittamista ja sai ympärilleen kasvavan kannattajakunnan ja kohosi pian koko kaupungin johtoon. Myöhemmin Muhammed valloitti myös Mekkan ja näin oli saanut alkunsa uusi uskonnollis-poliittinen yhteisö ummat Allah. Islamin myytti kertoo myös Muhammedin oikeudenmukaisuudesta ja anteeksiantavaisuudesta voitettuja kohtaan.
Islamin myytti on siis hyvin tunteisiin vetoava tarina sorretusta vaikeuksien kautta voittoon kulkevasta ihmisestä.

Islamin oppi

Muhammedin aikaan Arabian niemimaalla harjoitettiin pääasiassa perinteisiä uskontoja, mutta myös juutalaisuuden ja kristinuskon kannattajia asui alueella. Muhammed oli tutustunut molempiin uskontoihin ja hänen tietonsa niistä olivat varsin laajat, joskaan eivät kovin syvälliset. Islamia voisikin alkuvaiheessaan pitää kristinuskon lahkona. Sittemmin se omaksui myös paikallisia rituaaleja, ja sen etiikassa on puhtaasti arabialaisia piirteitä.

Islamin oppi katsoo siis olevansa samaa jatkumoa juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa. Muhammed on sen mukaan viimeinen profeetta, jolle Jumala oli ilmestynyt. Aikaisempia olivat olleet mm. Abraham, Mooses ja Jeesus. Jumala oli kuitenkin hylännyt entiset kansansa, sillä nämä olivat sortuneet monijumalaisuuteen: juutalaiset väittivät, että Esra on Jumalan poika; ja kristityt taas että Kristus on Jumalan poika.(Koraani 5:15-7)(9:30)

Tämän vuoksi muslimit pitävät omaa uskontoansa korkeampana kuin kristinuskoa ja siksi heihin kohdistunut käännytystyö on ollut lähes tuloksetonta. Islam on myös perusopeiltaan vähemmän mystisyyteen ja ihmetekoihin oppiaan perustava uskonto kuin ehkä mikään muu uskonto. Tosin siinäkin on paikallisesti ilmennyt piirteitä, kuten esimerkiksi pyhimysten palvonta, jota voisi pitää monijumalaisuutena.

Muslimien jumala, Allah, katsotaan samaksi olennoksi kuin kristittyjenkin Jumala, ja tämä on maailmankaikkeuden ainoa Jumala. Allahin käsite on varsin abstrakti. Se ei siis ole miehinen eikä edes ihminen kuten juutalaisuudessa ja kristinuskossa. Jumalaa ei tästä syystä voi esittää kuvan muodossa.

Islamissa ei ole varsinaista papistoa vaan jokainen voi kääntyä Jumalan puoleen suoraan. Islamin oppi olikin varsin vallankumouksellinen oman aikansa yhteiskunnassa. Se korosti armeliaisuutta ja anteeksiantoa, edusti tasa-arvoa, sekä köyhien, orpojen ja leskien huomioonottamista. Yksi muslimin velvollisuuksista on zakat eli almujen antaminen. Islamin usko merkitsi syntyaikanaan myös parannusta naisen asemaan; naiset saivat mm. perimysoikeuden, vaikkei aivan samaa kuin miehet.

Islamin leviämisen syynä voidaan sen alkuvaiheessa nähdä yhteiskunnallinen murros; vanhat paimentolaishyveet olivat menettäneet merkitystään eräiden kaupunkilaissukujen rikastuessa kaupankäynnillä. Mekasta oli noina aikoina tullut pohjoisen ja etelän välisen kaupan välietappi. Muhammed yhdisti keskenään sotivat heimot yhdeksi kansaksi.

Islamilaisen valtion synty

Islamin valtio, ummat Allah, ei kuitenkaan jäänyt edellä mainittuihin kahteen kaupunkiin, vaan se laajeni pian käsittämään koko Arabian niemimaan. Muhammedin kuoltua seurasi ns. neljän kalifin kausi. Kalifit olivat olleet Muhammedin läheisiä liittolaisia. Islamilaisen valtion laajentuminen jatkui kalifien kaudella koko Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan. Kalifien kautta on usein kutsuttu islamin kulta-ajaksi.

Islamin nopea leviäminen - noin sadassa vuodessa Kiinan rajoilta Etelä-Ranskaan - ei olisi koskaan ollut mahdollista pelkästään arabiheimojen sotakiihkon ansiosta, olivatpa nämä sitten miten fanaattisia taistelijoita tahansa. Islam toi uudenlaista sanomaa: se korosti veljeyttä ja rotujen tasavertaisuutta. Useissa maissa se otettiin riemuiten vastaan; Bysantin ja Persian alueilla ihmiset olivat saaneet tarpeekseen vanhoista vallanpitäjistä; Intiassa islam mahdollisti alemmille kasteille pääsyn sorretusta asemastaan. Katolinen kirkko menetti nopeasti kolme neljäsosaa alueestaan muslimeille. Syy tähän oli toisaalta se, että areiolaisuus oli tehnyt maaperää monoteismille, ja toisaalta taas paruusia ei ollut toteutunut, vaan papit, piispat ja kardinaalit Jeesuksen etiikan noudattamisen sijasta riistivät kansaa ja kirkko oli täysin korruptoitunut. Valloitetuilta alueilta muslimit saivat vastarinnan sijasta uusia innokkaita hyökkäysjoukkoja. Muhammedin opin leviämistä voisikin kutsua islamilaiseksi vallankumoukseksi.

Arabian Islamin synty ja nousu kohdistuu aikaan, joka Euroopassa on nimetty pimeäksi keskiajaksi. Arabit eivät puuttuneet valloittamiensa maiden kulttuuri-instituutioihin vaan omaksuivat nopeasti mm. antiikin kulttuuriperinnön kehittäen sitä edelleen. Se välitti sen myös Euroopalle, jossa se tosin sai muhia vielä vuosisatoja odottamassa uutta nousua. Islamin maailma olikin tuolloin tieteiden ja taiteiden osalta huikeasti Eurooppaa korkeammalla tasolla. Arabialaista perua on myös nykyinen numerojärjestelmämme, jossa nollan käyttö mahdollisti matematiikan kehityksen ja siten myös nykyisen tietokonetekniikan.

Kalifien kauden jälkeen muslimeille ei kuitenkaan enää noussut itsestään selvää johtajaa ja jatkuva valtataistelu aiheutti sen, että islamin valtio alkoi vähitellen hajota osiin. Valta jakaantui paikallisruhtinaille ja heimopäälliköille. Vasta ottomaanit vuosisatoja myöhemmin pystyivät palauttamaan ainakin osan islamin maantieteellisestä vaikkei henkisestä suuruudesta. Näin ollen se eettinen ja moraalikoodisto kasvot peittävine huiveineen tai naisten ympärileikkauksineen, joka useissa nykyisissä islamilaisissa maissa vallitsee, edustaa pikemminkin paikallisten heimokulttuurien kuin islamin arvoja.

Pyhä sota ja jihad

Jihad käännetään meillä yleensä pyhäksi sodaksi. Alunperin käsite ei kuitenkaan liity sodankäyntiin. Sana tulee esille ensimmäisen kerran Muhammedin Mekkan kauden ilmestyksissä muodossa jahada. Suomalaisessa Koraaninkäännöksessä tämä ilmestys on käännetty seuraavasti: “Jos joku taistelee, hän taistelee vain omaksi parhaimmakseen. Totisesti Jumala on rikas ilman maailmoja.”(29:5) Käännös taistella ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä ajatusta, joka voitaisiin kääntää suomeksi ‘kilvoitella Jumalan tiellä’. Jae on siis peräisin Muhammedin Mekkan kaudelta, ja tuolloin hän ei vielä käynyt aseellisia taisteluja; ne alkoivat vasta Medinan kaudella.
Koraanin jihadia koskevat jakeet on perinteisesti jaettu kahteen eri lajiin: ensinnäkin on sisäistä taistelua koskevat, toiseksi ei-muslimeja käytävää taistelua koskevat. Sisäistä taistelua koskevat jakeet korostavat veljeyttä.

Myöhemmin muslimien ’sotapropagandistit’ alkoivat tulkita jihadia suppeasti pelkästään sodankäynnin muotona ja kehitellä pyhän sodan teoriaa.

Pyhässä sodassa kaatuminen takasi pääsyn paratiisiin. Tämä perusteltiin Koraanin jakeilla: “Taistelkoon siis Jumalan tiellä ne, jotka tahtovat tämänpuoleisella ostaa tuonpuoleisen. Joka taistelee Jumalan tiellä, kaatukoon hän tai voittakoon, hänelle me annamme suuren palkan.”(4:76, kts. myös 3:163, 47:5)

Islamin pyhän sodan teorian mukaan maailma voidaan jakaa kahteen osaan, joista ensimmäinen on dar-al-islam eli islamin alue ja toinen dar al-harb eli sodan alue.
Käsitettä dar al-harb ei kuitenkaan löydy Koraanista, vaan se on peräisin Muhammad Al-Bukharilta (810-870), joka oli hadith’iin perustuvien kirjojen kirjoittaja. Se oli Bukharilla yhden luvun nimenä, ja tarkoitti siinä yhteydessä Mekkaa ja muita kaupunkeja, jotka olivat sodassa Medinan kanssa. Myöhemmin sanan käyttötarkoitusta laajennettiin.

Islamin pyhän sodan teoreetikkoihin kuului myös Averroes Gordobalainen (s. 1126), joka kokosi pyhän sodan sääntöjä yksien kansien väliin. Sääntöjen mukaan islamin vihollisia olivat kaikki monijumalaiset. Näiden omaisuus tai henkilökohtainen vapaus voitiin riistää ikään tai sukupuoleen katsomatta. Naisia ja lapsia ei kuitenkaan saanut surmata elleivät he ottaneet osaa taisteluihin. Kiduttaminen ja ruumiin silpominen oli kielletty. Karjaa ja taatelipalmuja ei saanut tuhota.
Sodankäynnin edellytyksenä oli, että vihollisen täytyi edeltä käsin kuulla islamin vaatimukset. Jos nämä kääntyivät islamiin tai suostuvat maksamaan henkilökohtaisen veron, djizyah, hyökkäystä ei tehty. Sodan päämäärä Kirjan kansan kohdalla oli joko kääntyminen islamiin tai veron maksaminen. Joidenkin mielestä myös zarathustralaisia tuli kohdella samoin. Eräät oppineet katsoivat, että monijumalaisiltakin voidaan hyväksyä djizyah.

Islamin sodan teoria siis luotiin vasta Muhammedin jälkeen. Tämä on myös antanut aihetta muihin tulkintoihin. Monien islamin oppineiden mielestä Koraanin sotaiset ohjeet – kuten esimerkiksi ns. Miekan jae (9:5) “Mutta kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, niin surmatkaa monijumalaiset missä heitä löydättekin.” - koskevat vain sitä sotaa jota Muhammed kävi mekkalaisia vastaan, eikä niillä näin ollen voi perustella mitään myöhempää sodankäyntiä.

Näiden tulkitsijoiden mukaan Koraania ei sisältönsä puolesta voi pitää sodan oikeuttajana. Sillä voidaan perustella puolustussota, mutta ei hyökkäyssotaa ellei sen yksittäisiä säkeitä irroteta niiden asiayhteydestä.

Koraani ja pasifismi

Islamia ei mytologiansa puolesta voi mitenkään pitää varsinaisena pasifistisena uskontona kuten esimerkiksi jainalaisuutta, buddhalaisuutta tai alkukristinuskoa. Rauhantahtoa ilmentäviä ajatuksia Koraanista löytyy silti useitakin: “Mutta jos he ovat taipuvaisia rauhaan, niin ole sinäkin taipuvainen siihen ja luota Jumalaan.”(8:63) “Hyvä ja paha teko eivät ole samanlaisia. Torju paha sopivimmalla tavalla! Katso, silloin se, jonka kanssa elät vihollisuudessa, on oleva uskollinen ystävä.”(41:34) Jumalan armahtavaisuuden takia olet ollut lempeä heitä kohtaan, mutta jos olisit ollut ankara ja kovasydäminen, olisivat he hajaantuneet sinun ympäriltäsi. Anna siis heille anteeksi ja rukoile heille anteeksiantoa, ja pidä heidän kanssaan neuvoa asiasta.”(3:153)

Sen sijaan sellaisia oppeja kuin toisen posken kääntäminen tai Jeesuksen toteamusta ’joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu’ ei islamista löydy. Ihmisen tappamista sodassa ei mitenkään pidetä syntinä. Sitä ei toki hyväksytä yksilöiden välillä yhteiskunnan sisällä – kuten ei missään muussakaan eettisessä uskonnossa tai valtiokulttuurissa – mutta sen sijaan sitä pidetään oikeutettuna ja luonnollisena asiana yhteisöjen välisissä sodissa. Toisaalta tässä suhteessa islam on ollut paljon rehellisempi uskonto kuin esimerkiksi kristinusko, jossa em. hurskaita opetuksia ei – eräitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta – ole edes yritetty noudattaa.

Hannu Virtanen

Islamin uskonnon käsitteistä

Islamin myytti

Myytti Muhammedista on historiallisesti lähes totuudenmukainen. Ainoa merkittävä erimielisyyden aihe kuuluu: mistä Muhammedin ilmestykset tulivat. Muslimit uskovat että ne tulivat suoraan Jumalalta, monet tutkijat taas uskovat niiden tuleen hänen alitajunnastaan, ja ovatpa jotkut olleet sitä mieltä että Muhammed oli tietoinen huijari. Islamin mytologia perustuu nimenomaan hadith’iin, ja Koraani vain vahvistaa sen totuudellisuuden muslimille. Näin ollen jos aloittaa islamiin perehtymisen Koraanista, saa uskonnosta hyvin omituisen kuvan.

Kirjan kansa

Kristinusko ja juutalaisuus on aina tunnustettu ja hyväksytty osaksi muslimiyhteiskuntaa, tosin heidän statuksensa on ollut alhaisempi, mutta toisaalta heillä ei myöskään ole ollut sellaisia muslimin velvollisuuksia kuten ottaminen osaa sotapalvelukseen. Kristityt ja juutalaiset tunnetaan Koraanissa nimellä Kirjan kansa.

Ummat Allah

Muslimit kutsuvat itseään nimellä Jumalan yhteisö, ummat Allah.

Hadith

Hadith, perimätieto, on kokoelma Muhammedin sanomisista ja tekemisistä sekä Koraanin selitys. Hadith kulki pitkään vain suullisena perintönä ja saatettiin kirjalliseen muotoon vasta kalifien kaudella.

Shariah

Islamin laki. Koska taivaassa oli vain yksi Jumala, voi maan päälläkin olla ainoastaan yksi hallitsija ja yksi laki, shariah. Shariah perustuu sekä Koraaniin, että hadith’iin.

Koraani

Muslimille Koraani on puhdasta Jumalan sanaa. Koraanin säkeet kulkivat pitkään pelkästään suullisena perimätietona ennen kuin ne kirjattiin kirjalliseen muotoon. Koraani koostuu jakeista jotka on asetettu – ensimmäistä jaetta lukuun ottamatta – suuruusjärjestykseen siten että pisimmät jakeet ovat alussa. Jakeilla ei siis ole kronologista tai asiasisältöön perustuvaa järjestystä. Ilmestykset on annettu arabian kielellä, joten mikään käännös ei koskaan ole oikea Koraani. Arabiankielisellä Koraanilla on myös kaunokirjallisia ansioita.

Areiolaisuus

Kristinuskon haara jonka mukaan Kristus oli vain suuri opettaja, ei lihaksi tullut Jumala. Tämä oppi vaikutti huomattavassa osaa Rooman valtakuntaa lähinnä goottien keskuudessa.