Vapaa Ajattelija 6/2001

jumalaton kulttuurilehti

Vapaa Ajattelijan 6/2001 sisällysluetteloonVapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon



Katsaus menneeseen vuoteen

Uskonnonvapauskomitea antoi mietintönsä 28. 2. 2001.Komiteassa ei ollut Vapaa-ajattelijain liiton edustajaa. Juha Kukkonen oli yksi komitean asiantuntijajäsenistä. Liittohallitus ei ole käsitellyt asiantuntijan valintaa. En tiedä sitä, missä määrin Juha on esittänyt komitealle niitä kannanottoja,
jotka kirjattiin lausuntoihimme. Liittohallituksessa lausunto komitean välimietinnöstä aiheutti erimielisyyksiä v. 2000. Eräät liittohallituksen jäsenet mm. paheksuivat sanan ”ateisti” käyttöä ja ”liian jyrkkiä” ihmisoikeusvaatimuksia. Lopullinen lausunto v. 2001 jätettiin sovussa. Kesällä liittoneuvoston jättävän Raimo Toivosen ansiota on, että hän painosti minut paneutumaan välimietintöön perinpohjaisesti.
 
Alkuperäinen uskonnonvapauslaki säädettiin kansalaissodan jälkeisissä vaikeissa oloissa. Silloisen sosialidemokraattisen puolueen edustajat tekivät parhaansa paremman uskonnonvapauslain säätämiseksi jääden kuitenkin häviölle. Myös myöhemmin oli vaikeita aikoja,
jolloin jouduttiin turvautumaan huonoon uskonnonvapauslakiin. Vapaa-ajattelijoille on syntynyt uskonnonvapauslain puolustamisen perinne.
 
Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää kaikenlaisten uskonnonvapauslakien säätämisen. Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa todetaan, että Suomessa riittää entisen uskonnonvapauslain kumoaminen, uutta lakia ei tarvita kumottavan tilalle. Lausunnossa
on myös parannettu ehdotus uskonnonvapauslaiksi. Monissa niistä maista, joissa kirkko on erotettu valtiosta, ei ole uskonnonvapauslakia katsomusvapautta rajoittamassa.
 
Jos kunnat velvoitettaisiin hautaustoimilailla perustamaan yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa kunnallisia hautausmaita, vapaa-ajattelijat kannattaisivat hautaustoimilain säätämistä. Valtio voisi rahoittaa kaikkien hautausmaiden kaikki kustannukset lopettamalla yhteisövero-osuuden jakamisen evankelis-luterilaiselle kirkolle. Tällöin kaikki haudattaisiin maksutta. Ellei näin tehdä, hautaustoimilaki on vahingollinen. Koska vapaa-ajattelijain ehdotuksella ei näytä olevan laajaa kannatusta, on parasta, että hautaustoimilakia ei säädetä.
 
Junttasin (myös monien vapaa-ajattelijain, esimerkiksi Pekka Elon, vastustuksesta huolimatta) Suomeen nykymuotoisen elämänkatsomustiedon opetuksen. Elämänkatsomustietoa ei ole
enää missään muussa maassa kuin Suomessa. Vapaa-ajattelijain perinteinen kanta on kaikenlaisen uskonnon opetuksen poistaminen yhteiskunnan oppilaitoksista. Tällöin poistuisi myös uskontokuntiin kuulumattomille säädetty elämänkatsomustieto.
 
Pahin vaihtoehto on monien humanistijärjestöjen kannattama tunnustukseton uskonnon opetus. Norjan humanistit ajoivat nurin sikäläisen elämänkatsomustiedon opetuksen ja saivat tilalle
haluamansa tunnustuksettoman uskonnon opetuksen. Nyt he joutuvat käräjöimään asiasta, kun opetuksesta tuli (kuten ennustimme) lähes tavallista luterilaista uskonnon opetusta. Norjalaiset
tiesivät etukäteen, että Ruotsin ”tunnustukseton” uskonnon opetus on melkein pelkkää luterilaista uskonnon opetusta.
 
Minusta on outoa, että monet humanistit ajavat kaikkien muiden vähemmistöjen mutta eivät ateistien ihmisoikeuksia.
 
Kun rukouspäiväjulistuksen antaminen ei perustu mihinkään lakiin, kyseessä on presidentin omantunnon asia. Kun joskus tulevaisuudessa saamme ateistin presidentiksi, hän ei toivottavasti anna rukouspäiväjulistuksia. Koulujen ja päivähoidon uskonnon pakkosyöttöön verrattuna presidentin antama rukouspäiväjulistus on hyvin mitätön asia.
 
Koska lehden taitto on melkoiselle määrälle vapaa-ajattelijoita tärkeämpi kuin sen asiasisältö, olen harkinnut erityisen Vapaa Ajattelija -lehden taittoneuvoston perustamista. Koska esimerkiksi lukion elämänkatsomustiedon oppikirjan tuottaminen on juuri nyt paljon tärkeämpää kuin lehden taitto, olen toistaiseksi luopunut taittoneuvoston nimittämisestä.
 
Marketta Ollikaisen johdolla suoritetussa taitossa olleet viat joka tapauksessa korjataan. Vapaa Ajattelijan hautajaiset lopetetaan vaihtamalla haudoilla käytettävä symboli liiton oikeaan logoon.
Koska liitossa on myös ikääntyneitä jäseniä, liian pienen kirjasimen käyttö, liian leveät palstat ja tekstin hämärtäminen taustarasterilla lopetetaan. Voin vakuuttaa, että vahvasti likinäköisenä ja
ikääntyneenä olen itse kärsinyt viime aikojen taitosta.


Erkki Hartikainen
puheenjohtaja