Vapaa Ajattelija 6/2001

jumalaton kulttuurilehti

Vapaa Ajattelijan 6/2001 sisällysluetteloonVapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon



Katsaus menneeseen vuoteen

Vuonna 2001 tapahtui monia vapaa-ajattelijoita koskevia ja kiinnostavia asioita, joista useimmat ovat kuitenkin vielä käsittelyltään kesken. Uskonnonvapaus- ja hautaustoimilaki ovat vielä suunnitteilla, joten vasta vuonna 2002 on nähtävissä, millaisia lakeja hallitus lopulta esittää. Suunnitellusta hautaustoimilaista on sanottavissa myönteistä vain se, että valtio on viimein myöntänyt, että hautaustoimilainsäädäntö on tällä hetkellä heikkoa ja kaipaa pikaista parannusta. Tehdyt ehdotukset vain eivät ole merkinneet parannusta ? Päinvastoin.

Uskonnonvapauskomitea esittää uskonnonvapauslakia, jossa olisi vapaa-ajattelijoidenkin kannalta parannuksia nykyiseen lakiin. Muun muassa elämänkatsomustietoa peruskoulussa ja lukiossa lukevien uskontokuntiin kuulumattomien asema paranisi komitean esitysten toteutuessa. Uskontokuntiin kuulumattomat ohjautuisivat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen, niin kuin vapaa-ajattelijat ovat esittäneet.

Huomattava parannus olisi myös se, että uskontokunnasta voisi erota kirjeitse. Nykyisin se on evankelisluterilaisessa kirkossa mahdollista vain henkilökohtaisella käynnillä kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa. Laki merkitsisi kuitenkin myös uskonnonvapauden rajoittamista, sillä jollakin tavallahan lailla halutaan rajoittaa toimintaa, sillä vapaus ei tarvitse lakeja.

Uskonnonvapauslain ulkopuolelle menee komitean esitys tasavallan presidentin antamasta rukouspäiväjulistuksesta. Suomessa on jo ennen itsenäistymistä annettu vuosittain rukouspäiväjulistus, ja myös nykyisen uskonnonvapauslain aikana presidentti on jatkanut käytäntöä. Komitea pitää rukouspäiväjulistusta ongelmallisena, ja se ehdottaakin julistuksesta luovuttavan. Kirkkojen pitäisi antaa sellainen itse. Komitean mielestä ei ole perusteltua, että presidentti antaisi kristillisen julistuksen.

Olen 1990-luvun alusta lähtien ollut laatimassa useita kirjelmiä, joilla on yritetty vaikuttaa opetusministeriöön ja tasavallan presidenttiin, että presidentti luopuisi rukouspäiväjulistuksen antamisesta. Presidentti ei valitettavasti ole luopunut siitä, mutta jotain on sentään tapahtunut. Vielä vuonna 1998 presidentin julistuksessa "kehotettiin" kansalaisia ottamaan osaa yhteisiin jumalanpalveluksiin ja syventymään myös kodeissa kristinuskon iankaikkisiin totuuksiin. Vuonna 1999 presidentti lisääntyneen kritiikin paineessa muutti julistusta siten, että nyt kansalaisia "pyydetään" kehottamisen sijaan.

Yksikään presidentti ei ole julkisuudessa ottanut kantaa siihen, ovatko he ihan tosissaan sitä mieltä, että kristinusko olisi iankaikkisesti totta. Helsingin Vapaa-ajattelijat on lähettänyt presidentti Tarja Haloselle ehdotuksen, että hän luopuisi julistuksen antamisesta. Luopuminen olisi yksin hänen päätöksensä varassa.
Parasta vapaa-ajattelijaliikkeen kuluneessa vuodessa on ollut Vapaa Ajattelija -lehden sekä sisällön että ulkoasun huomattava parantuminen. Olen saanut lukuisilta lehden lukijoilta ja eri yhdistysten jäseniltä erittäin rohkaisevaa palautetta lehden kehityksestä.

Kuluneen vuoden myönteisenä seikkana pidän myös sitä, että yhä useammin tiedotusvälineissä ja muuallakin esiintyvä keskusteluilmapiiri on avautunut ja vapautunut. Yhä useammin uskonnottomat pääsevät lehtien sivuille, ja yhä useammin sanat uskonnoton, ateisti tai agnostikko on mainittu myönteisessä yhteydessä paitsi sanomalehdissä ja television asiaohjelmissa myös kevyissä viihdeohjelmissa. On vaikea sanoa, millainen vaikutus vapaa-ajattelijoilla on ollut keskustelun vapautumiseen, mutta luonnollisesti meillä on suuri vastuu omissa kannanotoissamme.

Toivotan kaikille Vapaa Ajattelijan lukijoille onnellista vuotta 2002!

Juha Kukkonen
pääsihteeri