jumalaton kulttuurilehti

Vapaa-ajattelun puolustus

Vihreän rouvan sivut löytyvät osoitteesta http://www.vihrearouva.net

Eräs Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa oleva teologi kirjoitti minulle tammikuussa 2001, ja minä vastaan tällä sivulla. Teologin tekstit ovat sitaateissa.

“Arvoisa vapaa-ajattelija :-) !!

...Miksi ihmeessä ihmettelet, jos pidän sivuistasi? Sanottakoon se ääneen: En ole löytänyt muita sivuja, joissa tarjotaan yhtäältä informatiivista, toisaalta kriittistä, kolmanneksi asiallista, neljänneksi kiihkotonta, viidenneksi suomeksi - tietoa mormonikirkosta. Riittääkö! Kunniaksesi on sanottava, että lähes 95%:sti sivusi eroavat normaaleista vapaa-ajattelijasivuista tietyllä viileydellään ja asiallisuudellaan. Käsittely kohdistuu yleensä olennaisiin ja asiallisiin (historiallisiin kokonaisuuksiin, kirjoitusten syntytapaan, yms. yms.) puoliin, eikä omituisiin näennäisloogisiin knoppeihin.”

Kiitos, sellaiseen pyrinkin. Ei tämä silti vielä minulle selvitä, miksi sinä vieläkin, parin vuoden jälkeen, olet niin kiinnostunut mormonismista. Tuo “Riittääkö!” kuulostaa kummallisen ilkeältä sinun suustasi. Enhän minä sinulta kiitosta pyytänyt selvennystä vain. Eikö olisi saanut? Siksi toiseksi en ole ahkerasta etsinnästäni huolimatta vielä tähän mennessä löytänyt yhtään toista vapaa-ajattelijan kirjoittamaa sivua mormonismista suomeksi, vaan muut ovat järjestään kiihkomielisten kristittyjen kokoon rustaamia raamatunjakeisiin ja omituisiin näennäisloogisiin knoppeihin perustuvia sivuja. 

“En käy kovin usein Suomen vapaa-ajattelijoiden liiton sivuilla.”

En minäkään. Sen sijaan käyn lähes viikoittain sivulla http://www.infidels.org, jolta oppii paljon mm kristinuskosta; silloin tällöin katsastan luterilaisen kirkon sivujen uutisia. Nähtävästi loikkasit siihen harkitsemattomaan johtopäätökseen, että koska VA -liitolla on linkki sivuilleni, liitto on minulle läheinen tai että olen jopa jonkun paikallisyhdistyksen jäsen. Tsk, tsk. Näin ei ole: edustan ihan yksikseni vain ja ainoastaan itseäni.

“Mielestäni vihreä rouva ei sinne kovin hyvin sisällöltään sovi, enkä siksi osannut sitä sieltä etsiä. Sivusi eivät ole ilkikurisen piikikkäitä, rienaavia eivätkä herjaavia, - toisin kuin vapaa-ajattelijoilla on tapana olla.”

Ehkei “sovikaan”. Nimensä mukaisesti vapaa-ajattelu on kuitenkin vapaata: liitto voi siis muun muassa vapaasti laittaa linkkejä minne haluaa. En tiedä, mitä mieltä he ovat minun sivuistani. On joka tapauksessa kiva, että joku suomalainen järjestö laittaa linkin sinne, kun mahdolliset kiinnostuneet eivät ehkä niin helposti löydä sitä muulla tavoin. Ev. lut. kirkko ei varmaankaan ole yhtä vapaa linkeissään eikä luonnollisesti ikinä laittaisi linkkiä vapaa-ajattelijoiden sivuille — kristityt ja muut uskovaiset jättävät järjestään pois kaikki viittaukset opposition sivuille. Jos he niihin viittaavatkin, eivät he ainakaan laita niille linkkiä. Minulla on kyllä kristillisiä linkkejä niin kuin monella muulla vapaa-ajattelijalla ja ateistilla. En usko, että olisin toisia “normaaleita” vapaa-ajattelijoita kummempi — imartelusi on turhaa.

VA -liitto ei luonnollisestikaan ole kritiikin yläpuolella. Tasapuolisuuden vuoksi voisit myöntää, että myöskin luterilaisen kirkon (ja yleensä kristittyjen) sivuissa olisi ihan paljonkin toivomisen varaa. Siellä ei esimerkiksi näy olevan edes hakukoneella varustettua raamattua, pelkät tekstit vain. Puhumattakaan luterilaisten käytöksestä.

Ev. lut. -kirkolle ei myöskään ole kunniaksi pitää palvelimellaan jonkun neuroottiselta vaikuttavan kommunisminvihaajan artikkeleita (Kankaanpäässä). Minkälainen kirkon työntekijä ja teologian maisteri sekin mies oikein on? Hänen mormoniartikkelinsa ainakin on täysin vailla laatua ja tasoa. Ja pitääkö kirkko todellakin asiallisena levittää tällaista virheitä vilisevää tekstiä. Mites olis, jos siivoaisitte vähän omia nurkkianne?

Helsingin Yliopiston teologisen sivut ovat melko sekavat, eikä sinne mene ihan huvikseen. Suomen Teologisen Instituutin sivuilta olen löytänyt pari kiinnostavaa tekstiä.

“... Olen nykyään kirkollinen pikkubyrokraatti ... Pidän työstäni, mutta opettajana olosta kaipaan vielä kovasti ihmisiä.”

Kauheaa! Olethan tosin vasta uraputkesi alussa. Ties mihin vielä ehdit, kun olet sentään vielä nuori. Mutta mikset hakeutunut papiksi, onhan sinulla paperit? Harmi omalta kannaltasi, ettet voinut saada opettajan virkaa. Periaatteessa en silti pidä siitä ajatuksesta, että vaikka kuinkakin miellyttävä mutta luterilaista uskoa tunnustava henkilö opettaa juuri elämänkatsomustietoa lapsille.

[olin aiemmin kirjoittanut teologille mm:]
Oletko jo ryhtynyt tutkimaan omaa uskontoasi yhtä kriittisin silmin kuin mormonismia? [Johon hän vastasi:]

"Tuosta voisi jo loukkaantua..."

Loukkaannuitkin ilmeisesti. En kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä tällainen mielikuva minulla on sinusta: keskustelumme sujui ihan kivasti viimeksikin niin kauan, kun molemmat arvostelimme mormonismia. Älä vain väitä, ettet naureskellut sille. Kun keskustelu sitten aikanaan minun aloitteestani siirtyi “tavalliseen” kristinuskoon, toit esille aivan samat selittelyt kuin mitä mormonit esittävät oman uskonsa puolesta; nytkin annoit tuon tavanomaisen mutta aivan vajaan puolustuksen:

"Ajatteletko oikeasti, että seitsemän vuotta valtion akateemisessa korkeakoulussa teologiaa opiskelleena ihminen voi ohittaa kriittistä ajattelua, kyseenalaistamista, olla kohtaamatta omalle ajattelulle vieraita ja kriittisiä ajatuksia, ja historian tosiasioita, historian virheitä, raakuuksia, olla joutumatta syvästi pohtimaan omaa ajatteluaan."

Huokaus. Ja mormonitko esimerkiksi eivät sinun mielikuvissasi ole pohtineet näitä asioita läpi? Heillä on omat perinteensä, marttyyrinsa, väärinkäytöksensä, joukkomurhansa, valehtelunsa, muunuskoisten vainot, yksittäiset murhat, “inkvisitiot”, historianvääristelyt, kirjasensuurit, salailut, painostukset jne.

Ainoa ero uskontojenne välillä lienee se, että n. 170-vuotias mormonismi on (huom! vielä) pienimuotoinen uskonto monituhatvuotiseen raamattuun pohjautuviin ja laajalle levinneisiin uskontoihin verrattuna. Se on kasvamassa, ja muu kristikunta voi saada siitä ajan mittaan kovankin kilpailijan.

Tästä on erittäin vaikea kiemurrella ulos: on itse asiassa aivan samantekevää, miten yrität selitellä tätä asiaa itsellesi ja muille, kun joka ikisellä eri uskonnon kannattajalla on aivan sama “puolustus”. Käteen jää kuitenkin se sama vanha ongelma.

Sellaisen oman uskonnon likinäköisen jalustalle noston vaikutelman saan useimmista kohtaamistani luterilaisista(kin), on heillä sitten koulutusta tai ei. Muita uskontoja paheksutaan helposti, niitä tutkitaan ja hutkitaan eri mielellä, paljon kovemmin kriteerein kuin omaa uskontoa, jonka ikiomille ristiriidoille keksitään mitä ihmeellisempiä tekosyitä. En muista koskaan saaneeni sinultakaan kunnon perusteluja: miksi jätät nuo itsekin hyvin tiedostamasi tosiasiat huomiotta ja jatkat sokeaa uskomistasi. 

Taannoisessa keskustelussamme osoittautui ytimeksi se, että uskot, koska tunnet jonkin (olennon) läsnäolon ja tunnet olosi turvalliseksi. Niinhän juuri monien muidenkin eri uskontojen seuraajat tuntevat. Usko ei siis aivan yleisesti nojaudu konkreettisiin tosiasioihin (elikö Jeesus-niminen henkilö ylipäätänsä ollenkaan ja oliko hän siksi toiseksi Jumalan poika?) vaan tunteisiin ja hyvin usein aivan arkipäiväisesti maantieteelliseen sijaintiin.

Sinä voisit perustelujesi pohjalta aivan yhtä hyvin olla tosiuskovainen mormoni kuin tosiuskovainen luterilainen. Ero on kosmeettinen, ei tosiasiallinen. Kehumasi monivuotinen koulutus ei de facto olekaan antanut käsiisi työkaluja valmistaa järkeviä lähtökohtia uskollesi: ethän osaa edes eritellä, miksi olet juuri luterilainen etkä mormoni tai joku muu.

Minä olen miettinyt näitä asioita aika paljon myös, vaikken olekaan käynyt seitsemää vuotta uskonnollista korkeakoulua. Antropologiaa ja uskonnonhistoriaa olen lukenut jonkin verran yliopistossa ja sittemmin itsekseni lisää. Ei uskonto minulle käsitteenä mikään outo ja kylmä aihe ole, ja olenhan kokenut sellaisia uskovaisuuteen johtavia “tunteita” omakohtaisestikin, niin kuin hyvin tiedät.

Uskoisin mielelläni kaikenlaisiin juttuihin, olisihan tosi kiva, jos voisi elää ja oppia vielä kuolemankin jälkeen. Olisi myös kiva, jos joskus näkisi enkeleitä (siivin tai ilman), merenneitoja, menninkäisiä ynnä muita ihmeitä; pahitteeksi ei olisi viiden leivän ja kahden kalan ihmeen toisto nälkäisten joukossa. Uudessa testamentissa luvattuja uskovaisten ihmeiden suorituksia ei kuitenkaan näy eikä kuulu, eikä usko suojele ihmisiä missään tilanteessa; aurinko paistaa niin pahoille kuin hyvillekin; uskovaisten aivan samoin kuin epäuskoistenkin joukossa on mätämunia.

Olen päätynyt siihen, että usko tuonpuoleiseen tai johonkin toiseen dimensioon on katteetonta toiveajattelua. Jotkut saavat siitä lohtua ja turvallisuutta; se olkoon heidän oikeutensa. Mitään pitäviä todisteita sellaiselle ei kuitenkaan koskaan ole esitetty. Silti uskosta käsitteenä on yritetty tehdä hyve sinänsä: mitä tiukemmin ja härkäpäisemmin uskoo, vaikka tosiasiat kuinka puhuisivat asiaa vastaan, sitä “vanhurskaampi”, sitä varmemmin “kestää loppuun saakka”.

Ei kukaan voi yksinkertaisesti valita uskoa, koska “pitäisi” tehdä niin, tai pakottaa itseään uskomaan, jos aivot vaativat perusteita, eikä epäusko näin ollen mitenkään voi sinällään olla joku hirveä pahekaan. Uskoahan ei voida motivoida millään tosiasioilla tai ajatusketjuilla; lopuksi on joka tapauksessa myönnettävä: “Uskon, koska haluan uskoa. Uskon juuri näin enkä toisin, koska tämä minusta tuntuu hyvältä ja läheiseltä kun taas tuo toinen tuntuu pahalta ja on minulle vierasta.”

“On kaksi asiaa, joita ei saa sekoittaa keskenään: uskontojen ymmärtämistä, ja kriittistä ajattelua. Teologi osaa (yleensä) koulutuksen perusteella “ymmärtää uskontoja”. Ts. arvioida sitä mikä niissä olennaista, mihin ihmisten ajattelu syvimmältään perustuu ja mikä on ajattelun kantava rakenne. Tällainen ymmärtäminen ei ole ristiriidassa sen kanssa, etteikö ihminen voisi samalla syvästi ymmärtää kriittisiä lähtökohtia ja niiden tuomia kysymyksiä.”

Et kai ihan tosissasi yritä väittää, että ilman monivuotista teoreettista, teologista koulutusta tuo olisi liian vaikeaa tai jopa mahdotonta? Anteeksi, minun täytyy mennä pariksi minuutiksi nurkan taa vähän nauramaan! Tuollainenko ihmiskäsitys sinulle tosiaankin on muodostunut?

Kummastelen aina, miten vähän teologian ja sosiologian laitokset kiinnittävät mormonismiinkin huomiota, sehän olisi todellinen herkkupala tutkittavaksi. Lähdemateriaali on kokonaan englanniksi, ei tarvitsisi edes opetella muita vaikeita kieliä. Sitä paitsi mormonismi antaa paljon enemmän “vastauksia” jumalallisiin mysteereihin kuin tavanomainen luterilainen kristillisyys — siksihän se niin moniin vetoaakin. Fyysiselle hurmostunteelle on tietenkin myös pantava painoa, sitä ei voi vähällä ohittaa. Mormonismista saattaa tulla vielä suurikin maailmanuskonto, kuten jo sanoin. Länsimaissa sillä tuskin juurikaan on mahdollisuuksia tiedonsaannin huikean lisääntymisen vuoksi, mutta köyhät maanosat ovat sille helppoa riistaa.

Minulla oli erästä yliopiston uskonnonhistorian kurssia vetämässä “lämmin” kristitty, ilmeisen kokenut professori, joka kahden kesken keskustellessamme tuomitsi mormonismin saatuaan siitä negatiivisen käsityksen luettuaan Arthur Conan Doylen dekkarin “A Study in Scarlet”! Muutoin hän kyllä vaikutti hyvinkin loogiselta ja kriittiseltä ja ammattilaismaiselta teologilta. Pidin hänestä kyllä silti, vaikka petyinkin juuri tuossa kohdassa. Hän oli hyvä ja innostava luennoitsija, joka sai läsnäolijat kuuntelemaan itseään.
Mormonismista olen kuitenkin muodostanut käsitykseni aivan omin nokin, samoin kuin raamatun jumalista, joskus huolimatta kurssikirjoista, en niiden pohjalta. Niistä kun usein puuttuu kaikenlaista tärkeää, niin kuin varmaan tiedät. Ei teillekään nähtävästi puhuttu yhtään mitään mormonismista, vaikka tahkositkin laitoksella seitsemän vuotta. Miten oikein mahtaa olla laita muiden uskontojen? 

“Tässä mielessä uskontoja ymmärtävänä joudun valitettavasti toteamaan, että yleensä normaali vapaa-ajattelija kyllä osaa ajatella kriittisesti, mutta hän ei ymmärrä uskontoja. Hän ei ylipäätään tiedä, mistä uskonnossa on kysymys, mitä se koskettaa, ja kuinka se toimii.”

Mikäli opiskelu teologisella laitoksella johtaa noinkin törkeään sieltä valmistuneiden ylimielisyyteen, asetan koko laitoksen olemassaolon kyseenalaiseksi. Olet tässä asiassa täysin väärässä. 

Voitaisiin pitkästikin keskustella Suomen valtion ylläpitämien korkeakoulujen teologisten laitosten tasosta ja tehtävästä luterilaisen kirkon henkilökunnan koulutuksessa, ja kysymyksestä miksi Suomessa ylipäätänsä on erityinen valtionkirkko (tai kaksi).

Oletkohan jotenkin sekoittanut sivistyksen ja koulutuksen keskenään? Näiden välillä ei voida panna yhtäläisyysmerkkiä, vaikka niillä onkin paljon yhteistä. Kyllähän meitä on myös hyvin monia vapaa-ajattelijoita entisistä papeista työläisiin, joilla on vaihteleva määrä koulua takana ja “omakohtaisia” kokemuksia jos jonkinlaisista uskonnoista, “normaalista” luterilaisuudesta fanaattisiin kultteihin. 

Kyllä meistä monia on uskonto “koskettanut” hyvin syvälti, uskonnolla kun on sellainen taipumus. Itse en tunne ketään joltisenkin sivistynyttä vapaa-ajattelijaa, joka vaikuttaisi noin kömpelöltä ajattelijalta kuin mitä yllä kuvailet. Toisaalta on lukemattomia akateemikkoja, jotka eivät titteleitään ansaitsisi: sivistystaso kun ei läheskään aina vastaa hankittua akateemista arvosanaa, vaikka sen eteen olisi kuinka hikoiltu.

Ei ole mahdotonta lukea omin nokkineen psykologiaa, sosiologiaa ja antropologiaa ym. ihmisen käyttäytymistä ja “tuntemista” selittävää kirjallisuutta. Paljon olen oivaltanut myös kaunokirjallisuuden avulla: ei olisi pahitteeksi kenellekään lukea humaanisuutta pursuavia kirjoja kuten Croninin Taivasten valtakunnan avaimet; Bradburyn Fahrenheit 451; Pattenin Valkoinen soturi; Waltarin Sinuhe, egyptiläinen ja LeGuinin Pimeyden vasen käsi ynnä paljon muuta.

En tiedä sitten, miten tiukasti niputat kaikki vapaa-ajattelijat yhteen sivistymättömäksi ja naurettavaksi ihmiskimpuksi. Se vaikuttaa minusta epätoivoiselta olkiukon pystyttämisyritykseltä. Ethän sentään vastavuoroisesti haluaisi, että sinut niputettaisiin yhteen jonkun Jehovan todistajan tai skientologin kanssa? Vapaa-ajattelijoita on moneksi, on se sitten selvää teille uskovaisille tai ei. Monista ette varmaan edes kuule koskaan, koska he ovat ihmisiä, jotka eivät pidä turhan paljon melua itsestään. Eri ihmisille ovat vain kerta kaikkiaan kautta aikojen olleet eri asiat tärkeitä. Ovatko sinulle tuttuja Aaro Hellaakosken runot On nähty tai Lainaa, Apollo?

Valitettavasti on myös todettava, että “uskovaiset” ovat tavallisesti kauhistuttavan tietämättömiä vapaa-ajattelusta ja ateismista — väittävät ivaten ateismia dogmaattiseksi, jumalattomaksi ja moraalittomaksi uskonnoksi; saattavatpa puolitahallisesti sekoittaa satanismiinkin ja pilkkaavat ateistien uskovan tieteen “perusteetta ratkaisevan kaikki ongelmat”. Sellaisten kanssa ei myöskään voi syntyä minkäänlaista keskustelua. Teologisissa tiedekunnissa ei taideta myöskään aivan yleisesti opiskella ateistisia käsityksiä läheskään tarpeeksi syvällisesti. Monet uskovaiset näyttävät sitä paitsi iloisesti sekoittavan henkisen ja hengellisen elämän keskenään.

“Sen vuoksi myöskään kriittinen ajattelu ei usein kohtaa sellaisia kysymyksiä, jotka olisivat olennaisia ja keskustelun arvoisia.”

Kuulostaa vähän siltä, kuin ihan tosissasi olettaisit, että muunlaiset kuin juuri teikäläisten mielestä olennaiset ja keskustelun arvoiset asiat eivät sitten olisikaan sellaisia. Uskovaistenko ne pitää saada erikseen hyväksyä keskusteluun otettaviksi kysymyksiksi? 

Oman kokemukseni mukaan uskovaiset huitovat häpeämättä syrjään sellaiset asiat, jotka meille uskonnottomille juuri ovat tuiki tärkeitä, olennaisia ja keskustelun arvoisia. Kun sitten joutuu niistä jankuttamaan, että edes joskus saisi äänensä kuuluville, solvataan tai vastataan tyyliin: “niin mutta sehän kuuluu jo kulttuuriin!” tai: “älä viitsi, nyt kyllä menet liian pitkälle/valitat turhista, ainahan me olemme näin tehneet...”.

Vaikka jokin määrärahojen jako, laki tai asetus, toimi, rituaali tai tapahtuma loukkaisikin uskonnotonta ja hänen ihmisoikeuksiaan, siitä ei haluta välittää, ikään kuin uskonnottomat olisivat jotenkin raakoja, syntyjään kovempia tai tunteettomampia ihmisiä, joiden kuuluu pulisematta kestää mitä milloinkin.

Tiedotusvälineissä harrastetaan usein sellaisia debatteja, joihin keskustelijoiksi valitaan yksi henkilö kutakin suurehkoa uskontoa kohti ja näennäisen tasapuolisuuden vuoksi ainoastaan yksi humanisti/vapaa-ajattelija. Todellisuudessa tämä ei ole tasapuolinen jako. Lähelle reaalista tilannetta päästäisiin, jos kutakin eri uskovaista kohti olisi yksi humanisti, joka edustaa omaa suuntaansa.

Jos uskovaiset joskus vaivautuisivat asiallisesti kuuntelemaan, mitä uskonnottomilla on sanottavaa, ei turhaa jankuttamista pääsisi edes syntymään. Solvaaminen muistuttaa kovasti minua amerikkalaisten tosiuskovaisten mormonien turvautumisesta oman asiansa kunnollisten perusteiden puuttuessa matalamieliseen vastapuolen nimittelyyn ja halveksivaan termiin “whine” (ruikuttaa) loukatakseen kirkon jättäneitä ja saadakseen heidät, jos mahdollista, pitämään turpansa kiinni.

Samaa karkeaa tyyliä soveltavat sikamaisesti käyttäytyvät miehet, joiden mielestä “akat aina narisevat”, kun joku nainen uskaltaa avata suunsa räikeistä epäkohdista, ja häikäilemättömät tupakoijat, joiden mukaan “kaikki vain kielletään ja tupakoimattomat ilkeyttään marisevat turhasta, ei minun tuprutteluni kellekään kuulu eikä se ketään voi haitata” piittaamatta siitä, että he todellisuudessa röyhkeästi tärvelevät sivullisten terveyden omansa ohessa.

“Sen vuoksi vapaa-ajattelijoiden kritiikki on usein naurettavaa, koska se lähestyy räksyttävää huutamista, joka ei kohta[a] oikeita asioita. Siksi se näyttäytyy enemmän herjaamisena kuin oikeana kritiikkinä.”

Naura pois vaan. Minä nauran sinulle takaisin. Etkö yhtään huomaa, miten lapsekkaan nokkavaa on puhua “oikeista” asioista, joista “pitäisi” keskustella —teidän uskovaisten mielestä? Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että vapaa-ajattelijoiden olisi lakki kourassa nöyrinä kysyttävä uskovaisilta, mistä on soveliasta keskustella, mikä taasen on “naurettavaa”? Mitä muuten oikein olisi mielestäsi “oikea” kritiikki? Et antanut yhtään esimerkkiä.

Me vapaa-ajattelijat saamme käydä väsymiseen asti kinaa tietämättömien uskovaisten kanssa siitä tosiasiasta, että kunakin aikakautena hyviksi koetut moraaliset arvot eivät tosiaankaan välttämättä ole kotoisin yksistään tai edes ollenkaan raamatusta, eikä Jeesus tai hänen seuraajansa keksinyt “kultaista sääntöä”; jotkut uskovaiset eivät edes tiedä, että Jeesuksen olemassaolosta historiallisena ihmisenä ylipäänsä käydään keskustelua, vaan he luulevat, että asia on kauan sitten todistettu kouriintuntuvasti. 
Ateisti ei ole moraaliton villi eikä tunne sen kummempaa halua tehdä pahaa kuin uskovaisetkaan. Ateisti ei automaattisesti “voi tehdä mitä vaan, vaikka murhata kaikki, kun ei usko joutuvansa helvettiin eikä ole mitään käskyjä, kylläs sitten näet kun kuolet ja saat Jumalan tuomion päällesi”.

Tällaiset uskomukset ja kommentit hurskailta uskovaisilta osoittavat tavattoman naiivia, alkukantaista, mustavalkoista ja kostonhimoistakin ajattelutapaa; ajattelukyvyn ja empatian puutetta. Niihinkin on silti kärsivällisesti vastattava, kerta kerran jälkeen. Samalla on erikseen varottava, ettei vai “herjaa” näitä samoja uskovaisia! Eivät heidän kommenttinsa minun mielestäni “kohtaa” kovinkaan “olennaisia asioita”, ja mielelläni välttyisin kuulemasta sellaista roskaa. Uskovaiset eivät kuitenkaan tahdo kysyä meiltä uskonnottomilta, mitä me pidämme olennaisena. Asiamme pyritäänkin yleensä tappamaan vaikenemalla tai pilkkaamalla.

Esimerkiksi ateistien toiveita päästä maan päältä sen alle kirkon sekaantumatta asiaan ei pidetä edes esille ottamisen arvoisena. Komiteat, jotka esittelevät lainmuutosehdotuksia, jättävät säännöllisesti kuulematta vapaa-ajattelijoita. Onko tämä räksytystä ja/tai herjaamista? Miksi uskonnottomien olisi aina kuljettava varpaisillaan uskovaisten ympärillä, kun taas uskovaisilla on “oikeus” jyrätä uskonnottomien mielipiteet ja toiveet miten huvittaa?

Pidän hautaustoimen järjestelyä Suomessa ja Ruotsissa ihmisoikeuksien loukkauksena siitä huolimatta, että järjestely teidän uskovaisten mielestä on kunnossa. Minua uskonnottomana loukkaa oikein pahasti se, että omaiseni joutuvat ottamaan yhteyttä luterilaiseen kirkkoon kun kuolen. Jos oikein huonosti sattuu, vapaa-ajattelija joutuu vielä jonkun innokkaan siunaamaksi. Itse olen tehnyt kyllä sukulaisilleni selväksi asian. Kaikilla ei edes ole sukulaisia, jotka huolehtisivat asiasta.

Samoin on laita eutanasian. Kirkolla ja/tai uskovaisilla on aivan ilmeisesti se paljon painavampi sana asiassa, on asianomainen kärsivä ja joka tapauksessa pian kuoleva henkilö sitten uskovainen eli ei.
Kyllä te uskovaisetkin siis osaatte herjata, jollette muuten, niin siten, että jätätte halveksien huomiotta uskonnottomat ja toisuskoisetkin. Joten se “räksyttämisestä”.

“Esim. vapaa-ajattelijoiden Eroa kirkosta -kampanja [sic] osoittaa enemmän aatteellis-ideologista ajattelua kuin uskonnon avointa ja kriittistä lähestymistä (akateemisessa merkityksessä).”

Kysymys onkin nimenomaan käytännöllinen ja aina ajankohtainen. Miten sinun mielestäsi oikein voidaan erottaa luterilainen kirkko instituutiona yleensä ja jäsenyys siinä erikseen aiheesta uskonto ja sen kritiikki, ja miksi ne pitäisi edes erottaa toisistaan? Luterilainen kirkkohan toimii nimenomaan ja konkreettisesti uskovaisten järjestönä ja vielä valtion massiivisella tuella.

[Jatkuu seuraavassa numerossa]

Vihreä Rouva, http://www.vihrearouva.net/