Olen toiminut syksystä 1998 lähtien valtioneuvoston nimeämän uskonnonvapauskomitean asiantuntijana edustaen vapaa-ajattelijoita ja uskonnottomia suomalaisia. Komitea on juuri luovuttanut ehdotuksensa uudeksi uskonnonvapauslaiksi ja kokonaan uudeksi hautaustoimilaiksi sekä ehdotuksia muiden uskonnon- ja omantunnon vapauteen liittyviin säädöksiin muissa laeissa, muun muassa perusopetuslaissa ja lukiolaissa. Kirjoitan esityksistä myöhemmin laajemmin ja kommentoiden.

Tätä kirjoittaessani käytössäni on uuden uskonnonvapauslain esitysluonnos, ei vielä varsinaista esitystä. Esitysluonnoksen 1 §:ssä kuvattu tarkoitus on hyvä, turvata perustuslaissa säädetyn uskonnon ja omantunnon vapauden käyttämistä sekä säätää rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta ja toiminnan perusteista. Eri asia on, tuleeko perustuslaissa säädetty vapaus turvattua.

Käyn lakiehdotusta läpi pykälittäin. 1 ja 2 §:ään otettu erillinen maininta evankelis-luterilaisesta kirkosta ja ortodoksisesta kirkkokunnasta asettaa ne muihin uskontokuntiin nähden erityiseen asemaan. Lakiehdotuksessa tätä ei perustella mitenkään.
Uskonnollisen yhdyskunnan (jatkossa uskontokunta) jäsenyyttä käsitellään pykälässä 3. Pykälässä tuodaan epäsuorasti esille, että uudella uskonnonvapauslainsäädännöllä ei rajoiteta ihmisen vapautta kuulua samanaikaisesti useampaan kuin yhteen uskontokuntaan. Lailla ei olekaan syytä rajoittaa tällaista perusvapautta. Uskontokunnilla on kuitenkin oikeus omilla säännöillään estää samanaikainen kuuluminen toiseen uskontokuntaan.

Alaikäisen uskonnollisesta asemasta (4 §) komitea on tehnyt kaksi vaihtoehtoista esitystä. Molempien mukaan alaikäinen lapsi voidaan liittää sellaiseen uskontokuntaan, johon lapsen toinen huoltaja kuuluu. Ensimmäisen ehdotuksen mukaan pääasiassa äiti voisi päättää alaikäisen lapsen uskonnollisesta asemasta, jos vanhemmat kuuluvat eri uskontokuntiin eivätkä vanhemmat pääse yhdessä sopuun lapsen uskontokunnasta. Jos sopua ei synny, vaihtoehtoisessa mallissa lasta ei liitetä mihinkään uskontokuntaan. Tämä takaa paremmin lapsen valinnanvapauden tulevaisuudessa.

Komitea pohti välimietinnössään, että uskontokuntaan liittymisen tai siitä eroamisen (5 §) alaikärajaa laskettaisiin nykyisestä 18 vuodesta 15 vuoteen. 
Komitea ehdottaa, että nykyiseen tapaan vasta 18 vuotta täyttänyt saa itsenäisesti päättää kuulumisestaan tai kuulumattomuudestaan uskontokuntaan. 15 vuotias saa liittyä ja erota uskontokunnasta entiseen tapaan huoltajansuostumuksella.
Komitea ehdottaa, että uskontokunnasta voisi erota (6 §) ilmoittamalla eroamisesta uskontokunnalle tai maistraatille kirjallisesti, esimerkiksi kirjeellä. Nykyisin eroaminen on mahdollista vain tekemällä ilmoituksen uskontokunnalle tai maistraatille henkilökohtaisesti. Eroamisen voimaanastuminen myös nopeutuu entisen kuukauden sijaan enintään seitsemässä päivässä eroamisilmoituksen postituspäivästä. Henkilökohtainen eroilmoitus astuu voimaan heti.

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta (8 §) säädetään erikseen perusopetuslaissa ja lukiolaissa. Lakeja esitetään muutettavaksi, sillä uuteen uskonnonvapauslakiin ei tule säädöstä uskonnonopetuksesta vapauttamisesta. Laeissa luovutaan ilmaisusta ”oman tunnustuksen” mukainen uskonnon opetus ja se on korvattu ilmaisulla oppilaan ”oman uskonnon” opetus. Nämä muutokset eivät esityksen mukaan edellytä uskonnon opetuksen nykyisten sisältöjen muuttamista. 

Kun uskonnon opetuksesta vapauttamisesta luovutaan, pykälän lähtökohtana on, että oppilaan ei tarvitse osallistua oppilaiden enemmistön uskonnon mukaiseen uskonnon opetukseen, jos hän ei kuulu mainittua uskontoa harjoittavaan uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ehdotuksen mukaisesti kirkkoon kuulumaton oppilas ohjautuu siten automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Oppilas tosin voi osallistua enemmistön uskonnon opetukseen huoltajan niin ilmoittaessa koulutuksen järjestäjälle.

Lain 9 § käsittelee rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitusta. Pykälässä oikeastaan määritellään se, millainen uskontokunta on. Tähän liittyy 27 § asiantuntijalautakunnasta, jonka tehtävänä on antaa opetusministeriölle lausunto siitä, ovatko rekisteri-ilmoituksen tehneen uskontokunnan yhdyskuntajärjestykseen merkitty tarkoitus ja toimintamuodot 9 §:n mukaisia. Asiantuntijalautakunnan jäsenistä (3) yksi edustaa uskontojen, yksi yhteiskunnallista ja yksi oikeudellista asiantuntemusta. Luulisi, että opetusministeriön virkamiehistö itsekin osaisi arvioida hakemuksen perusteella, onko uskontokunnan tarkoitus ja toiminta 9 §:n mukaista.
Lain 18 §:n mukaan uskontokuntaan sovelletaan soveltuvin osin kaikkia tärkeimpiä yhdistyslain pykäliä. Kun uskontokunta ei voisi järjestää mitään sellaista toimintaa, jota varten ei voitaisi perustaa yhdistystä (uskontokunta rinnastetaan yhdistyksiin), kummastuttaa, miksi uskontokunnille tarvitaan oma erillinen järjestäytymismuotonsa.

Yhdyskuntajärjestyspykälässä (12 §) uskontokunnilta ei vaadita demokraattisuutta. Suomen perustuslaissa kuitenkin korostetaan, että Suomi on kansanvaltainen, demokraattinen yhteiskunta. Yhdyskuntajärjestykseen on otettava yhdyskunnan kokouksen (jossa jäsenet käyttävät valtaa) koolle kutsumista koskevat säännökset vain siinä tapauksessa, että uskontokunnan hallinto on järjestetty demokraattisesti. Useimmiten uskontojen ns. pyhissä kirjoissa tai vastaavissa ei tunneta demokraattista valtaa.

Vaikka uskontokunnassa ei ole pakko toteuttaa kansanvaltaa, uskontokunnalla on oltava hallitus (16 §). Kansanvaltaisten periaatteiden vastaisesti uskontokunnan hallituksen jäsenmäärä voi kuitenkin olla vain yksi, toisin kuin yhdistyksissä. Uskontokunnalla on oikeus periä jäseneltä koko vuoden jäsenmaksu (19 §) siltäkin vuodelta, jolloin jäsen on eronnut uskontokunnasta. Jäsen voi siis olla velvollinen maksamaan koko vuoden jäsenmaksun, vaikka hän eroaisi uskontokunnasta 1. tammikuuta, jos uskontokunnan yhdyskuntajärjestyksessä vain on tällainen maininta.

Lain 28 § käsittelee uskontokunnille myönnettävää valtionavustusta, jota voidaan myöntää kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kunnossapidosta, lapsi- ja nuorisotyöstä tai sosiaalisesta palvelutyöstä aiheutuviin kustannuksiin. Pykälän perusteluissa viitataan siihen, että evankelis-luterilainen kirkko saa osuuden yhteisöveron tuotosta. Perusteluteksti on siltä osin virheellinen ja lakiin perustumaton, että luterilaisen kirkon oikeuden verotuottoon väitetään perustuvan kirkon suorittamiin yhteiskunnallisiin palveluihin.