Kun liittohallituksen kokouksen jälkeen sain varmuuden että pääsisin Pietariin, oli mielessäni melkoinen sekamelska. Kokemattomana ulkomaanmatkailijana yhden rantaloman kokemuksella yksinäinen matka kohti Venäjää arvelutti. Innostuneena aloin järjestää asioita sen kummemmin selvittämättä yksityiskohtia. Sainkin edullisen valmiin pakettimatkan, joka lähtisi tiistaina kohti Pietaria ja takaisin suomeen perjantaina aamusta. Valitettavasti ja vasta liian myöhään tajusin, että paluumatka alkaisikin jo perjantaina aamulla, eli konferenssi jäisi kesken. Joka tapauksessa kokemus oli ainutlaatuinen ja mikä onkaan parempi tapa oppia asioita kuin kantapään kautta. Puuduttavan linja-automatkan jälkeen majoittauduin hotelli Nevaan, 1800-luvun lopulla rakennettuun vanhukseen, jonka ylväys oli edelleen nähtävissä, vaikka aika olikin tehnyt vääjäämättömästi tehtäväänsä.

Lähdimme aamupalan jälkeen hotellilta kävelemään Erkin kanssa kohti yliopistoa, jossa ilmoittautuminen tapahtui. Venäjän humanistiyhdistyksen puheenjohtaja, Moskovan yliopiston filosofian professori Valeri Kuvakin toimii konferenssin isäntänä ja avasi tilaisuuden. Erkki kutsuttiin salin eteen päävieraiden joukkoon, tässä arvovaltaisessa joukossa olivat mm. norjalainen IHEUN puheenjohtaja Levi Fragell, sekä sekulaarin humanismin neuvostosta Matthew Cherry.
Fragell aloitti puheet esittelemällä itsensä ja toimintansa, hän puhuu demokratiasta sekä kulttuurin ja muista muutoksista Venäjällä. Hän korosti puheessaan, että muutokset voivat olla nopeita eikä muutokset aina välttämättä mene hyvään suuntaan. Fasistinen autoritäärinen aate voi levitä ja sen vuoksi emme voi koskaan lakata huolehtimasta yhteiskuntamme tulevaisuudesta. Nykyään humanismi on järjestäytynyttä, mutta Fragellin mukaan heikkoa. Fragell näkee kuitenkin tulevaisuudessa mahdollisuuden parempaan, humanismi kasvaa ja kehittyy.

Venäjän humanismi

Venäjällä yleinen tietoisuus humanismista on huonoa, siihen ei suhtauduta tieteellisesti edes älymystön perusteella. Konferenssin eräs tarkoituksista olikin selventää, että humanismilla ei ole poliittista tarkoitusperää - eikä se myöskään ole uskonto. Osallistujien tehtäväksi mainittiinkin edistää tietämystä humanismista. Yleisesti ottaen puhujat toivoivat hyvää Venäjän humanismille. Minulle ensimmäisen päivän merkittävin tapahtuma lienee tutustuminen venäläisiin ateisteihin Moskovasta (http://www.atheism.ru/). He kertoivat, että heille tärkeä väline on nykyään tietokone ja internet, ongelmana on vain länsimaisten sivustojen ongelmat kyriilisissä koneissa. Tiedonhaku ei suju niin helposti. Mutta heidän toimintansa on kuitenkin vilkasta, heidän tarkoituksenaan oli järjestää ateistisille yhtyeille rock-festivaali Moskovassa. Tämä oli heidän mukaansa tehokas tapa herättää kiinnostusta nuorten keskuudessa. Ateistit toimivat siis Venäjälläkin parhaansa mukaan, vaikka rahoitusta ja tukea kaivataankin kipeästi.

Toisena päivänä siirtyin seuraamaan mielestäni mielenkiintoisinta osiota, jonka aiheena oli: Tiede, skeptisismi ja paranormaalit uskomukset. Tulkkaamattomien alkujuontojen jälkeen seurasin hiukan puhetta, joka tuntui puolustelevan parapsykologiaa. Keskustelu junnasi paikallaan ja lopulta tulkkauskin harveni loppuen kokonaan, vaihdoinkin ryhmää jossa keskustellaan humanismista yleensä. Seurailen keskustelua kunnes lyöttäydyn ikätovereideni seuraan keskustelemaan yleismaailmallisimmista asioista ja nuorten ajatusmaailmasta Venäjällä. Vaikka kieliongelmat ovatkin välillämme suuret, kommunikointi onnistuu hyvin. Iltapäivällä konferenssiryhmä jakautui kaupunkikierrosta varten venäläisiin ja muunmaalaisiin. Uusien tuttavuuksieni suostuttelemana lähdin kierrokselle venäläisten mukana. Matkaopas kertoili Pietarin nähtävyyksistä, ystäväni tulkkailivat parhaani mukaan ja keskustelumme jatkui. Jos muutama yksityiskohta Pietarin historiasta jäikin väliin, oli valintani kuitenkin oikea. Tutustuin vieressäni istuvaan filosofi ja psykologi Igor Kondrashiniin, jonka kanssa jutustelimme tovin. Hän on mm julkaissut Kirjan Dialectics of Matter, johon voi tutusta internetissä osoitteessa http://www.user.cityline.ru/~linko/eng/. 

Perjantai ja paluu arkeen

Epäonnistuneiden matkajärjestelyideni vuoksi jouduin jo perjantaina aamusta lähtemään kohti Suomea, niinpä viimeisen päivän puheet ja keskustelut jäivtä väliin. Haikein tunnelmin pakkaan tavarani ja kohtapuoliin linja-automme lähteekin. Matka taittuu nopeasti ja pian olemmekin ns. suur-Suomen mailla. Kuvaamme entisen rajan muistomerkkiä ja jatkamme matkaa Terijoelle, jossa pysähdymme vanhaa kirkkoa ihailemaan. Mummut ja nuoremmatkin syytävät rahaa kuin pohjattomaan kaivoon ostaessaan ikoneja ja kynttilöitä ja muuta krääsää. Hohtavan valkoinen ja hyväkuntoinen kirkko pursuaa kalleuksia ja arvoesineitä, kun taas ympäristön talot ränsistyvät silmissä. Kuin huonona vitsinä kerjäävälle vanhukselle annetaan muutama rupla ja jälleen on omatunto puhdas. “Nyt on hyvä olo kun sai käydä kirkossa ja sytyttää kynttilän”, kiteyttää eräskin vanha rouva tämän irvokkaan tilanteen. Ihmettelin tilannetta ja mietiskelen vain, miten ihmisten asenteet saisi muutettua; jos kaikki ne varat, jotka syydettiin kirkon krääsän ostamiseen, olisi annettu kerjäläiselle, olis paljon enemmän hyvää saatu aikaan. Näissä mietteissa matka jatkui läpi köyhän ja ränsistyneen maaseuden kohti hyvinvoivaa isänmaatamme. Tuntuu hämmästyttävältä ajatella miten lähellä Venäjä on Suomea ja miten kaukana kuitenkin niin monella tavalla.