Vapaa Ajattelija 6/2000

jumalaton kulttuurilehti

 Vapaa Ajattelijan 6/2000 sisällysluetteloon |Vapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon



Miksi heidät murhattiiin?

FBI:n tutkijat avasivat haudan maatilalla lähellä Camp Woodia Lounais-Texasissa Yhdysvalloissa. He löysivät kolmen ihmisruumiin jäännöksiä. Niiden uskotaan kuuluvan Amerikan ateistien kadonneelle johtajalle Madalyn Murray O’Hairille, hänen pojalleen Jon Garth Murraylle ja hänen adoptoidulle pojantyttärelleen Robin Murray O’Hairille. Yhdysvaltain kuuluisin ateisti ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa katosivat vuonna 1995. Täysi varmuus heidän henkilöllisyydestään selviää tämän lehden ilmestymisen aikoihin. Titaaninen lonkka on samanlainen kuin mitä Madalynille on asennettu, ja sen sarjanumeroa voidaan verrata terveydenhoidon rekistereissä oleviin tietoihin.

Ruumiit on löydetty paikalta, jonka murhaaja David Waters on viranomaisille osoittanut. Viranomaiset ovat tehneet murhaajan kanssa sopimuksen, jonka tarkemmasta sisällöstä ei ole tällä hetkellä tietoa. Luuultavasti David Watersia ei koskaan teloiteta Amerikan Ateistien johtajien sieppauksesta, noin 600 000 dollarin kiristämisestä lunnaina, siepattujen kiduttamisesta, yhden siepatun raiskaamisesta sekä siepattujen murhaamisesta ja paloittelemisesta.

Sieppaukseen osallistui kolme miestä, David Waters, Danny Fry, joka myöhemmin löydettiin murhattuna ja paloiteltuna ja Gary Karr, joka istuu vankilassa osallisuudetaan tapahtumiin. Mainittakoon, että Gary Karrin oikeudenkäynnissä esiintyi kristitty pappi, joka todisti nähneensä perheen elossa murhan jälkeen.
Madalyn O’Hair’in tunnustetuin saavutus oli rukousten ja Raamatun luvun lopettaminen Yhdysvaltain kouluista vuonna 1963.

Kaikista suomalaisista ehkä minä tunsin nämä kolme ihmistä kaikkein parhaiten. Asuin heidän kotonaan Texasin Austinissa, matkustin heidän kanssaan Yhdysvaltain etelärajalta pohjoisrajalle, vietin heidän kanssaan kolme viikkoa Neuvostoliitossa ja järjestin heidän kanssaan maailman ateistien kolmannen konferenssin Helsingissä 1983.

Koska nämä kolme perheenjäsentä olivat tinkimättömiä ateisteja, heillä oli vihollisia. Minullakin on vihollisia, myös liittomme sisällä, pääasiassa siksi, että olen tinkimätön ateisti. Henkilökohtaisten kokemusteni perusteella Madalyn O’Hair oli joskus myös hankala ihminen. Tästä syystä hänellä oli vielä enemmän vihollisia.
Kun Helsingin Sanomat perheen katoamisen jälkeen julkaisi heitä häpäisevän jutun, lähetin lehdelle oikaisun ja ilmoitin siinä, että usean miljoonan arvoisesta talosta, jossa olen asunut, ei lähdetä vähäisten varastettujen rahojen kanssa ulkomaille. Lehti ei ole koskaan, ei edes ruumiiden löydyttyä, julkaissut minkäänlaista oikaisua, enkä usko, että se koskaan julkaisekaan.
Jos Vapaa Ajattelijalle valitaan uskonnottomien asiaa todella ajava päätoimittaja, tapauksesta kirjoitetaan laajemmin lehden myöhemmissä numeroissa.

[Lisätietoja American Atheist -järjestön kotisivuilta]

Erkki Hartikainen