Keski-Suomen Vapaa-ajattelijat ry pitää ev.lut. kirkon pyrkimystä
kuntien ja seurakuntien yhteistyön tiivistämiseen osoituksena sen
halusta lisätä katsomuksellisten vähemmistöjen painostusta.
Erityisesti lapset ovat jo nyt ahtaalla. Kunnat eivät nykyisenkään
lainsäädännön puitteissa kykene estämään lasten uskonnollista
hyväksikäyttöä yhteisin varoin ylläpidetyssä koulu- päivähoito-
iltapäivähoito- ja nuorisotyössä.
Kunnan ja erilaisten aatteellisten ryhmien yhteistyö on laissa tarkasti
rajattua siksi, ettei mikään ryhmä voisi alistaa kuntaa omien
tarkoitusperiensä toteuttajaksi. Laki suojelee vähemmistöjä. Pyrkimys
rajoitusten purkamiseen on vähemmistöjen aseman heikentämiseen tähtäävä
ideologinen kannanotto.
Kunta on kaikkien kuntalaisten, niin luterilaisten kuin muidenkin
yhteisö. Kunnan toiminta on jo sinänsä yhteistyötä. Jos kunta poimii
kuntalaisten keskuudessa vaikuttavista ideologisista ryhmistä yhden ja
ryhtyy sen kanssa erilliseen yhteistyöhön, se ideologisoi toimintansa.
Silloin toiset kuntalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Siksi kunta ei saa ajautua tasavertaiseen yhteistyöhön seurakunnan eikä
minkään muunkaan ideologista työtä tekevän järjestön kanssa. Kunnan on
kohdeltava seurakuntaa eräänä järjestönä muiden joukossa. Seurakuntien
luontevia tasavertaisia yhteistyökumppaneita ovat toiset ideologista
työtä tekevät järjestöt, esimerkiksi puolueiden paikallisosastot.
Keski-Suomen Vapaa-ajattelijat 18.10.2000