Historiankirjojen mukaan jo muinaissuomalaisten pakanajumalien pilkkaamisesta seurasi kuolemanrangaistus. Jumalien uskottiin voivan vaikuttaa luonnonantimien saantiin. Oli mielekästä valvoa, että kaikki palvelivat jumalat hyvin. Siten varmaankin saatiin enemmän toiveita selvitä hengissä kevääseen.

Kristinuskon jumala ei kantanut huolta selviämisestä kevääseen vaan askaroi maallisen kuoleman jälkeisillä olotiloilla. Niidenkin katsottiin olevan niin tärkeitä, että jumalan pilkkaamisesta rangaistiin maallisella kuolemalla ja tietenkin samalla myös kuoleman jälkeisellä helvetillä.

Kuolemanrangaistus jumalanpilkasta oli Suomessa voimassa vuoteen 1889 saakka. Venäjän valtakunnan keisari tosin armollisesti muutti vuodesta 1823 alkaen kaikki kuolemanrangaistukset elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi Siperiassa. Siihen saakka kuolemanrangaistuksia jumalanpilkasta todella pantiin myös täytäntöön.
Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli 4 vuotta vankeutta, vuodesta 1970 eteenpäin 2 vuotta ja vuodesta 1999 alkaen ja edelleen 6 kuukautta.
Kirjailija Asa Jalas kertoo kirjassaan "Keinottelu maailman herrana I" vuodelta 1917, miten vuosina 1905-1916 oli Suomessa esillä ainakin 50 jumalanpilkkajuttua. Niissä tuomittiin ehdollisia ja ehdottomia vankeusrangaistuksia sekä sakkoja. Painoylihallitus, "tämä kurjista, ihmisyytensä menettäneistä eliöistä koottu virasto", teki ilmiantoja. Silloinen Vapaa Ajatus-lehti oli mukana kolmessa jutussa ja Asa itse kahdessa. Mainitusta kirjastaan Asa sai varmaankin rangaistuksen.

Laajempia aikapuitteita koskien Asa kertoo liioitellen, että kristityt ja paavit suorastaan kahlasivat veressä. Liioittelematta Asa kertoo, että kukaan ei ole vielä saavuttanut kristityn kirkon ennätystä pirullisessa julmuudessa, inhoittavassa teeskentelyssä, rahanahneudessa ja suvaitsemattomassa vallanhimossa.
Asa tuo esille ajatuksen, että jospa jumalanpilkassa suojelun kohteena ovatkin ihmisten uskonnolliset tunteet eikä itse jumala. Käsitys vakiintui 1930-luvulla. Asa on edelläkävijä myös siksi, että hän kirjoittaa jumalan pienellä alkukirjaimella.
Ajalla 1918-1944 oli esillä useita jumalanpilkkajuttuja.

Hannu Salama tuomittiin 1968 3 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen jumalanpilkasta. Hän oli lausunut kirjassaan Juhannustanssit mm. seuraavaa: "Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasin tamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna." Hannu on viimeinen jumalanpilkkatuomittu. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen armahti Hannun rangaistuksesta.

Viime vuosina ovat jumalanpilkkaa yrittäneet ainakin Harro Koskinen taulullaan Sikamessias, Jukka Lindfors kristillisillä iltamillaan ja tämän kirjoittaja kirjassaan "Uskonnottoman oikeusopas". Viimemainitussa selostetaan neitsyt Marian "rukoilemiset" synagogassa pappien kanssa noin 9 kuukautta ennen Jeesuksen syntymää. Jumalanpilkkayritykset eivät ole johtanet toivottuun syytteeseen.

Tämän kirjoittaja pyytää lukijoilta neuvoja, miten syytteeseen johtava jumalanpilkkarikos olisi vielä toteutettavissa. Kirjoittaja hoitaa itse pilkkaamisen ja ottaa vastaan rangaistuksen ja julkisuuden riskin. Jumalaa pitää pilkata koska se on rangaistavaa. Muuta syytä jumalan pilkkaamiseen ei ole.

Uskonnollinen rikosoikeus on yleisesti vastoin kansan käsitystä. Se ei toimi käytännössä. Sille hymyillään. Kansa ottaa lainsäädäntövallan omiin käsiinsä. Aiheesta pitää kirjoittaa joka vuosi ainakin yksi pilakirjoitus.