Uskonnonvapauskomitean jäsen, Suomen ja Skandinavian
kirkkohistorian professori Juha Seppo on esittänyt Teologisessa
Aikakauskirjassa 3/2000 näkemyksiä, joita pidän uskonnottomuuden
vapauden vastaisina. Näkemykseni perustan erityisesti Sepon
loppupäätelmään: "Ajatus elämän- ja maailmankatsomusten
yksityiskohtaisesta suojaamisesta nimenomaan uskonnonvapauslaissa
hämärtäisi helposti koko lain perustarkoituksen uskonnonvapauslakina."
Toisaalla Seppo kuitenkin kirjoittaa: "Kun esimerkiksi
YK:ssa valmisteltiin aikanaan Ihmisoikeuksien yleismaailmallista
julistusta, vakaumuksen piirin katsottiin kattavan paitsi erilaiset
uskonnolliset vakaumukset myös agnostiset, ateistiset ja muut sekulaarit
maailmankatsomukset. Samalla kannalla on ollut myös YK:n
Ihmisoikeuskomitea tulkitessaan (1993) kansalais- ja poliittisia
oikeuksia koskevan sopimuksen 18. artiklaa siten, että se suojelee
"deistisiä, ei-deistisiä ja ateistisia vakaumuksia sekä oikeutta olla
harjoittamatta mitään uskontoa tai uskonnollista vakaumusta."
Perusteluna uskontojen erityisasemalle
uskonnonvapauskomitean työssä Seppo käyttää mm. jumalanpilkkapykälää:
"…vuoden 1999 alussa voimaan tullut rikoslaki kriminalisoi paitsi
jumalanpilkan myös uskonrauhan rikkomisen ja uskonnonharjoituksen
estämisen…Vakaumuksen vapaudella ei ole vastaavaa rikosoikeudellista
suojaa."
Mitään vastaväitteitä jumalanpilkkapykälälle Seppo ei
tässä esitä. Jumalanpilkkapykälä sen enempää kuin uskonnollisten
tunteiden suojaaminen eivät kuulu liberaaliin oikeusajatteluun, ja jo
Edvard Westermarck esitti vuosisadan alussa Suomessa varsin pitävät
perustelut jumalanpilkka- ja uskonnollisia tunteita suojaavien säädösten
poistamiselle.
Perustuslain uskonnon- ja omantunnonvapaussäädös kuuluu:
"Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus
tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus
kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole
velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon
harjoittamiseen."
Seppo antaa ymmärtää, että perustuslain säädökset
riittävät uskonnottomien suojaksi ja uskonnonvapauslain tarkoitus on
suojata lähinnä uskontoja.
Seppo irvailee myös sillä, ettei vapaa-ajattelijain
ehdotus vakaumuksen vapaudesta mennyt läpi perustuslakia säädettäessä,
vaan tekstiin tuli omantunnon vapaus.
Seppo kehuskelee sillä, että kristityt ovat päässeet
vaikuttamaan Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten
suomennoksiin: "On totta, että belief-sana voi asiayhteydestä riippuen
tarkoittaa myös vakaumusta. Alkuperäissanan voi kuitenkin aivan yhtä
perustellusti kääntää myös sanalla ‘usko’. Tämä on otettu huomioon
eräissä uusimmissa Suomen ratifioimien kansainvälisten
ihmisoikeussopimusten suomennoksissa."
Ateismi on uskon puutetta. Kyllä uskon puute on
vähintään yhtä arvokas vakaumus kuin usko. Suomennosta muuttamalla
kristityt pyrkivät vaikuttamaan siihen suuntaan, ettei säädösten
katsottaisi suojaavan uskon puutetta.
Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa
uskonnonvapauskomitean välimietinnöstä todettiin, ettei
uskonnonvapauslakia tarvita, vaan tarpeelliset säädökset voidaan antaa
muissa laeissa. Komitean vaikutusvaltaisimman jumaluusoppineen Juha
Sepon kirjoitus osoittaa, kuinka oikea liiton näkemys oli. Juha Sepon
kirjoituksen pohjasävy on, että uskonnonvapauslain tarkoitus on antaa
uskonnoille erioikeuksia, ei taata uskonnon ja uskonnottomuuden
vapautta.
Seppo pohtii pitkään sitä, että vakaumus saattaa
tarkoittaa ties mitä vakaumusta, myös poliittista tai muuta vakaumusta,
ja tästä syystä muita vakaumuksia ei pidä suojata uskonnonvapauslailla.
Uskonnottomat sekä uskontojen ja uskonnottomuuden
välillä olevat vakaumukset voidaan suojata suojaamatta poliittisia
vakaumuksia varsin yksinkertaisella menettelyllä. Uskonnottomia
sekä uskontojen ja uskonnottomuuden välissä olevia vakaumuksia on
nimittäin niin lyhyt lista, että ne kaikki voidaan luetella laissa:
deismi, panteismi, agnostisismi ja ateismi. Seppo itse
kirjoittaa, että tähän tapaan YK:n ihmisoikeustoimikunta on menetellyt
tulkitessaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa sopimusta.
Edes lain nimi ei olisi turhan pitkä, jos se olisi "Laki
uskonnon, deismin, panteismin, agnostisismin ja ateismin vapaudesta".
Myös koululaeissa voitaisiin mielestäni luetella oikeus
oman uskonnon, deismin, panteismin, agnostisismin tai ateismin
opetukseen. Jos näin ei menetellä, rikotaan mielestäni UNESCOn
sopimusta, jonka mukaan erioikeuden myöntäminen jollekin ryhmälle on
kasvatuksen alalla tapahtuvaa syrjintää. Tosin jotkut ateistit eivät
kannata ateismin opettamista lapsilleen. Jussi Pikkusaari kirjoittaa
Humanisti lehdessä 1/2000: "Ateistina minua kauhistuttaa ajatuskin, että
minä isänä ja isoisänä olisin indoktrinoimassa lapsiani ja
lapsenlapsiani ateistisuuteen ja vaatimassa vielä elämänkatsomustietoa
siihen avukseni. Näin tehdessäni olisin kuin paraskin uskovainen."
Toisaalta Pikkusaari määrittelee ateismin aivan oikein:
"Eihän jonkun henkilön ateistisuudessa ole muusta kysymys, kuin että hän
ei usko, vaikka kuinka tahtoisi, erilaisia vakuutuksia ja todistuksia
jumalan olemassaolosta."
Miksi tätä näin yksinkertaista asiaa ei saisi esittää
ateistien lapsille annettavassa opetuksessa? Uskon, ettei ateistien
enemmistöllä ole mitään sitä vastaan, että ateismi ja myös ateismin
vastaväitteet uskonnolle esitetään oikein kouluopetuksessa. Lisäksi on
huomattava, että jos ateisti haluaa lapsestaan uskovaisen, hän voi
nykyisen ja melko todennäköisesti tulevankin lainsäädännön perusteella
panna lapsensa luterilaiseen uskonnon opetukseen. Koska jokaiselle
yksityisajattelijalle ei voida järjestää oman vakaumuksen mukaista
katsomusopetusta, Jussi Pikkusaarelle ja muille samoin ajatteleville
pitäisi myöntää oikeus pitää lapsensa poissa katsomusopetuksesta.
Myös YK voisi selventää kansainvälisiä sopimuksiaan
luettelemalla mainitut vakaumukset, tällöin ihmisoikeustoimikunnan ei
tarvitsisi miettiä, mitä YK on tarkoittanut.
Seppo varmaan tietää, että Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon johdon enemmistö vastustaa jyrkästi sanan "ateismi" mainitsemista
Suomen laissa. Jos olen väärässä, arkkipiispa oikaiskoon käsitystäni.
Toivottavasti sana "ateismi" voidaan myös
tulevaisuudessa mainita Vapaa-ajattelijain liiton lausunnoissa.
Seppo kirjoittaa: "Uskonnolla esimerkiksi on - toisin
kuin yleensä vakaumuksella - perustajansa tai johtajansa, omat
symbolinsa, pyhät kirjoituksensa, seremoniansa, rituaalinsa ja
kulttinsa."
Kotitehtävä Vapaa Ajattelijan lukijoille: Mainitkaa
ainakin yksi puhtaasti poliittinen vakaumus, jolla on kaikki yllä
luetellut tunnusmerkit.
Seppo jatkaa: "Selvimmin uskonnon ja vakaumuksen ero
näkyy ehkä siinä, että uskonto ja sen harjoittaminen liittyvät
useimmiten tavalla tai toisella juuri kulttiin."
Toinen kotitehtävä Vapaa Ajattelijan lukijoille:
Mainitkaa ainakin yksi puhtaasti maallinen kultti, joka ei liity
mitenkään uskontoon.