Kotiuduin eilen vapaa-ajattelijain kesäpäiviltä
Naantalista ja oloni on vielä tänään hieman raukea johtuen runsaasta
annoksesta raikasta meri-ilmaa, havumetsän tuoksua, usvaisen iltataivaan
läpi kuultavaa aavistuksenomaista kuunvaloa, hyvää seuraa ja tietysti -
hyvää ruokaa. Kirjoitan silti vaikutelmani paperille heti, koska en
halua, että aika pääsee kultaamaan muistojani. Aion näet lahjomattoman
objektiiviseen tapaani luetella, kuten seuramatkaesitteissä, niin retken
plus- kuin miinuspuoletkin.
Ensimmäiset plussat Raision Vapaa-ajattelijoille hienoista
järjestelyistä. Vaikka meitä osanottajia oli huomattavasti ennakoitua
enemmän, kaikille löytyi mukava makuusija ja enemmän kuin riittävästi
herkullista ruokaa. Oli hauska tavata vanhoja tuttuja ja oli myös hauska
tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia ja ideoita
paikallisyhdistysten toimintojen kehittämiseksi. Lahden yhdistyksen
puutyökerhon ja raisiolaisten tekstiilikäsityökerhon tuotteet olivat
oiva esimerkki siitä, että vapaa-ajattelun puitteissa voi tehdä muutakin
kuin lukea edellisen kokouksen pöytäkirjaa ja riidellä siitä, millä
tavalla jumala kaikkein ortodoksisimmin on olematta olemassa.
Alustukset ja niitä seurannut keskustelu olivat
mielenkiintoisia ja sopivan lyhyitä. Meille annettiin pähkinöitä
pureskeltaviksi, mutta myös tarpeeksi aikaa ihanaan lorvailuun ja tuiki
tärkeään laiskotteluun. Päivien taiteellinen anti oli mieleenpainuva.
Meitä viihdytettiin tasokkaalla hanurimusiikilla, lahtelaisten
hauskoilla ohjelmanumeroilla ja turkulaisten hienolla sketsillä.
Runsasta hengenravintoa olikin hyvä myöhemmin sulatella saunan löylyissä
ja meriveden tyynnyttävässä syleilyssä.
Miinuksia
Miinuksista isoin kuuluu niille muutamille vapaasti ajatelleille
uroksenjössiköille, jotka, luultavasti toisistaan tietämättä,
kertoilivat meille naisille moneen kertaan samoja, uskomattoman huonoja
ja typeriä, naista halventavia ja loukkaavia vitsejä. Kahdeksas
variaatio teemasta alkoi jo todella kuvottaa! Hyi, ateistiäijät, hyi,
hyi!!!
Plus miinus nolla oli Hannu Raitasen järjestämä yhteislaulutilaisuus.
Hän kutsui kaikkia laulamaan kanssaan toimittamastaan “Monttu auki”
-nimisestä laulukirjasta, mutta onnistui, aukaisemalla oman monttunsa,
karkottamaan pihalle kaikki muut, paitsi Kimmo Sundströmin, Satu
Siirtolan ja minut. Satu ja minä yhdyimmekin lähinnä solidaarisuussyistä
Hannun rääyntään yleisönämme hysteerisesti naurava Sundström. Hetken
päästä saimme Leila Närhiseltä tiukan viestin. Hän yritti rentoutua
alapuolellamme sijaitsevassa saunassa, ja olimme pilanneet hänen
iltansa. Kimmo, Satu ja minä hiivimme noloina pihalle, mutta peloton
sivilistrategimme jäi, kuten kapteenin tuleekin, yksin uppoavan laivansa
kannelle: “Isä lähti Ruotsiin... äiti taivaaseen... pappi... kahvia
juodakseen... enkelin eteiseen.”
Vielä plussaa
Ihana saaristoristeily vanhalla troolarilla, sekä läksiäiskahvien
kanssa tarjottu valtaisa mansikkakakku. Kun ehdotin, että Hannu laulaisi
meille vielä pienen läksiäislaulun, näytti Leila Närhinen saavan
jonkinlaisen kohtauksen ja alkoi sihistä kuin käärme. Toivon, että hän
kuitenkin ymmärsi, etten ollut aivan tosissani. Halusin vain antaa
pienen näytteen kuuluisasta tamperelaisesta huumorista.