Leila Närhinen ihmettelee aiheellisesti naisten vähäistä näkyvyyttä ja kuuluvuutta vapaa-ajattelijoiden tilaisuuksissa. Hän kannustaa naisia liittymään riveihimme käyttäen porkkanana lapsen nimijuhlia, varhaiskasvatusta, koulun Et-opetusta, siviilivihkiäisiä, hautajaisia ynnä muita ”naista luonnostaan lähellä olevia asioita”. Hän narrailee oikeita kaloja, mutta täky on huonosti valittu. Naisille Kinder, Kirche und Küche, eli lapset, kirkko ja keittiö. Ovatko nimijuhlat ja varhaiskasvatus luonnostaan lähempänä keski-ikäistä, lapsetontakin naista kuin pienten lasten nuorta isää? Kouluopetuksen tasonkin luulisi kiinnostavan oppilaiden isiä, kuten kaikkia, myös lapsettomia kansalaisia. Siviilivihittäviäkin on aina kaksi, ja ainakin toistaiseksi toisen heistä on oltava mies. Mitä taas hautajaisiin tulee, niin monet vainajat ovat miehiä, kuten myös useat vainajien lesket ja lähiomaiset. 

Tupakoimattomat ystäväni valittavat, että pubeissa, discoissa, jazzklubeissa ja muissa mukavissa paikoissa aikaa viettäessään joutuu hengittämään tupakansavua, ja että haju tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin, vaikkei itse polttaisikaan. Asenteet ovat tupakansavun kaltaisia. Hengitämme joka päivä luterilaista atmosfääriä ja haju tarttuu hiuksiimme.

Ennen vanhaan, eikä edes kovin kauan sitten, elettiin pienissä kyläyhteisöissä, joissa papeilla oli miltei rajaton valta. Jumalankieltäjänä tunnetulla miehelläkään ei ollut helppoa, mutta miehellä oli edes jonkinlainen mahdollisuus lähteä pois, vaihtaa maisemaa. Naisella ei juuri vaihtoehtoja ollut. Hän joko meni naimisiin tai söi sukulaisten armoleipää hyljeksittynä vanhanapiikana. Päästäkseen naimisiin naisen oli ehdottomasti oltava koko yhteisön hyväksymä, nöyrä ja jumalaapelkäävä kirkossakävijä. Haju ei hiuksistamme hetkessä haihdu.

Pääsiäisnoitia näkyvissä!

Nykynaisilla on ammatillinen koulutus, perhesuunnittelumahdollisuus, päivähoitopalvelut sekä työttömyys- ja sosiaaliturva. Odotin joitain vuosia sitten nuorten naisten eroavan sankoin joukoin kirkosta ja liittyvän vapaa-ajattelijayhdistyksiin. Hämmästyksekseni huomasin, että jotkut, nimenomaan feministeihin lukeutuvat, korkeakouluissa opiskelevat naiset alkoivatkin tanssia läpikuultavissa kaavuissa kukkaseppeleet päässä Suomenlinnan kallioilla noitarumpuja päristellen. Mitä kummaa, minun logiikkani mukaan heistä olisi pitänyt kasvaa ateisteja, mutta he olivatkin taantuneet noidiksi! Nykyisin uskon ymmärtäväni, mistä on kysymys.

Black is beautiful

Aikoinaan portugalilaiset orjakauppiaat hyökkäilivät rauhallisiin afrikkalaiskyliin, yllättivät pahaa-aavistamattomat asukkaat kesken arkisten askareiden, löivät heille hirvittävät kahleet kauloihin ja jalkoihin, heittivät heidät laivoihinsa ja veivät toiselle mantereelle orjiksi. Lohdutukseksi heille annettiin kristinusko. – Väkisin, mutta annettiin kuitenkin. Kun nuoret afrikkalaisamerikkalaiset aktivistit joitain sukupolvia myöhemmin halusivat tehdä valkoisille amerikkalaisille ehdottoman selväksi, etteivät ole näille kristinuskosta tippaakaan kiitollisia, valitsivat he valkoisia ärsyttääkseen toisen suuren, kilpailevan maailmanuskonnon, islamin. Se oli kieltämättä tehokas tapa näyttää pitkää nenää, sillä olivathan USA:n ja arabimaailman välit muutenkin hieman kyseenalaiset. Sama mustamuslimiasenne huokuu nuorten feministien noitauhossa. 
Yrittäkää nyt polttaa meidät!

Inhottavat miespapit jeesuksineen kristuksineen isineen poikineen pyhinehenkineen onnistuivat hävittämään vanhat, äitijumalia palvovat luontouskonnot. Pappien kilpailijat, perinteiset tietäjä- ja parantajanaiset poltettiin rovioilla ja koko feminiini naiskulttuuri tuhottiin. 

Mutta nyt me näytämme papeille pitkää nenää tanssimalla noitina kallioilla, ennustelemme tarotkorteista, selvänäemme ja kaukoparannamme sydämen kyllyydestä, eivätkä papit voi meille mitään. Ähä piti. Yrittäkääpä polttaa meidät nyt! Tässä on uskoakseni ainakin osaselitys akateemiselle naisnoituudelle. Toivokaamme, että se menee mahdollisimman pian pois muodista. Entisistä noidista saamme varmasti monia hienoja, syvällisiä vapaa-ajattelijoita, kunhan jaksamme hieman odotella. – Lapset, vapaa-ajattelu ja keittiö, sekä naista luonnostaan lähellä olevat asiat haiskahtavat kuitenkin tunkkaiselta luterilaisuudelta. Lasten oikeudet ovat kaikkien asia. Muuten jokainen yksilö, nainen tai mies, päättäköön itse, mikä on hänelle läheistä.