Useimmat, joille olen kertonut meneväni Prometheus-
leirille, ovat kysyneet ja ihmetelleet, että mikä ihmeen Prometheus-
leiri? Vastaus on ollut tiivistelmä "poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumaton aikuistumisleiri", mutta joka ei suinkaan kerro aiheesta
tarpeeksi.
Prometheus oli tarujen mukaan kreikkalainen jumala,
joka loi ihmiset Zeun kanssa. Zeus halusi ihmisten pysyvän
alkeellisina olentoina, mutta Prometheus rakasti ihmisiä ja opetti
heille tulen salaisuuden, ja ihmisen kehitys alkoi. Näin
Prometheuksesta, joka ei milloinkaan taipunut jumalten tahtoon, vaan
pysyi aina ihmisten puolella, tuli inhimillisen kulttuurin suojelija.
Prometheus-leirin tarkoituksena on siis aikuistaa
nuoria. Ei vakavanaamaisella päähänpänttäämisellä, vaan leikeillä,
läheisyydellä ja rakentavilla keskusteluilla, joissa kaikki saavat
sanoa sanansa.
Kun muutama päivä sitten avasin vanhan päiväkirjani,
pystyin elävästi samaistumaan niihin hetkiin ennen omaa leiriäni. Ne
päivät ovat niin kaukana. Niin monta kertaa olen ajatellut, että entä
jos en olisi lähtenyt ja niin monta kertaa olen kiittänyt niitä
kaikkia upeita ihmisiä; ohjaajia, apuohjaajia ja leiriläisiä, jotka
antoivat minulle sen kokemuksen, joka elää sisälläni yhä vahvasti ja
elää vielä hyvin pitkään.
Ensimmäinen asia, mihin leirillä törmäsin, oli se että
olin tasavertainen muiden kanssa. Minua arvostettiin oikeasti ja se
oli tunteita kuohuttava kokemus. Tunnelma kehittyi avoimeksi ja
läheiseksi, ja se toi varmasti kaikille meistä uusia kokemuksia
toisista ihmisistä ja itsestään. Minulle oli uutta, että toisia ja
toisten mielipiteitä kuunneltiin tasavertaisesti mm. ulkonäköön
katsomatta. Tämä yhtäkkinen täydellisen olotilan tunne liikutti ja
teki meistä ryhmän ja opetti meille ihan uudenlaista välittämisen
iloa.
Kun yhteisen viikon jälkeen kaiken piti päättyä, oli
tavalliseen elämään aluksi hiukan vaikeaa sopeutua. Onneksi ihmiset
jäivät. Ja eivät he olleet pelkästään ystäviä tai kavereita, vaan
uudenlainen perhe, jota saattaa masennuksen iskettyä muistella ja
ikävöidä. Ja aina jälleennäkemisen riemu on aina yhtä suuri!
Kaikesta tästä lähti se, että päätin itse hakea
apuohjaajaksi. Seurasi kaksi viikonloppua koulutettavana, jossa
tutustuin taas paljon uusiin protulaisiin, moniin mukavanhenkisiin
ihmisiin. Sitten saimme tietää pääsisimmekö mukaan johonkin kesän
puolestasadasta tiimistä. Pääsin – ja edessä oli vielä yhden
viikonlopun tiimikoulutus ennen leiriä. Nyt kun leiristä on kulunut
reilu viikko, olen ehdottoman onnellinen siitä, että olin
apuohjaajana. Leirin perusteellinen suunnittelu ja täysipäiväinen
viikko protulaisten seurassa taas kasvatti minua valtavasti ihmisenä
lisää itseluottamusta, päätöksentekotaitoa ja monta muuta hyvää asiaa,
joista olen ylpeä. Näyttää lupaavalta, että lähtisin toimintaan mukaan
vanhana apuohjaajana kesää 2000 varten.
Veera Launis, 16