Monet ovat havainneet, että sivilien työkenttä Suomessa ei näytä kovin toimivalta. Uskonnottomista lähes kaikki ovat käytännössä välinpitämättömiä. Vähäisiä järjestöihin rekisteröityneitä siviileitä on kolmea eri lajia. Lisäksi on niitä, jotka väittävät olevansa niin vapaita, etteivät kuulu mihinkään. Vapaa-ajattelijoiden määrä on 90-luvulla laskenut historiallisesti ennätys alas pitkälle alle 2000 jäsenen. Vain parikymmentä yhdistystä on enää hengissä ja poikkeuksia lukuun ottamatta paikallistoiminta kituu. Helsinkiin keskittynyt nuorempi, vain parinsadan jäsenen Suomen Humanistiliitto julkaisee Humanistilehden lisäksi joskus kirjoja ja pitää seminaarin. Alle 10 paikallisyhdistystä eivät juurikaan toimi. Ainoa kasvava, siviliaikuistumisleirien menestystarina on yli 2000 nuoren Prometheus-leirin tuki, jonka toiminta takkuilee resurssipulan ja sisällyksettömyyden takia. Kirkko taas on päinvastoin suositumpi kuin 50 vuoteen.

Välillä tunnutaan hävettävän menneitä sivilisukupolvia ja heidän (tarvittaessa kärjekästäkin) työtään. Ollaanko Vapaa-ajattelijain liitosta tekemässä humanistien liittoa? Mutta Suomessahan on jo sellainen. Mihin tarvittaisiin kahta samanlaista? Vai kannattaisiko Humanistiliitosta kasvattaa järjestö vapaasti tai nuorekkaasti ajattelevillekin?

Tavoitteet alalla ovat erittäin laaja-alaiset ja moniasteiset - jo pelkästään meidänkin kulttuuriohjelmassamme. Erilaisiin tavoitteisiin voi pyrkiä ja niitä edistää valtavan monilla ja toisistaan suuresti poikkeavilla keinoilla. Yksi ihminen aina kannattaa ja hyväksyy yleensä vain osan näistä keinoista käytettäviksi. Jos yrittää ajaa yhdessä kaikkia tavoitteita kerralla, ei tavoita ketään eikä mitään, vaan kaikki toimet hajoavat. On siis valittava, ketkä tekevät minäkin laatuisia töitä. Suurissakaan kaupungeissa ei kuitenkaan siviliaktiiveja tahdo löytyä tarpeeksi edes yhteen yhdistykseen puhumattakaan useammista järjestöistä.

Jotkut vapaa-ajattelijat ovat välillä haukkuneet (ja joskus ehkä osittain aiheestakin), että humanistien joukossa piileksii kulttuurikristittyjä. Kuitenkin aivan vastaavasti voi epäillä vapaa-ajattelijoihin pesiytyneen kulttuurihumanisteja. Entä sitten jos onkin - onko siinä jotain väärää? Ei sinänsä, mutta seuraukset voivat johtaa työnjako-ongelmiin ja profiilien sekaantumiseen. Eli ei (enää) tiedetä: keitä olemme, miksi ja mitä tekemässä! Tämä on meilläkin jo 60 vuotta vanha ongelma. Kun siviliyhdistykset kehittyivät ateistiliikkeeksi, erosi mm. Yrjö Kallinen ollen myöhemmin perustamassa humanistiliikettä. Esimerkiksi Vuoden Humanisti ja Väinö Voipio -palkinnot ovat turhan lähellä toisiaan. Tässä voi viitata myös käytävään "seremonia"-debattiin. Protussa taas uskotellaan ja levitetään hämmästyttävää käsitystä, että "kiihkouskonnottomat" eivät anna toisten elää tavallaan eikä etsiä omaa katsomusta.

Tähän saakka meidän ja muiden järjestöjen kehityspolut ovat kulkeutuneet mielestäni aivan hyvin. Mutta nyt ei pidä jatkaa sokkona sattumanvaraisesti pidemmälle eteenpäin, ennen kuin koko sivilikenttä on tarkoin analysoitu ja kartoitettu jokaiselle järjestölle tulevaisuuden reitit. Tämä on tärkein asia, joka pitää ensin ratkaista, koska muutoin suoritettavat työt saattavat mennä hukkaan väärin tehtyinä. Jokainen sivilikentän osanen olisi saatava omalle sopivalle paikalle palapelissä.

Nähdäkseni ratkaisu tähän on 2 toimivaa ja vahvaa, mutta täysin erilaista järjestöä. Jos kaikki yrittäisivät mahduttautua samaan järjestöön, tuloksena olisi yleislinjana liian mietoa hymistelyä ja ristiriitoja toiminnassa sekä suvaitsemattomuutta omalla tavallaan ajattelevia kohtaan, eikä saisi enää edes kirkkoa haukkua vapaasti. Sama henkilö voi tietysti olla mukana useissa järjestöissä eri rooleissa käyttäen eri keinoja toisissa kanavissa.

Kotitehtävänä annan pohdittavaksi: Mitkä ja minkä nimiset sekä millaiset noiden järjestöjen sitten pitäisi olla? Entä yhteistyö ja työnjako sen vaatimana kääntöpuolena - etenkin paikallistasolla? Lähtökohtana ei pidä tuijottaa nykytilanteeseen ja vielä vähemmän historiaan, vaan tulevaisuuden kehittymispotentiaaleihin. Yksimielisyyteen emme pääse, mutta tavoitelkaamme hyvää ja järkevää ratkaisua.