Vapaa-ajattelijoiksi kutsuttiin keskiajan lopulla
ihmisiä, joiden ajattelu oli riippumatonta uskonnosta ja uskonnollisista
yhteisöistä. Vapaa-ajattelijat nojautuivat siis kokemukseen ja
järkiperäisyyteen sekä omaan ymmärrykseen.
Vapaa-ajattelusta ja Vapaa-ajattelijain liitosta on
liikkeellä valtava määrä kristittyjen ja yleensä uskovaisten tuottamaa
virheellistä, valheellista ja yksipuolista tietoa.
Seuraavassa on luettelonomaisesti mainittu tavallisimpia
väärinkäsitysten aiheita:
Vapaa-ajattelu
* ei tarkoita mitä hyvänsä vapaata ajattelua, vaan sillä
on oma, vakiintunut historiallinen merkityksensä
* ei perustu yksinomaan ateismiin (uskon poissaoloon),
vaan myös agnostisismiin (tiedon puutteeseen, mistä seuraa uskon
poissaolo)
* ei tarkoita samaa kuin vapaamuurarius, vaikka
varsinkin roomalaiskatolinen kirkko vihaa myös vapaamuurareita
* ei ole uskonto, koska se hylkää uskon yliluonnolliseen
eikä katso yliluonnollisilla tekijöillä
olevan mitään vaikutusta maailmaan tai elämäämme
* ei ole ideologia esimerkiksi siinä mielessä, että se
puolustaisi jotain hallitusjärjestelmää, joskin teokratia (pappisvalta,
esim. Iran, Vatikaani) hylätään
* ei sitoudu minkään talousjärjestelmän kannattajaksi
* ei sitoudu dogmaattisesta moderniin tieteeseen, vaan
esiintyy myös tiedekriitikkona. Tällä hetkellä tiede on paras keino
hankkia tietoa ja lähestyä totuutta. Jos löydetään parempi keino, tiede
hylätään
* ei ole korvikeuskonto vaan kaikkien uskontojen
vaihtoehto
* ei ole pseudouskonto, koska vapaa-ajattelu ottaa
kantaa elämän arvokysymyksin ja pitää niitä mielekkäinä kysymyksinä
* ei ole kvasiuskonto, sillä se, että vapaa-ajattelussa
voidaan löytää samantyyppisiä rakenteita tai että se toteuttaa joitakin
samantyyppisiä tehtäviä kuin uskonnot, ei tee siitä kvasiuskontoa. Myös
esimerkiksi monissa harrastuksissa on samoja rakenteita ja ne
toteuttavat samoja tehtäviä kuin uskonnot, emmekä silti kutsu niitä
uskonnoiksi
* ei ole uususkonto, sillä vapaa-ajattelu syntyy
modernin tieteen kanssa 1600-luvun Euroopassa.
Vapaa-ajattelijain liitto
* ei ole mikään "vapaakirkko" tai mikään muukaan
uskonnollinen yhteisö
* ei ole poliittinen järjestö, mutta sen jäsenet
vaikuttavat monissa puolueissa
* ei ole vasemmiston peitejärjestö, vaikka
historiallisista ja osin ideologisista syistä vasemmistolaisesti
ajatteleva henkilö on (tai ainakin on ollut) keskimääräistä alttiimpi
liittymään vapaa-ajattelijayhdistykseen
* ei hanki jäseniä lapsikasteen tai minkään muunkaan
menetelmän avulla, jossa joku muu kuin asianomainen henkilö itse
valitsee jäsenyyden
* ei hanki rahoitustaan pakkokeinoilla kuten
valtiokirkot
* ei pyydä vain ateisteja eroamaan kirkosta, vaan myös
nimikristittyjä, sillä heidän tulisi tiedostaa moraalinen
velvollisuutensa hylätä kirkko
* ei halua tuhota kirkkoa, ainoastaan lakkauttaa
valtiokirkot, sillä jokaisella on oikeus tehdä omat virheensä, tosin
omalla kustannuksellaan
* ei halua rajoittaa uskovaisten oikeuksia, ainoastaan
poistaa etuoikeudet.