Kuka toi kylpytakkityyppi on?
kimmo / 8.10.2013
Noin kahdeksan vuotta sitten silloin viisivuotias poikamme toi eteeni lehden. Se oli postiluukusta tippunut uskonnollinen lehti. Poika osoitti kannessa olevaa Jeesusta ja kysyi:” Kuka toi kylpytakkityyppi on?”. Se oli ensimmäinen hetki, kun muistan kasvattajana miettineeni miten itse uskonnottomana tutustutan lapseni uskontoihin. Omasta lapsuudesta ”uskonnollisen uteliaisuuden” määrä on kasvanut. Maailma on muuttunut. Ekaluokkalaisemme luokalla on ainakin […]

Noin kahdeksan vuotta sitten silloin viisivuotias poikamme toi eteeni lehden. Se oli postiluukusta tippunut uskonnollinen lehti. Poika osoitti kannessa olevaa Jeesusta ja kysyi:” Kuka toi kylpytakkityyppi on?”. Se oli ensimmäinen hetki, kun muistan kasvattajana miettineeni miten itse uskonnottomana tutustutan lapseni uskontoihin. Omasta lapsuudesta ”uskonnollisen uteliaisuuden” määrä on kasvanut. Maailma on muuttunut. Ekaluokkalaisemme luokalla on ainakin kolmeen eri uskontoon kuuluvia lapsia. Minun lapsuudessa 80-luvun alussa edes koko kunnan alueelta tuskin olisi löytynyt kolmen eri uskontoon kuuluvaa ihmistä.

Meillä uskonnoton kasvatus on luonteeltaan yleissivistävää kasvatusta. Uskontoja ei suljeta pois, vaan niistä ja niiden olemuksesta keskustellaan avoimesti lasten kanssa. Aloite jutusteluun tulee melkein aina lapsilta. Kiperiä kysymyksiä tulee jälkikasvun suusta, se on varma. On ensiarvoisen tärkeätä, että niihin vastataan asiallisesti ilman väistöliikkeitä. Lapsen kysymyksiä tulee kunnioittaa yhtä paljon kuin aikuisen – ellei jopa enemmän.

sorvaniemi

Ekaluokkalaisemme omaa melkoisesti kiinnostusta eri uskontoja, uskomuksia ja myyttejä kohtaan. Jossain vaiheessa hänellä oli jopa lempijumalia. Kertomukset Thorista, Odinista, Tapiosta ja monesta muusta pohjoisen kulttuurimme varhaisimmista jumalhahmoista kiehtovat nuorta miestä. Kiehtovia tarinoita ne ovatkin, itse olen viihtynyt niiden parissa pian kolmekymmentä vuotta. Syvällisempiä pohdintoja on syntynyt kun hän kysynyt, että miksi ihmiset uskovat. Olen selittänyt, että uskonnot ja uskomukset ovat usein alkaneet tiedonpuutteesta. Kun ihmiset eivät ole ymmärtäneet luonnonilmiötä kuten ukkonen tai kuivuus, on niille keksitty selitys. Uskontoa vallankäytön välineenä emme ole käsitelleet, eikä vielä ole tarvekaan, ellei siihen liittyviä kysymyksiä ilmaannu. Lisäkysymyksenä on joskus tullut pohdintaa: ”Ovatko uskovaiset tyhmiä?”. Olen parhaani mukaan pyrkinyt kertomaan, että ihmisillä on erilainen tapa nähdä maailma, eikä se tee kenestäkään toista tyhmempää.

Lapsen uskonnollista kasvatusta perustellaan usein sillä, että lapsi saa uskonnosta jonkinlaista kasvualustaa moraalille. On selvää, että moraali syntyy muualta kuin uskonnollisuudesta. Uskonto nähdään myös hyvänä työvälineenä tilanteessa, jossa omainen on kuollut. Tällöin lapselle kerrotaan, että pappa tai mummi on nyt taivaassa. Minä pidän tämäntapaista selitystä lapsen aliarvioimisena. Lapsi kykenee ymmärtämään elämän rajallisuuden ja käsittelemään siitä koituvan surun ja menetyksen tunteen aikuisen avulla ilman, että siitä syntyy traumoja sisimpään. Ei-uskonnollinen tapa ei ole tunteeton tai kylmä. Se vaatii aikuiselta enemmän kuin ”taivaskortin” pelaaminen.

Uskonnottoman kasvatuksen suurimmat haasteet astuvat esiin kun ammatilliset kasvattajat osallistuvat kasvatukseen. Päiväkodeissa, esikouluissa ja alakoulussa uskonnoton lapsi joutuu eriarvoiseen asemaan. Niissä luterilainen uskonto ja sen harjoittaminen ovat melkein arkipäivää, vaikka toisin väitetään. Uskonnottomaan lapseen suhtaudutaan kuin palapelin palaan, joka ei sovi paikalleen. Se yritetään tunkea väkisin paikalleen. Monet varhaiskasvatuksen tapahtumat, kuten aamunavaukset sekä avajais- ja päättymisjuhlat ovat yhdessä seurakunnan kanssa järjestettyjä ja sisältävät uskonnollista toimintaa. Uskonnottomat lapset jäävät koululle ihmettelemään tai heidän odotetaan osallistuvan kertoen, että ei tarvitse laulaa tai rukoilla. Toivoisin ammattikasvattajilta kunnioitusta myös ei-uskovaisten lapsien vakaumusta kohtaan. Uskonnollinen kasvatus ei ole varhaisopetuksen tehtävä.

Uskonnottomaan perhe-elämään liitetään omituisia myös uskomuksia. Tervejärkiset aikuiset, jotka osaavat antaa rahasta takaisin ja sanoa käsipäivää, saattavat hieman ivalliseen sävyyn todeta, että teillä ei varmaan sitten joulua vietetä. Vaikka kysymys luultavasti syntyykin älyllisestä epärehellisyydestä, olen siihen vastannut kertoen, että se on meille tärkeä perhejuhla. Ja jos minua on närästänyt niin olen saattanut kysyä, että ”Käykö teillä joulupukki, olikos se joku Raamatun henkilö?”

Veikko Sorvaniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *