Päivi Räsänen sotkee omat mielipiteensä ja julkisen viran sisäministerinä
kimmo / 7.11.2012
Tiedote 7.11.2012 Sisäministeri Päivi Räsänen toi kirkollisista asioista vastaavana ministerinä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle Valtioneuvoston tervehdyksen. Tyrmätessään kuolinavun ja puuttuessaan aborttioikeuteen Räsänen sotkee yksityiset mielipiteensä ja julkisen roolinsa ministerinä. Puheen […]

Tiedote 7.11.2012

Sisäministeri Päivi Räsänen toi kirkollisista asioista vastaavana ministerinä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle Valtioneuvoston tervehdyksen. Tyrmätessään kuolinavun ja puuttuessaan aborttioikeuteen Räsänen sotkee yksityiset mielipiteensä ja julkisen roolinsa ministerinä. Puheen sisältämiä kannanottoja ei löydy istuvan hallituksen ohjelmasta, ja kyse on suurista linjauksista, joten on pääteltävä, että ministeri päätti käyttää virkaansa kuuluvan puheen omien mielipiteidensä esittämiseen.

Eutanasiaa käsittelevässä osassa puhettaan ministeri Räsänen esittää, että kirkolla on erityistä asiantuntemusta eutanasiaan liittyen. Moniarvoisessa Suomessa ministeri ei voi asettaa yhtä maailmankatsomusta toisten edelle. Räsänen myös opastaa eutanasiaa kannattavia 80:aa prosenttia suomalaisista, toivoen että kirkko ottaa selkeän kannan, jota Räsänen pitää ainoana oikeana.

Ministeri Räsänen rinnastaa eutanasian kannattajat natsi-Saksan kansanmurhaajiin, eivätkä hänen muutkaan vihjailunsa edusta ministeriltä odotettavaa asioiden käsittelykykyä. Exitus ry ajaa Suomessa eutanasian sallivaa lakia, jolla tarkoitetaan viimesijaista vaihtoehtoa sietämättömien kipujen edessä. Eutanasia koskisi Suomessa vain muutamaa ihmistä vuosittain. Terhokodin johtaja ylilääkäri Juha Hänninen on julkisuudessa esiintynyt tällaisen eutanasian kannattajana.

Abortti koskettaa vuosittain hyvin suurta joukkoa. Heille Räsänen kertoi, että naisella ei tule olla oikeutta omaan kehoonsa – aborttioikeus on ristiriidassa Räsäsen raamatuntulkinnan kanssa. Suomen voimassaoleva aborttilainsäädäntö on kansainvälisestikin katsoen toimiva. Raskaudenkeskeytysten vähentämisessä tulee keskittyä ennaltaehkäiseviin toimiin, eikä puuttua aborttioikeuteen.

Lakeja ei tule säätää minkään uskonnollisen vakaumuksen pohjalta, mutta fundamentalistikristillisyys näyttää valitettavasti saaneen jalansijan Suomessa. Liikkeen ydinalueilla Yhdysvalloissa ihmisoikeuksia rajoitetaan jo monella tavalla. Tätä emme toivo monikulttuuriseen ja moniarvoiseen Suomeen.

– On täysin sopimatonta, että ministerin asemaan asetettu henkilö käyttää valtaansa yhden pienen ryhmän asioiden ajamiseen, toteaa Vapaa-ajattelijain Liiton puheenjohtaja Petri Karisma.

Suomen valtion olisi aika siirtyä tunnustuksettomuuteen, jossa kaikkia uskontoja ja maailmankatsomuksia kohdellaan yhdenvertaisesti.

Päivi Räsäsen puhe kokonaisuudessaan

Lisätietoja

Jaakko Ojanne
Puheenjohtaja
Exitus ry
041 461 6886

Petri Karisma
Puheenjohtaja
Vapaa-ajattelijain Liitto ry
040-748 9532

Ilkka Vuorikuru
Puheenjohtaja
Helsingin Vapaa-ajattelijat ry
040-129 1173

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *