Puolustusvoimissa on perusoikeusongelma
kimmo / 14.6.2011
Pääesikunnan 1.6.2011 antama vastaus Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen selvityspyyntöön on surullista luettavaa. Puolustusvoimat puolustaa tiukasti pakkouskonnon harjoittamista ev.lut. kirkon jäsenille, uskonnottomia ja toisuskoisia syrjiviä käytäntöjään mm. paraatien suhteen sekä ylipäätään kirkollisen työn erityisasemaa kaikkiin varusmiehiin nähden. Apulaisoikeusasiamiehen selvityspyynnön mukaanhan ns. negatiivista uskonnonvapautta ei ole tuotu riittävän selkeästi esiin mm. Yleisessä palveluohjesäännössä, mutta Pääesikunta sekä Ilma-, Mri- ja […]

Pääesikunnan 1.6.2011 antama vastaus Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen selvityspyyntöön on surullista luettavaa. Puolustusvoimat puolustaa tiukasti pakkouskonnon harjoittamista ev.lut. kirkon jäsenille, uskonnottomia ja toisuskoisia syrjiviä käytäntöjään mm. paraatien suhteen sekä ylipäätään kirkollisen työn erityisasemaa kaikkiin varusmiehiin nähden. Apulaisoikeusasiamiehen selvityspyynnön mukaanhan ns. negatiivista uskonnonvapautta ei ole tuotu riittävän selkeästi esiin mm. Yleisessä palveluohjesäännössä, mutta Pääesikunta sekä Ilma-, Mri- ja Maavoimien esikunnat eivät tunnusta heidän eteensä nostetun ongelman olemassaoloa.

1)
Pääesikunta katsoo, että Yleisen palveluohjesäännön kohta 447 mahdollisuudesta vapautua osallistumasta uskonnon harjoittamiseen viittaakin vain niihin, jotka eivät kuulu ev.lut. tai ort. kirkkoon ja jotka perustuslain tarkoittamalla tavalla omatuntonsa vastaisesti eivät voi katsoa voivansa osallistua uskonnonharjoittamiseen. ”Kuulumalla kirkkoon henkilö ilmaisee vakaumuksensa, joka ei voi olla lain tarkoittamalla tavalla ristiriidassa hänen jäsenyytensä kanssa.” Kirkkoon kuuluvien varusmiesten velvoittamisen osallistumaan ”palvelustehtävänään” kirkollisiin tilaisuuksiin ei katsota olevan ristiriidassa Perustuslain 11 §:n kanssa säädellään kuitenkin myös omantunnon ja vakaumuksen vapaudesta.

Tämä on väärä tulkinta perusoikeuksista, koska perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen omantuntonsa vastaisesti. Varusmiehet voivat myös valita vapaasti uskonnottoman sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen valan välillä. Tämän valinnan vapauden perusteena ei voi olla vain se, että jotkut kristityt eivät uskonsa mukaan vanno valoja. Kirkkoon kuulumisen ja varusmiesten ja sotilaiden vakaumuksen liittäminen tiukasti yhteen on ylipäätään virheellinen, perustuslain hengen ja tarkoituksen vastainen ratkaisu, koska ei jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa voi määrätä ja sanella, millainen ihmisen, varusmiehenkään omatunto on oikeasti, mutta sen virheellisyyttä korostaa vielä se, että vain hyvin pieni osa nuorista varusmiehistä on liittynyt itse kirkkoon eli ylivoimaisesti suurin osa heistä on lapsena liitetty kirkkoon heiltä itseltään kyselemättä ja mahdollisuus erota kirkosta itsenäiellä päätöksellä on avautunut vasta 18-vuotiaana. Kirkon tilastojen mukaan käytännössä 18-20-vuotiaat tai 21-25-vuotiaat osallistuvat siviilissä vapaaehtoisesti kirkon jumalanpalveluksiin varsin vähäisessä määrin.

Jostain syystä Pääesikunnan omaan lausuntoon ei ole otettu Maavoimien esikunnan kertomaa siitä, miten meneteltäisiin, jos kirkkoon kuuluvan varusmiehen taholta ilmoitettaisiin kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisen olevan vastoin hänen vakaumustaan. ”Mikäli tämän kaltainen pyyntö sotilasesimiehelle esitettäisiin, oltasiin mitä todennäköisimmin yhteydessä joukko-osaston sotilaspastoriin ja sitä kautta pyrittäisiin ratkaisuun, jossa otettaisiin huomioon henkilön esittämät perusteet vakaumuksen pyytämiselle.” Maavoimissa siis yhtäältä oltaisiin valmiita hieman joustamaan perustuslain 11 §:n edellyttämään suuntaan, mutta samalla ilmaistaan periaatteessa virhellinen näkemys siitä, että henkilön pitäisi erityisesti perustella vakaumustaan ja että sitä sitten tutkisi juuri sotilaspastori, jonka voinee sanoa olevan vähiten puolueeton Puolustusvoimien henkilöstöstä. Mikään vakaumuksen tutkimismenettely ei kuitenkaan ole oikein tässä asiassa.

Jos Pääesikunnan lausunnon yleistä asennetta ja filosofiaa noudatettaisiin koko yhteiskunnassa, oltaisiin lähellä paluuta 1800-luvulle, jolloin tosin kirkossakäyntipakkoa tehostettiin vielä jalkapuurangaistuksen uhalla. Silloin tosin kirkossakäyntipakko koski kaikkia, mutta nyt pakollinen uskonnon harjoittaminen, pakolliset hartaushetket ja pakolliset jumalanpalvelukset koskevat Puolustusvoimien käsityksen mukaan virallisesti vain kirkon jäseniä. Tosin tämäkään ei valitettavasti riitä! Käytännössä kuitenkin on niin, että valitettavasti myös kirkkoon kuulumattomia ohjataan ja painostetaan osallistuman uskonnon harjoittamiseen, mikä ilmenee mm. alla olevasta!

2)
Pääesikunta nimittäin myös puolustaa yhä myös Yleisen palveluohjesäännön syrjivää kohtaa 415. Tämä kohta koskee kenttähartautta, jossa se on osana suurempaa kokonaisuutta eli paraatia. Jos kenttähartauteen osallistuminen ei omantunnon syistä ole mahdollista, kyseiselle sotilaalle järjestetään muuta palvelusta, ja tällöin sovelletaan Yleisen palveluohjesäännön kohdan 447 periaatetta. Tämä tarkoittaa, että ev.lut. uskonnon harjoittamisesta pidättäytyvä sotilas ei voi osallistua paraatiin, mikä on ilmiselvästi uskonnottomia ja toisuskoisia syrjivä linjaus. Paraatiin osallistuminen sitominen ev.lut. uskonnon harjoittamiseen osallistumiseen on räikeässä ristiriidassa yhdenvertaisuuden sekä omantunnon ja vakaumuksen vapauden kanssa. Se ilmentää täydellistä ymmärtämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti suoranaista pahantahtoisuutta uskonnottoman identiteetin, vakaumuksen ja omantunnon omaksuneita ihmisiä kohtaan.

Merivoimien esikunta on ryhtynyt myös perusoikeuksien tulkitsijaksi, kun sen mielestä ”Perustuslain 11 §:n kuvaamassa uskonnon ja omantunnon vapaudessa on kysymys yhdestä asiasta, ei kahdesta.” Maanpuolustuskorkeakoulukin ”katsoo, että perustuslain 11 § uskonnon ja omantunnon vapaudessa on kysymys sisäkkäisistä asioista, ei erillisistä: omantunnonvapaus on uskonnonvapauden ydinaluetta.” Näin siis unohdetaan uskonnottomien omantunnon vapaus, ”oikeus ilmaista vakaumus”. Tässä yhteydessähän – ”uskonnon ja omantunnon vapaus” – tämä ”oikeus ilmaista vakaumus” ei tarkoita ennen muuta sananvapautta, josta perustuslaissa on oma pykälänsä, vaan ihmisen oikeutta ilmaista vakaumutaan ja omaantuntoaan elämällä oman uskonnnotoman, sekulaarieettisen vakaumuksensa ja identiteettinsä mukaisesti. Perustuslain 11 § sisältää uskonnonvapauden, mm. ns. negatiivisen uskonnon vapauden lisäksi siis myös positiivisen omantunnon ja vakaumuksen vapauden, mutta Pääesikunnan lausunnossa se valitettavasti kiistetään joko ymmärtämättömyyttä tai tahallisa syrjintäpyrkimystä ilmentäen..

3)
Pääesikunnan mukaan ”monessa varuskunnassa myös kirkkoon kuulumattomat ovat halunneet osallistua ja ovat osallistuneet sotilaspappien pitämille oppitunneille.” Pääesikunnan henkilöstöosaston mukaan varusmiespalveluksen alussa ”sotilaspappi selvittää perustuslain ja skonnonvapauslain kaikkia koskevan uskonnonvapauden merkityksen” alokkaille. Vasta tämän jälkeen voi alkaa olla pois kirkollisesta opetuksesta. Näin ollen kaikille pakollinen uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauteen liittyvän asian esittelytehtävän antaminen, määrääminen juuri sotilaspapille on virheellinen ratkaisu, koska hänhän on jäävi ja puolueellinen henkilö tätä asiaa selvittämään. Kaikille katsomusryhmille tasapuolisen ja yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja omantunnon vapautta koskeva ratkaisu olisi, että esittelytunnin pitäisi joko yksikön päällikkö tai kuraattori tai molemmat yhdessä.

Näillä ensimmäisillä oppitunneilla kirkkoon kuulumattomia alokkaita eli uusia varusmiehiä siis käytännössä ohjataan osallistumaan kirkolliseen työhön ja myös uskonnon harjoittamiseen. Pääesikunnan lausunnossa samoin kuin opetuksessa käytetty ilmaisu niistä, ”jotka perustuslain tarkoittamalla tavalla omatuntonsa vastaisesti eivät voi katsoa voivansa osallistua uskonnonharjoittamiseen”, on jo sananmuodostaan niin koukeroinen ja jotenkin kummallinen ilmaisu niin, että sellaiseksi tunnustautuminen ei ole välttämättä kaikille kirkkoon kuulumattomille helppoa tilanteessa, jossa sotilaspapeilla ja ns. kirkollisella työllä on selkeä etulyönti- ja esikoisasema täsä kaikkiaan johtajavaltaisessa ja autoritäärisessä intituutiossa ja sen toiminnassa.

Painostavien ”eivät voi katsoa voivansa” -ilmaisujen ja -kriteerien sijasta lähtökohtana varusmiespalveluksessa tulisi olla yksinkertaisesti se, että ev.lut, kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu kirkolliseen toimintaan ja ev.lut. uskonnon harjoittamiseen ja sillä selvä. Toki he tämän pääsäännön sijaan omasta pyynnöstään voisivat osallistuakin, mutta osallistumisen ei siis tulisi olla lähtökohtana nykyiseen tapaan.Tämä muutos, uudistus, parannus vastaisi myös Peruskouluihin säädettyä käytäntöä, jonka mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntaan kuulumattomille oppilaille ensisijainen katsomusaine, mikäli vanhemmat eivät muuta ilmoita, mutta oppilas voi vaihtoehtoisesti osallistua uskonnon opetukseen, jos niin ilmoitetaan.

Vaikka tämä Pääesikunnan yllättävän valitettavia kantoja sisältävä lausunto on annettu vasta 1.6.2011, sen sisältämiin asioihin olisi kuitenkin syytä kiireellisesti puuttua jo hallitusohjelmassa. Perustuslain 6 § ja 11 § tulisi saattaa aidosti voimaan Puolustustoimissa ja muuttaa Yleistä palveluohjesääntöä ja muita Pääesikunnan ohjeita ja koulutusta kaikkien perusoikeuksia kunnioittavaan kuosiin.

Esa Ylikoski

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *