Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Terve, ja kiitos kaloista
Kaj Torrkulla / 1.8.2020
Väistyvä puheenjohtaja pohtii tulevia ja menneitä

Nörtit tunnistanevat otsikon Douglas Adamsin kirjasta delfiinien lähtiessään jättämänä kryptisenä viestinä. Olen jättämässä tehtävät Vapaa-ajattelijain Liitossa, joten jätän myös viestin. Jatkossa keskityn yksilön- ja elinkeinovapauksien edistämiseen ja julkisen sektorin perkaamiseen. Kirjoitan alla ensiksi mitä kaudesta jäi käteen ja sitten havaintoja, jotka voivat olla hyödyllisiä seuraajilleni.

Käteen jäi

Hyvin nopeasti tuli selväksi, että hallinnollista taakkaa on runsaasti. Tätä ei varsinaisesti auttanut, että asiat kasaantuvat nimenkirjoittajille. Keskityin varapuheenjohtajan kanssa laittamaan taloutta asialliseen kuntoon. Tämä tuskin näkyi jäsenille.

Kulupuolelta löytyi erinäisiä historiallisia kerrostumia. Oli tehty sopimuksia, joista laskutus juoksi, eikä niitä oltu arvioitu uudelleen. Esimerkiksi liiton toimistolla saattoi olla laitevuokrien kautta Suomen kallein kaapelimodeemi. Nettiyhteys vaihtui sitten järkevään vaihtoehtoon.

Talousarvioiden tekeminen oli “mielenkiintoista”, koska valtionavustusten taso on arvoitus talousarviota tehdessä. Luultiin vuoden 2019 tuloksesta tulevan surkea, koska yleisavustusta ei saatu silloin lainkaan. Jo aiemmin aloitettujen sopeutustoimien johdosta tuloksesta tulikin vähän liiankin hyvä.

Olin osallistunut liittokokouksiin 2011, 2014 ja 2017. Jäyhää keskipohjalaista ärsytti silloinkin oikein urakalla miten tietyt henkilöt harrastivat kikkailua ja kiusantekoa. Liiton luottamustoimessa paljastui, että samat henkilöt harrastivat kikkailua ja kiusantekoa muutenkin. Kun varmistui varmasti pätevä erottamisperuste, siihen tartuttiin ja järjestöhäiriköiden yhdistykset erotettiin. Tämän jälkeen tuntui, että työni täällä on tehty.

Tulevaisuudesta

Jotta seuraajieni ei tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen, koostin muutaman asian, josta lienee apua alkuun pääsemisessä.

Liitto on veroista vapautettu yleishyödyllinen yhdistys, josta seuraa tiettyjä rajoituksia. Tuloksen tulee siksi joka vuosi periaatteessa olla +/- 0. Voittoa voi tehdä, mutta sitä ei voi maksaa ulos. Tärkeämpi valtion avustuksista seuraava rajoitus on, että liitto ei voi tehdä varauksia tulevia kuluja varten. Tästä seuraa, että joka kolmas vuosi olevan massiivisen liittokokouksen tappioita ei voi suunnitelmallisesti paikata välivuosien ylijäämäisillä tuloksilla. Liittokokous tulee siksi järjestää pienellä budjetilla. Tällöin muina vuosina on rahaa käyttää tarpeellisiin asioihin kuten kampanjoihin ja asuntojen remontointiin.

Asuntojen korjausvelkaa oli kerääntynyt. Vaikka kaksi asuntoa on remontoitu tämän liittokokouskauden aikana, remontoitavaa on vielä odotettavissa. Asunnon kunto on tarkistettava vuokralaisen muuttaessa pois, ja tarvittaessa tehtävä remonttia. Ei enää pidä odottaa tilannetta, jolloin välittäjä ilmoittaa asunnon olevan kelvoton vuokrattavaksi, ennen kuin tehdään mitään.

Vapaaehtoispohjalta toimivat liiton henkilöt ovat kuormitettuja, joten ajoittain tulee ymmärrettävästi puheeksi työntekijän palkkaaminen. Maksukyky tähän on luokkaa työmarkkinatuki ja työnantajamaksut päälle. Tuskinpa kukaan lähtee töihin palkalla, joka vastaa mitä sohvalla lojumisesta maksetaan. Henkilöön kohdennettuja aikarajoitettuja tukia on olemassa, mutta tukiajan jälkeen palataan oikeaan maksukykyyn. Yleisavustuksia voinee myös käyttää palkkaan, mutta ei niilläkään mennä kuuhun. Työntekijä on myös työllistävä. Hänet on perehdytettävä tehtävään, ja esimiehen tulee olla kohtuullisella etäisyydellä. Jos työntekijän on tarkoitus hoitaa liiton toimistoa Helsingissä, esimiehen tarvitsisi olla pääkaupunkiseudulta ilman varsinaisia sidoksia toimistotyöaikoihin. Sopiva esimieskin on siksi vaikea löytää.

Nimenkirjoittajien kuormitus, liittohallitus ja liittovaltuusto on varmaan syytä käsitellä kokonaisuutena. Liiton valtuustossa on ihan perusteltua olla alueellista edustavuutta, koska se vastaa liittokokousta. Liittohallitus sen sijaan on suorittava porras, joka toteuttaa liittokokouksen ja -valtuuston päätöksiä. Ei ole väliä mistä maan kolkasta hallituksen jäsen on, mutta hänen tulee olla innokas ja osaava henkilö. Hallituksen kesken tulee jakaa tehtäviä, jotta kuormitus ei iske erityisesti nimenkirjoittajiin.

Lopuksi

Marxilla on hyviä lausahduksia – tarkoitan siis Groucho Marxia. Häneltä sopinee tähän “Those are my principles, and if you don’t like them… well, I have others.”. Minä keskityn nyt toisiin asioihin. Toivotan vapaa-ajattelijoille menestystä maallistumisen edistämisessä. Vaikka ei jaa näkemyksiäni laajemmin, julkisen vallan tulee olla sekulaari.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry