Koronakeväästä kohti liittokokousta

Meillä on ollut vuosien varrella monia menestyksekkäitä nettiprojekteja; nyt voisi olla hyvä aika esimerkiksi aloittaa uusia.

Tänäkin keväänä olisin mieluiten lukenut uutisista vaikkapa valtionkirkkojärjestelmän lopullisesta romuttamisesta, mutta parhaat paikat uutisoinnista on tällä kertaa vienyt taistelu erästä toista vitsausta vastaan. Vaikka koronakirjoittelu saattaa alkaa tulla välillä jo korvistakin (tosin vain kuvainnollisesti, toivon mukaan), lienee tässäkin julkaisussa syytä nostaa muutama huomio asiasta esille liiton ja yhdistysten näkökulmasta.

Maailmaa koetellut koronavirustilanne on monilla harmillisilla tavoilla hankaloittanut myös yhdistystoimintaa. Toivoa kuitenkin voi, että tämä poikkeustila antaa toisaalta kiireisemmillekin yhdistysaktiiveille hetken aikaa hengähtää, pysähtyä ja miettiä, minkälaisia uusia avauksia voisimme tehdä ja mitä ehkä uusia, erilaisia toimintamuotoja omaksua. Muutostilanne kun tarjoaa aina myös mahdollisuuksia.

Vaikka kokoontumis- ja muut rajoitukset ovatkin haitanneet perinteisimpiä yhdistysten toimintamuotoja, eivät ne ole estäneet eikä niiden tarvitse kokonaan estää sen paremmin liiton kuin jäsenyhdistystenkään toimintaa. Meillä on ollut vuosien varrella monia menestyksekkäitä nettiprojekteja; nyt voisi olla hyvä aika esimerkiksi aloittaa uusia, jos vain löytyy hyviä ideoita. Tällaista toimintaa eivät ainakaan epidemiat estä.

Tästä vuodesta alkaa olla jo puolet mennyt, mutta toinen puolisko on vielä jäljellä, ja ainakin näin kirkkaassa kevätauringossa näyttää siltä, että se sujuu uudelleen avautuvan yhteiskunnan merkeissä. Tällöin myös yhdistyksille tarjoutunee mahdollisuus jatkaa ja jopa laajentaa niitä toimintamuotoja, jotka kuluneena keväänä on jouduttu jättämään vähemmälle tai jopa kokonaan peruuttamaan. Oikein positiivisesti ajatellen ihmisillä saattaa eristäytymisen jälkeen olla jopa entistä enemmän mielenkiintoa myös toimintaan, jossa pääsee tapaamaan muitakin kuin oman ruokakunnan edustajia.

Vaikka kulunut liittokokouskausi ei ehkä muulla tavoin ole liiton historian mieleenpainuvimpia, niin ainakin sen aikana liiton talous on saatu parempaan kuntoon. Tehdyt kahden asunnon remontit ovat osaltaan vähentäneet liiton omaisuuteen kertynyttä korjausvelkaa – toki tässä suhteessa jää vielä paljon tehtävää seuraavillekin liittohallituksille. Viime vuonna toteutetut säästötoimenpiteet osoittautuivat siinä määrin tehokkaiksi, että edes valtiontuen toivottavasti väliaikaiseksi jäänyt puuttuminen ei painanut liiton taloutta pakkaselle.

Seuraavalla liittohallituksella on siis oivalliset edellytykset, ainakin taloudellisista lähtökohdista tarkastellen, aloittaa työnsä, kun se siihen syyskuulle lykätyn liittokokouksen jälkeen toivottavasti vihdoin pääsee. Tälle vuodelle saatu valtiontuki antaa varsin erinomaiset mahdollisuudet tukea myös yhdistysten paikallista toimintaa ympäri maan.

Seuraavakin liittohallitus tulee varmasti kaipaamaan jäsenistöltä ajatuksia ja ideoita siitä, miten toimintaa voidaan laajentaa ja kehittää. Niitä on vielä hetken mahdollisuus esittää jopa liittokokousaloitteen muodossa. Vuosi sitten keväällä Tampereen seminaarissa käytiin paljon hyvää keskustelua toiminnasta ja sen kehittämisestä yhdistyksissä, ja kuulemani mukaan siitä tulikin uutta kimmoketta ainakin eräisiin jäsenyhdistyksiin. Toivottavasti vastaavalle on aikaa ja tilaa myös syksyllä Jyväskylässä – yritetään ottaa kokouksesta kaikki hyöty irti, on se siinä määrin merkittävä ponnistus niin liitolle kuin yhdistyksillekin.

Lopuksi rohkenen esittää henkilökohtaisen toiveen, että myös liittohallituksen jäseniksi löytyy uusia, innokkaita ja idearikkaita ihmisiä: vaikka kokemustakin tarvitaan, niin uudistumisen varaa ei varmaan kukaan kiellä. Lisäksi vanhat konkarit kyllä osaavat toimia ja viedä tarvittaessa asioita eteenpäin liiton tasollakin, vaikkeivät itse varsinaisessa luottamuselimessä istuisikaan, mutta uudemmille aktiiveille on usein valaisevaa nähdä toimintaa uudesta näkökulmasta. Silloin on myös parhaat mahdollisuudet siihen, että saadaan aikaan jotain uutta.

Antti Värri

Artikkeli on pääkirjoitus Vapaa Ajattelijassa 2/2020.