Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Ateisti, onnettomuus ja uhka
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 16.7.2020
Saan rauhan ajatellessani, että minäkin olen samoista alkuaineista rakentunut kuin kaikki muukin tunnettu elämä. Samoiksi alkuaineiksi tulen myös hajoamaan.

Tekstini tarkoitus on kertoa lyhyesti, miten yksi ateisti eli minä suhtaudun onnettomuuksiin ja uhkiin.

Ensimmäisenä itsestäänselvyys. En usko jumaliin, enkä siis rukoile niitä tai muitakaan satuolentoja pelastamaan minua onnettomuudesta tai uhkasta. Enkä rukoile satuolentoja antamaan juuri minulle tai läheisilleni bonuksena jotain suurta ja kaunista. Mielestäni suhtaudun onnettomuuksiin ja uhkiin kuten muutkin ihmiset, välillä järkevästi ja välillä tyhmästi. Joskus panikoin, joskus panen pääni puskaan eli kiellän onnettomuuden tai uhkan olemassaolon. Niin voi tehdä, vaikka ne olisivat selkeästi olemassa.

Mikäli tänään jotain meni mönkään, tapahtui vaikka onnettomuus, niin toivon parempaa huomista. Tämä koskee itseäni, läheisiäni, ihmiskuntaa ja muitakin eläviä. Tiedän sateen jälkeen tulevan poutasään. Tiedän, että sade ja pouta vuorottelevat, samoin lämpö ja kylmyys, myrsky ja tyyni, rakkaus ja viha, sota ja rauha. Tiedän siis elämään kuuluvan monen vastaparin vuorottelun. Siihen tietoon turvaan turvattomina hetkinäni.

Minä myös luotan. Luotan auringon nousevan huomennakin, nousevan vielä neljä miljardia vuotta, sillä luotan asiantuntijoihin. Jos heidän arvionsa auringon eliniästä menee miljardillakin vuodella pieleen, niin silti luotan heihin enemmän kuin uskonnollisiin maailmanlopun ennustajiin.

Luotan minua eniten jännittävän uhkan vielä katoavan. Luotan ihmiskunnan viisaimpien keksivän keinot ilmasto- ja ympäristösotkujen siivoamiseen. Siivoamiseen menee varmaan enemmän aikaa kuin sotkemiseen. Ihmiskunta on sotkenut kotiaan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, joten siivoamiseen menee todella kauan. Se vain tarvitsee aloittaa, sijoittaa siihen rahaa, aikaa, älyä ja toimintaa. Osallistun mielelläni kotimme siivoamiseen omalta osaltani.

Tunnen onnettomuuksista ja uhkista jännitystä, ahdistusta ja pelkoa, mutta tiedän niiden olevan vain tunteita, jotka tulevat ja menevät. Pyrin hallitsemaan tunteitani ja saamaan positiiviset voitolle negatiivisista.

Siihen auttaa myös vanha viisaus, jonka mukaan kaikki maailman asiat kannattaa jakaa kahteen ryhmään: niihin, joihin ei voi vaikuttaa, ja niihin, joihin voi vaikuttaa. Ja keskittää ajatuksensa ja toimintansa viimeksi mainittuihin asioihin. Esimerkiksi nyt maailmassa mellastavaan koronavirukseen en voi vaikuttaa, en ainakaan sen olemiseen, mutta voin vaikuttaa sen leviämisen hillitsemiseen. Pesen siis käsiäni kunnolla ja usein, pysyn kotonani ja pidän ihmisiin metrien turvavälin.

Lisään omaa suhteellisuuden tajuani ajattelemalla oman vaillinaisen matemaattisen älyni mukaan vaikka tuota mainittua koronavirusta, sen vaarallisuutta. Se on tappanut ja tulee tappamaan ihmisiä, mutta tämän hetken tiedon mukaan vain muutaman prosentin tartunnan saaneista. Suurin osa siis selviää siitäkin uhkasta ja onnettomuudesta. Niin minäkin, todennäköisesti. Silti luotan hallituksen määräämiin rajoitustoimiin, koska ne pohjautuvat asiantuntijoiden suosituksiin.

Kuoleman uhkaa ajatellessani tunnen kiitollisuutta elämästäni. Elämäni on minulle ihme. Saan rauhan ajatellessani, että minäkin olen samoista alkuaineista rakentunut kuin kaikki muukin tunnettu elämä. Samoiksi alkuaineiksi tulen myös hajoamaan. Energian ja materian kiertokulku jatkuu siis ikuisesti, ja minäkin olen siinä mukana. Hymyilen, kun ajattelen minun jälkeeni tuhkasta nousevaa horsmaa.

Edellä mainitut tekijät auttavat minua kestämään onnettomuuksien ja muiden uhkien odotuksen, niiden mahdollisen toteutumisen, niistä selviämisen ja niiden jälkeisen elämän.

Risto Puumalainen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2020.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry