Maallistuminen edistyy yksityisten ihmisten ja perheiden käyttäytymisen ja tapakulttuurin uudistumisen myötä. Tuemme sitä. Samalla vapaaajattelijain tavoitteista suuri osa on poliittisia; niiden toteuttaminen vaatii lainsäädännöllisiä uudistuksia. Lainsäädäntö laahaa kansalaisyhteiskunnan varsin nopean kehityksen perässä. Muutos lakeihinkin tulee epätahtisuuden kasvettua riittävän suureksi.

Maallistuminen on edennyt erityisesti nuorten aikuisten parissa. Sen sijaan nuorempien, alle 18-vuotiaiden, kouluikäisten lasten ja nuorten keskuudessa kirkon hegemoniaa on kosolti jäljellä. Yli 80 % on kirkon jäsenininä, osallistuu uskonnonopetukseen ja koulupäiviin liitettyihin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Liki 80 % käy rippikoulun. Elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuu vasta liki 10 prosenttia oppilaista.

Uskonnottoman elämäntavan ja identiteetin omaehtoinen kehittyminen ja vahvistuminen kaipaavat uutta keskustelua ja vinkkien vaihtoa. Mitään virallisia käyttäytymisohjeita vapaa-ajattelijat eivät tietenkään anna, sillä jokainen yksilö ja perhe valitsevat ja elävät vapaasti.

Ripitön matka ja juhla

Suurin osa uskonnottomien perheiden nuorista ei mene tietyssä isässä rippileirille eikä Protu-leirillekään. Yhä useammat ohittavat rippikouluun. Kesän 2020 Protu-leireille ei sovi kuin hieman yli 1000 nuorta. Uskontokuntiin kuulumattomia on 10 000.

Asiatila kannattaa vanhempien sekä isovanhempien ja vaikka setien ja tätien ottaa huomioon. Olisiko nuorelle kesällä jotain muuta erityistä kuin leiri? Toki osa voi mennä jollekin harrastus- tai urheiluseuran leirille, joita on kaiken ikäisille.

Miten olisi vaikka pieni ”leiri” matkailun merkeissä – siis yhteinen matka nuoren kanssa juuri tässä iässä joko kotimaata katsastaen tai vaikka ulkomailla?! Muutama päivä, viikonloppu tai vaikka koko viikko juuri tämän nuoren kanssa!?

Eikä tämä idea sulje pois Protu-leirille menoa. Molempi parempi. Eikä tämä sulje pois sitäkään, että uskonnottoman perheen nuori huomioidaan peruskoulun päättämisen merkeissä kunnolla.

Onhan peruskoulu paljon parempi ja tärkeämpi saavutus kuin rippikoulu ja konfirmaatiolupaus uskosta! Kunnon lahjat nuorelle sekulaariperheissä peruskoulun suorittamisen kunniaksi! Hyvä veto fiksuilta isovanhemmilta, muilta sukulaisilta ja ystäviltä sekä nuoren vanhemmilta!

Myös 15-vuotissynttäri on oiva tilaisuus huomionosoituksiin! Syntymäpäiväsankari on arvokas sellaisenaan. Sekulaarin nuoren 15-vuotispäivä on hyvä syy juhlistaa hänen kehitystään kohti aikuisuutta tavanomaista syntymäpäivää juhlavammin suvun, ystävien ja perhetuttujen piirissä.

Protu-leireillähän on päätösjuhla, jonne myös läheiset, kuten vanhemmat voivat saapua. Sinne ei kuitenkaan ”koko suku” voi saapua tilanpuutteen vuoksi. Se on aivan oma ja ainutlaatuinen hieno juttunsa lähimmille.

Kun pohjoismaalaistyylisen ”nuorisovihkimyksen” kehittäminen Suomeen ei ole ihan helppo juttu, olisi varmaan paikallaan keskustella, kehitellä, kokeilla sekulaarin nuorelle tarkoitetun perhejuhlan muotoja. Ja sellaisia käytännössä vietetäänkin. Ehkä sellaisia voisi jossain vaiheessa tehdä tunnetuksi ja saattaa keskusteluun. Sekä sitten myös tuotteistaa ja lanseerata sekulaarina nuorten perhejuhlana.

Huomion kiinnittäminen isovanhempiin on tärkeää sekulaarin kulttuurin edistämisessä. Setiä ja tätejä unohtamatta.

Osa ihmisistä tulee isovanhemmiksi jo viidenkympin molemmin puolin eli ei kovinkaan ”vanhoina”, vaan täysillä työelämässä olevina. Eläkeläisillä puolestaan alkaa kuusikymppisenä ns. kolmas elämä, eräänlainen vapauden valtakunta. Se voi kestää jopa vuosikymmeniä, kun ihmisten elinikä on noussut ja nousussa.

On väärin ajatella, että esim. seitsemänkymppiset eivät opi uusia asioita, kuten vaikka koodausta tai uutta suhtautumista uskonnottomiin lapsiperheisiin. Kyllä heiltä voi esimerkiksi herua lahjoja nuorelle, vaikka nuori ei rippikouluun ja konfirmaatioon menisikään.

Voihan olla, että suuret ja sitä seuraavat ikäluokat eläkkeelle päästyään herkeävät vielä kirkosta eroajiksikin.

Hyvät tavat kaunistavat kaiken ikäisiä

Tarvitaan myös laajoihin väestöpiireihin ulottuvaa tapakasvatusta. Ihmisten ja tapakulttuurin maallistuminen on hyvä ottaa kohteliaasti huomioon keskinäisessä kanssakäymisessä sekä mediaviestinnässä.

Yhä useammat parit asuvat avoliitossa, joko pysyväisluontoisesti tai avioliittoa ennakoiden. Yhä useammat avioon aikovista solmivat siviiliavioliiton; niiden osuus on yli 50 prosenttia. Hääjuhla voi silti olla vaikka kuinka komia.

Yhä useampi lapsi saa nimensä ilman pappia ja kastetilaisuutta. Silti voidaan järjestää kiva perhejuhla, nimiäiset. Vauva voidaan liittää jäseneksi uskonnolliseen yhdyskuntaan, mutta enää vain molempien vanhempien yhteisellä päätöksellä. Yhä harvemmat liittävät.

Päivähoidossa ja koulussa kaikki lapset eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin. Elämänkatsomustiedon oppilasmäärä kasvaa ja opetusryhmiä alkaa olla jo pienissäkin kouluissa.

Armeijassa varusmies voi alokaskauden lopussa antaa uskonnollisesti neutraalin sotilasvakuutuksen uskonnollisen sotilasvalan sijaan, ja sitä voivat omaiset käydä katsomassa.

Huomaavaisuus on paikallaan myös elonkaaren loppupäähän ja hautajaisiin liittyen. Siviilihautajaisten osuus hautauksista lisääntyy, toki jonkinlaisella viiveellä. Omaiset voivat järjestää jäähyväis- eli saattotilaisuuden sekä hautaan laskun ilman pappia, samoin tilaisuuden ennen vainajan tuhkausta tai joskus sen jälkeenkin.

Eivätkä kaikki enää hautaa tai sirottele vainajan tuhkaa seurakunnan hautausmaalle. Sirottelu on mahdollista muuallekin maa- tai vesialueen omistajan luvalla. Kotkassa yli 10 prosenttia vainajista päätyy tuhkana mereen. Sirottelu ei tarkoita, että suru olisi laimeampaa, vaan vainajan muiston ja tahdon kunnioittamista.

Kun perustuslain mukaan julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta huolimatta, rohkaistaan ihmisiä myös yksilöinä antamaan huomaavaisesti sijaa ihmisten ajatusten ja perheiden tapakulttuurin moninaistumiselle.

Koulut, koulut, koulut..

Toki tällaisen tapakasvatuksen on hyvä koskea myös nuoria itseään, esimerkiksi ”rippikouluikäisiä”. Heidän tulee suhtautua kunnioittavasti niihin, jotka eivät mene ripille ja osallistu konfirmaatioon edes leikillään. Sellainen kuuluu myös koulun ihmisoikeuskasvatukseen.

Myös uskonnon opetuksessa tulee opetussuunnitelman mukaan käsitellä uskonnottomuutta ja sekulaaria tapakulttuuria. Se ei aina toteudu kunnolla. Opettajat voisivat entistä enemmän käyttää vapaa-ajattelijoita, humanisteja ja muita uskonnottomia kokemusasiantuntijoina maallisesta elämänmuodosta. Tarjotkaamme sitä mahdollisuutta kouluille.

Kannattaa kiinnittää huomiota oppilaitosten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmiin ja juuri nyt niiden päivittämiseen. Monissa suunnitelmissa ei vielä niiden ensi vaiheessa käsitellä konkreettisesti, kohta kohdalta, miten kunkin kielletyn syrjintäperusteen kohdalla edistettäisiin yhdenvertaisuutta ja ehkäistäisiin syrjintää. Esimerkiksi Helsingin koulujen yhdenvertaisuussuunnitelmissa esteettömyyttä ja liikuntavammaisuutta ei juurikaan käsitellä ja sama väliinputoaminen koskee uskontoa tai vakaumusta.

Tämmöinen syrjivä ”priorisointi” ei yhdenvertaisuuden edistämisessä passaa. Suunnitelmiin saadaan konkretiaa siten, että kutakin kiellettyä syrjintäperustetta käsitellään erikseen. Uskonnon ja vakaumuksen sekä siinä uskonnottomuuden käsittelyä ei ole oikein suunnitelmissa ohittaa. Uskonnollisesti sitouttamaton toiminta tulee järjestää kouluissa ja päiväkodeissa syrjimättä, ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestelyihin tulee kiinnittää erityistä myönteistä huomiota.

Esa Ylikoski