Haastattelin helmikuussa puhelimitse Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professoria ja kehitysmaatutkimuksen dosenttia Teivo Teivaista. Teivainen on eräs Suomen johtavia Latinalaisen Amerikan asiantuntijoita; häneltä on julkaistu lukuisia aluetta koskevia teoksia, kuten esimerkiksi Perua käsittelevä Fujimorin Peru: uusliberalismi, likainen sota ja kehitysyhteistyö (1999) ja Maria Mannerin kanssa kirjoitettu kattava tietoteos Brasilia (2016), vain muutamia mainitakseni. Hän on ollut aktiivinen myös kansalaisaktivismin kentällä toimien mm. Attacissa ja venäläisen Pussy Riot yhtyeen puolesta ja toiminut myös vaalitarkkailijana Perussa, Ecuadorissa, Nicaraguassa ja Boliviassa.
Teivainen oli haastattelun aikaan Uruguayssa. Sittemmin Brasiliassa tehdyn polvileikkauksen jälkeen Teivainen palasi koronakriisin myötä Suomeen.
Kävimme mielenkiintoisen keskustelun Uruguayn suhteesta uskontoon ja katsomusten neutraaliuteen.
1) Mitä tällä hetkellä teet Uruguayssa ja mitkä ovat tämänhetkiset tutkimusintressisi?
Minulla on monenlaisia tutkimusintressejä. Yleishankkeenani on pohtia edustuksellisuutta, edustamista ja siihen liittyviä asioita, ennen kaikkea kansalaisliikkeissä täällä Uruguayssa. Seuraan ensisijaisesti suomalaisten metsäfirmojen toimintaa täällä ja niiden vaikutusta demokratiaan ja itsemääräämisoikeuteen. Minua kiinnostaa myös Uruguayn päihdepolitiikka ja suhde uskontoon. Uruguay on hyvin erikoislaatuinen tasavalta, josta katsoen Suomi näyttäytyy joskus paikalta, jonne liberaalit tasavaltalaiset arvot eivät ole oikein kotiutuneet.
2) Näyttäytyvätkö suomalaiset metsäteollisuuden yritykset suomalaisuuden linssin lävitse tai Suomen edustajina Uruguayn mediassa ja paikallisessa kansalaiskeskustelussa?
Kyllä näin on, ja näihin yrityksiin viitataan monesti käsitteellä ”suomalaiset” erityisesti UPM:n suhteen, joka on näkyvin metsäalan yritys täällä. Samalla tavalla ei käsitellä esimerkiksi Stora Ensoa, joka mielletään usein ruotsalaiseksi yritykseksi.
3) Miltä Suomen valtionkirkko näyttäytyy uruguaylaisessa keskustelussa?
Eivät Suomen uskontokysymykset ole sinänsä esillä Suomesta ja suomalaisuudesta puhuttaessa, mutta ajatus siitä, että eduskunta marssii kirkkoon valtiopäivien avajaisten yhteydessä kuulostaa uruguaylaiseen korvaan käsittämättömältä ja oudolta, ja uruguaylaisittain tämä ei tulisi kyseeseen. Vastaavalla tavalla kysymykset uskonnollisten rituaalien käytöstä suomalaisessa koulussa kuulostavat hyvin erilaiselta, ja uskonnon merkitys näyttäytyy hyvin suurelta valtion toiminnan kannalta. Suomessa monet ajattelevat valtion olevan neutraali suhteessa uskontoihin, mutta uruguaylaisittain tämä ei kuulosta ollenkaan neutraalilta.
4) Mikä on uskonnonvapauden tilanne Uruguayssa lainsäädännön ja käytännön osalta? Identifioituvatko ihmiset uskonnottomiksi tai ateisteiksi?
Uskonnottomien asema on varmaankin eräs parhaista koko maailmassa. Täällä on varsin selkeä raja valtion ja uskontojen välillä, ja tämä ilmaistaan selkeästi jo vuoden 1919 perustuslaissa. Jos asiasta kysyy, niin kysymyksellä voidaan hieman naurahtaa ”että eihän täällä mitään sellaisia kysymyksiä ole”. Myös positiivinen uskonnonvapaus on vahva kansainvälisesti katsoen, eli ihmisillä on oikeus ja vapaus harjoittaa uskontoaan ja mitään uskonnollista yhteisöä ei aseteta toisen edelle. Toki katolinen kirkko mainitaan vuoden 1919 perustuslaissa, ja perustuslaissa myös mainitaan tietyistä uskonnollisia yhteisöjä koskevista oikeuksista kuten verovapaudesta. Uruguayn sekularismin erityispiirteenä on myös paikallisten suhtautuminen uskontojen lisäksi neutraalisti myös kaikkiin muihin ideologioihin tai aatemaailmoihin: jos opettaja puhuu koulussa poliittisista näkemyksistään, niin tätä paheksutaan julkisessa keskustelussa.
5) Oliko Uruguayssa koskaan sotilasjuntta vallassa, ja vaikuttiko tämä mitenkään valtion katsomuspolitiikkaan?
Uruguayssa oli vuosina 1973–1985 vallassa sotilasdiktatuuri, kuten monissa muissa alueen maissa. Uruguayssa ei tapettu yhtä paljon ihmisiä kuin naapurimaissa, mutta vangitseminen ja kidutukset olivat hyvin yleisiä. Vankien prosenttiosuus väestöstä on normaalia suurempi. Uruguayssa vallitsee kuitenkin voimakas keskinäinen kunnioitus erilaisten poliittisten puolueiden välillä, esimerkiksi kukaan ei kyseenalaistanut vaalien tulosta. Myös siirtomaavalta näyttäytyy uskonnollisen tilanteen taustalla: Uruguay oli historiallisesti puskurivyöhyke Espanjan ja Portugalin siirtomaahallintojen välissä, ja koska täällä ei ollut merkittäviä luonnonvaroja, Uruguay jäi tietyssä mielessä syrjään Espanjan siirtomaahallinnolta, jolloin myös katolisen kirkon papit eivät levittäytyneet niin laajalle kuin naapurimaissa.
6) Kuinka voimakkaasti katolinen kirkko näkyy Uruguayssa?
Kyllä se näkyy, katolinen kirkko on suurin yksittäinen uskonnollinen yhteisö. Kirkossa käynti on kuitenkin hyvin vähäistä ja myös kirkkoon kuuluminen on vähäistä. Tilastoista kuitenkin kiistellään, siis esimerkiksi siitä, montako prosenttia uruguaylaisista on kristittyjä; identifikaatiota on monen asteista, mutta on yleisesti tunnustettua, että täällä on eräs maailman pienin uskonnollisiin yhteisöihin kuulumisen prosentti. Uskonto ei myöskään ole mitenkään erityisen näkyvillä, täällä on esimerkiksi vähän uskonnollisia monumentteja. Eräs viime vuosien kiista koski paavin vierailun jälkeen pääkaupunki Montevideoon pystytettyä isoa ristiä, ja kiista koski sitä, loukkaako näkyvällä paikalla oleva kristillinen symboli paikallista elämänmenoa. Tässä näkyy, että keskustelu Uruguayn suhteesta uskontoon on näkynyt ennen kaikkea katolisen kirkon kohdalla, esimerkiksi afrobrasialaisen väestön (Brasiliaan tuotujen afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, jotka ovat sittemmin siirtyneet Uruguayhin) pystytettyä oman pienemmän uskonnollisen monumenttinsa Montevideoon ei vastaavaa debattia syntynyt. Helluntailaiset ryhmät ovat kuitenkin lisänneet näkyvyyttään, mutta eivät poliittisesti yhtä voimakkaasti kuin naapurimaa Brasiliassa.
7) Kuinka voimakkaasti helluntailaiset olivat Brasilian äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron nousun taustalla?
Kyllä, he onnistuivat mobilisoimaan äänestäjiä liikkeellä. Helluntailaiset ovat kasvaneet viime vuosina hyvin voimakkaasti, ja heidän pastorinsa antavat katolisia virkaveljiään suoremmin ja selkeämmin kehotuksia sen suhteen, minkälaisia äänestyspäätöksiä seurakuntalaisten tulisi tehdä. Myös Brasilian aikaisempi presidentti Dilma Roussef joutui tekemään vierailuja erittäin konservatiivisiin helluntaiseurakuntiin lupaillen, ettei aborttilainsäädäntöä höllennetä. Helluntailaiset ovat keränneet paljon kannattajia köyhien parissa. Vaikka pastori saapuisi jumalanpalvelukseen helikopterilla ja viettäisi ylellistä elämää seurakuntalaisten rahoilla, niin seurakuntalaisten silmissä tämä näyttäytyy siinä valossa, että jos tämä on pastorille mahdollista, niin on se myös seurakuntalaiselle mahdollista.
8) Onko uusliberalismin ja karismaattisten yhteisöjen, kuten helluntailaisten, nousun välillä yhteys Latinalaisessa Amerikassa?
Itse vältän termin ”uusliberalismi” käyttämistä analyyttisenä välineenä. Mutta kyllähän tietyn tyyppisen kapitalismin leviäminen käy näiden yhteisöjen levittämän sanoman kanssa.
9) Onko Uruguayssa Vapaaajattelijain liittoon verrattavia yhdistyksiä?
Termit hiukan vaihtelevat, on niin itseään vapaa-ajattelijoiksi kuin ateisteiksi kutsuvia yhdistyksiä. Järjestöjä on siis monia. Viimeksi Perussa järjestetyssä järjestötapaamisessa ei ollut uruguaylaisia osanottajia. Jos uruguaylaisilta kysyy tällaisista järjestöistä, vastaus on ”eihän sellaisia täällä tarvita”, koska uskonnottomien asema on jo nyt niin hyvä.
Haastattelu alkaa olemaan lopuillaan. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaista uutta tietoa Teivaisen tutkimusprojektit Uruguayssa poikivat.
Eero Suorsa
Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2020.