Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Ortodoksikirkosta kriittisesti
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 1.6.2020
Kirja ei ole pelkästään ortodoksiuskon kritiikkiä, vaan Olausenin projekti on samalla myös koko kristinuskon kritiikkiä.

Harald Olausen: Kohti korkeuksia – jumalaa lähellä. Ortodoksiesseitä.
Esipuhe professori Timo Airaksinen.
551 sivua.
Kulttuuriklubi. 2019

Kirjailija ja gonzojournalisti Harald Olausen ei jätä ketään kylmäksi. Olausenin kirjallinen tuotanto käsittää niin romaaneja, novellikokoelmia, esseitä kuin myös valokuvia vain muutamia mainitakseni. Kotkan norjalaisen Olausenin kirjallinen tyyli on myös omaa luokkaansa Suomessa: reilun pitkiä virkkeitä ja kappaleita täynnä runsaasti yksityiskohtaisia viittauksia niin kulttuurihistoriaan, taiteeseen ja filosofiaan. Olausen ei myöskään kaihda hyvin terävän sanan säilän käyttämistä, otetta voisi kuvailla ”krouviksi” tai ”ronskiksi”. Olausenilla on myös maanläheinen huumori hallussa teoksissaan.

Rikkaiden yksityiskohtien lisäksi Olausen viljelee myös rivouksia ja hävyttömyyksiä, mikä on varsin riskialtis keino jolla on omat sudenkuoppansa. Olausen ei kuitenkaan putoa näihin sudenkuoppiin, vaan käyttää rivouksia ja hävyttömyyksiä tyylikkäästi ja oikeassa suhteessa. Kulturellit yksityiskohdat ja härskit sutkaukset täydentävät loistavasti toisiaan, mikä ei ole uutta taiteen kentällä: kuvataiteilijoiden parissa niin Gustave Moreaun kuin Hugo Simbergin maalauksiin mahtuivat niin enkelit kuin pirut.

Tyyli on taattua Olausenia myös nyt käsillä olevassa esseekokoelmassa, jossa Olausen ottaa käsittelyyn ortodoksisen kirkon ja ortodoksisen uskon. Olausen ei ole ortodoksi, mutta on lapsena ollut ortodoksiperheessä kasvattilapsena. Olausenilla on siis näköaloja aiheeseen. Kirja ei ole pelkästään ortodoksiuskon kritiikkiä, vaan Olausenin projekti on samalla myös koko kristinuskon kritiikkiä.

Olausen aloittaa teoksensa laajalla pohtivalla ja kriittisellä katsauksella, jossa katsastetaan niin kristinuskon taustoja kuin länsimaisen filosofian historiaa. Olausen kirjoittaa mm. Pahuuden problematiikan olleen keskeistä kristinuskon muovautuessa halki aikojen. Ajatus pahasta, ja sen keskeisimmästä edustajasta, paholaisesta on ollut kristinuskolle niin traumaattinen että se on tuottanut teologeille erittäin paljon päänvaivaa.

Jo apostoli Paavali ja kirkkoisä Augustinus käyttivät runsaasti aikaa pahuuden, ja sen vastaparin hyvyyden olemuksen pohtimiseen, koska Raamattu ei tarjoa tähän riittävästi aineksia. Nämä kaksi edellä mainittua ovat Olausenin mukaan ”näpränneet” Jeesuksen sanoman parissa, tosin Augustinuksen näprääminen oli huomattavasti älyllisempää näpräämistä kuin Paavalin. Tosin, kumpikin vihasi naisia ja homoja joten lopputulos lienee sama, yhtään kyseenalaistamatta kriittisen ja syvällisen tekstuaalisen analyysin tarvetta.

Olausen tuntee kritiikkinsä kohteen perinpohjaisesti, mikä on ilo lukijalle koska monesti 2000-luvun ateismin kärkinimet eivät juuri uhraa aikaa kristinuskon merkittävien aatehistoriallisten merkkihenkilöiden- ja paalujen analysoimiselle. Tässä mielessä Olausenin lähestymistapa on yhteneväinen filosofi Bertrand Russellin (johon Olausen viittaa) Miksi en ole kristitty? -teoksen metodologian kannalta, jossa säälimätön kritiikki seisoo arvokkaasti marmorisella pohjalla. Teologian lisäksi Olausen tuntee syvällisesti myös länsimaisen filosofian ja sen historian: teoksen sivuilla esiintyvät niin Aristoteles, Dennis Diderot, Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche ja Karl Marx, vain muutamia mainitakseni.

Laajan teoreettisen arsenaalin lisäksi Olausen esittelee ortodoksiuskon kipupisteitä ja absurdiuksia laajemmin; luvussa ”Mitä ortodoksiuskonto oikein on?” Olausen iskee kotimaisten ortodoksiteoreetikoiden tuotoksiin kuten Itä-Suomen yliopiston itäisen teologian opettajan Jarmo Hakkaraisen onnettomaan Bysantin kirkko ja Paavin valtapolitiikan pitkä varjo – bysanttilaista terapeuttista teologiaa (2009) antaen kuitenkin nunna Kristodulin teokselle Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsen silmin (2008) kritiikkiä silkkihansikkain.

Tässä arviossa on mahdotonta luetella kirjan kaikkia uskomattomia tietoiskuja. Mainitsemisen arvoinen on kuitenkin Olausenin pureutuminen ortodoksiseen uskonnonopetukseen. Opetuksessa lapsille ja nuorille opetetaan yhdeksän luokkaa käsittävästä enkelien maailmasta kuten kerubeista, serafeista, enkelien valtaistuimista, ylienkeleistä ja tavallisista enkeleistä.

Kirjan lukemisen jälkeen on hyvällä tavalla uupunut olo. Olausenin vauhdissa pysyminen on kenties lukijalle työlästä, mutta kirjaa ei voi olla lukematta yhdeltä istumalta.

Esseekokoelmaan on laatinut esipuheen Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen, joka toteaa: Loppujen lopuksi Harald on kuin onkin myönteinen ajattelija, platonisti ja idealisti. Pitää tehdä oikeat kysymykset ja katsoa sitten, miten Harald vastaa. Jos mies vastaa huonosti, helvettiin hän sitä menoa joutaa. Jos vastaa hyvin, joku muu kuin Harald on menossa kuumaan paikkaan.

Teos on omistettu kotkalaiselle urheiluhistorioitsija Hannu Eklundille.

Eero Suorsa

Kirja-arvio on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2020

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry