Seculartism — Pete Alander, sekulaaria taidetta

Joku aloittaa ilmastotalkoot, vähentää kulutusta tai alkaa absolutistiksi. Itse päädyin asettumaan uskontoja ja muuta huuhaata vastaan.

Pete Alander on 40-vuotias taiteilija Hyvinkäältä. Hän on toiminut kuvallisen ilmaisun parissa miltei koko ikänsä. On toiminut pian 20 vuotta graafisen viestinnän ja muotoilun opettajana Järvenpään erityisoppilaitoksessa, nykyiseltä nimeltään Spesia, sekä muissa oppilaitoksissa, tekee omaa taidetta, kirjoittaa, haastattelee, tekee levyarvioita ja valokuvaa eri musiikkimedioille, kuten suomalaiselle Metalliluolalle ja kansainväliselle Heavy Music Artworkille. Vaikka musiikkimaku on laaja, black metal profiloi häntä, mikä näkyy olemuksessakin.

Alander on kouluttautunut ammatillinen opettaja. Lisäksi hänellä on AMK- ja YAMK-tutkinnot kuvan, median ja kulttuurin aloilta. Tulevaisuuden suunnitelmissa on vielä erityisopettajan pätevyys ja tohtorin tutkinto. Hän hoitaa osastonsa kansainvälisiä ulottuvuuksia ja työssään vierailee usein ulkomailla, mistä saa uusia näköaloja. Kevään 2011 hän opetti Espanjassa kansainvälisessä Marbella Design Academyssä. Vapaa-ajallaan Alander valmentaa kahta juniorijalkapallojoukkuetta. Sama valmennuksen eetos toimii myös opetustyössä. Opiskelija saa olla oma yksilönsä ilman ohjausta. Tarkoitus on rohkaista kehittämään omia vahvuuksia, luoda itsetuntoa ja luottamusta itseensä ja tulevaan.

Alanderilla on toiminimi, Bandmill, jolla tekee graafisen viestinnän asiakastöitä. Työt kattavat laajan skaalan, mutta intohimo metallimusiikkia kohtaan on tehnyt sen, että Alander tunnetaan maailmalla metalliskenen logojen ja levynkansien suunnittelijana. Ensimmäinen maailmanluokan asiakas oli Judas Priestin perustajajäsen K.K. Downing, jolle Alander on tehnyt erään suomalaistiimin kanssa viestintätöitä yli kymmenen vuotta. Muita asiakkaita on tunnetusta ruotsalaiskitaristi Yngwie Malmsteenista kaikkiin maailman kolkkiin Afrikan Botswanaa myöden. Yngwie Malmsteen muuten sponsoroi toista juniorifutisjoukkuetta.

Visuaalinen ilmaisutyyli ja sen viesti

– Oma tyylini on eräänlaista abstraktia ekspressionismia höystettynä ripauksella kubismia ja dadaismia. Taiteellani viestin sekulaarisuutta lisättynä hyppysellisellä satanismia. Saatananpalvoja en ole. Ero satanismin ja saatananpalvonnan kohdalla on kuin yöllä ja päivällä, mutta en luokittele itseäni silti edes satanistiksi. Allekirjoitan silti mieluummin kyseisen filosofian 11 sääntöä, kuin vaikka kristinuskon 10 käskyä. Satanistit eivät usko yliluonnolliseen ja ovat uskontojen arvomaailmaa ja statusta vastaan. Näiltä osin allekirjoitan heidän manifestinsa, toteaa Alander.

Pidän modernismin ajasta ja tuolloin syntyneistä tyylisuunnista. Niissä on viehkeää anarkiaa, pasifismia ja uuden maailman rohkeaa, ajatonta näkemystä. Haluan taiteellani viestiä vastaavaa. Toivon myös, että taiteeni löytäisi paikkoja ja ympäristöjä muistuttamaan meitä paremmasta maailmasta, loogisuudesta ja rationaalisesta ajattelusta.

Uskonnottomana ja humanistina

– Minulla on perinteinen suomalainen luterilainen tapakristityn kasvatus, jossa Jeesus ja Jumala olivat joskus vanhempien puheissa, mutta mitään indoktrinaatiota ei tapahtunut. Kirkossa käytiin häissä ja hautajaisissa, mutta ei muuten. Olin lapsena varmaankin agnostikko ja suhtauduin jumalpuheisiin kuin joulupukkiin – jännittävänä juttuna, mutta myös humoristisena. Jo tuolloin ihmettelin miten aikuiset voivat uskoa Nooan arkki -tarinaan tai valaan vatsassa matkustaneeseen Joonaan. Ne, kuten lähes kaikki muutkin Raamatun tarinat, kun eivät poikkea uskomattomuudessaan lainkaan joulupukkilegendasta.

Keski-ikäistyvänä olen huomannut monen ikäiseni ystävän heräävän johonkin maailmanparannusajatteluun. Joku ryhtyy kasvissyöjäksi, joku aloittaa ilmastotalkoot, vähentää kulutusta tai alkaa absolutistiksi ja niin edelleen. Hienoja tekoja sinänsä, mutta itse päädyin asettumaan uskontoja ja muuta huuhaata vastaan. Toki pyrin tekemään osani esim. ilmastonmuutosta vastaan. Ennen kaikkea pyrin noudattamaan tarkkaan tärkeintä humanistista ohjenuoraa ”älä ole mulkku”.

Islamismi, poikien ja tyttöjen sukupuolielinten silpominen, misogynia, indoktrinaatio, kirkon pedofilia ja sen peittely, kunniamurhat, tekopyhyys, vähemmistöjen sorto ja väkivalta, jota tehdään uskontojen nimissä, ovat sivuuttamattomia asioita. Uskonnon nimissä tehdään näennäisesti myös hyvää ja se voi parhaimmillaan lohduttaakin, mutta edellä mainitut asiat eivät kuittaannu sillä. Ne ovat syitä, joiden takia koen tehtäväkseni vanhempana ja kasvattajana asettua niitä vastaan.

Monille Raamatun sisältö on kuin puhelimen appi, jonka käyttöselosteet hyväksytään lukematta niitä. Itse olen Raamattuni lukenut tarkkaan. Jokaisen pitäisi lukea se, niin ehkä maailmassa olisi enemmän uskonnottomia ihmisiä. Ei voi ymmärtää, miten joku voi kokea moraalista ylemmyyttä ollessaan samaa mieltä niin julman ja brutaalin sanoman kanssa, joka Raamattuun on kirjoitettu. Uskonnot, etenkään abrahamilaiset uskonnot, eivät kestä lähempää tarkastelua. Uskonto, jossa jumala käskee tappamaan ja myös tapattaa oman poikansa, ei voi olla hyvä.

Tulevaisuuden yhteiskunta

Pete Alander uskoo vahvasti, että maailma tulee olemaan sekulaari, tiedemyönteinen ja humanistisiin arvoihin nojaava. Historia ja faktat osoittavat, että sekulaareimmat maat menestyvät parhaiten. Pohjoismaissahan ei ole vaarallista olla julkisesti uskonnoton toisin kuin Lähi-idän maissa. Alanderin mielestä pitäisi olla tavoitteena, ettei missään pelätä henkensä puolesta uskonnon takia.

15% myyntivoitosta uskonnottomalle hyväntekeväisyysjärjestöille

Alander päätti jo vuosia sitten käyttää osan ajastaan hyväntekeväisyyteen ja teki vapaaehtoistyötä järjestössä, joka taisteli maailman köyhyyttä ja asunnottomuutta vastaan. Järjestön perustajajäsen menehtyi ja toiminta sitä myöten loppui. Oman taiteen myynnistä tuli kuitenkin mieleen, että myyntituloista voisi lahjoittaa osan sekulaareille järjestöille ja jatkaa siten hyväntekeväisyystyötä. Järkkymättömänä uskonnottomana ja Vapaa-ajattelijoiden jäsen Alander tekee taidetta nimenomaan humanismin ja sekularismin hengessä ja haluaa tuoda uskonnottomuutta esiin. Tästä myös tulee Alanderin keksimä termi ”seculartism”. Ismi, joka kuvaa uskonnotonta taidetta.

Yki Räikkälä