Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt maalitauluina

Se, mitä Puolimatka touhuaa yliopiston ulkopuolella, ei kuulema kuulu yliopistolle. Eli rehtori Hämäläiseltä ja muulta yliopiston korkeimmalta johdolta meni huono housuun.

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoitus ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi” ilmestyi viime vuoden heinäkuussa äärioikeistolaisen Oikea Media -lehden Vieraskynässä. Siinä Puolimatka väitti kiihkeästi vastustamansa tasa-arvoisen avioliittolain johtavan vääjäämättä pedofilian laillistamiseen.

Vaikka Puolimatka on vuosikausia TIEDEyliopiston professorin arvovallan turvin levittänyt luomisoppia ja muuta taikauskoa sekä kiusannut eritoten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, yliopisto ei ole puuttunut hänen tieteenvastaiseen toimintaansa. Mutta edellä mainittu Puolimatkan kirjoitus oli liikaa ainakin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle. Se totesi, että ”Puolimatka sulauttaa ennennäkemättömällä tavalla homoseksuaalisuuden, eläimiin sekaantumisen, nekrofilian ja pedofilian toisiinsa rinnastettaviksi muuttujiksi”.

Lopulta Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen oli viran puolesta pakko ryhdistäytyä ja irtisanoutua ”yliopiston arvomaailman vastaisesta kirjoituksesta”. Rehtori ilmoitti, että ensin Puolimatkaa kuullaan ja hänen opetustaan yliopistolla perataan. Sitten päätetään, ryhtyykö yliopisto ”joihinkin toimenpiteisiin”.

Kun mitään ei ole kuulunut, soitin äskettäin yliopiston tiedotukseen. Virkailija totesi, että yliopisto on käynyt läpi Puolimatkan opetusta. Siitä ei ole löytynyt huomautettavaa. Se, mitä Puolimatka touhuaa yliopiston ulkopuolella, ei kuulema kuulu yliopistolle. Eli rehtori Hämäläiseltä ja muulta yliopiston korkeimmalta johdolta meni huono housuun. Puolimatka sai vapaat kädet jatkaa tieteen häpäisyä muun muassa vääristelemällä aikaisempien tutkimusten tuloksia (Petri Luomanen, Vartija -lehti 18.8.2018) ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainoamista.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat yleensäkin kiihkouskoivaisten hampaissa. Kristillisten kellokas, kansanedustaja, kristillisen lähimmäisenrakkauden ruumiillistuma Päivi Räsänen on hyökännyt jo pitkään ”sairaiden ja syntisten” homojen kimppuun. Ja markkinoinut niin sanottuja eheytyshoitoja, joilla yritetään tervehdyttää homot heteroiksi. Eheytyshoitoon kuuluu muun muassa rukoilu ja muu uskonnollinen aivopesu. Eheytyksiä on markkinoitu valetieteellisillä amerikkalaisilla pseudopsykologisilla teorioilla. Pahimmillaan eheytykset johtavat itsetuhoisuuteen. Puoskarointia törkeimmillään.

Nyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt aloitettavaksi esitutkinnan Räsäsen takavuosina väsäämästä kirjoituksesta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Toiviaisen mielestä on syytä epäillä Räsästä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan halventamalla homoseksuaaleja loukkaamalla heidän ihmisarvoaan. Kyseisessä kirjoituksessa Räsänen Raamatun tautisiin teksteihin vedoten röykytti homoja, näitä oman ruumiinsa häpäisijöitä, häpeällisiin himoihin langenneita, kiimaisia rietastelijoita.

Sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Twitterissä, nopeimmat kommentaattorit manasivat Toiviaisen päätöksineen alimpaan helvettiin. Huudettiin kurkku suorana, että Pandoran lipas on nyt avattu! Raamatusta veivataan kielletty kirja! Myös lähes tuhat kristikansan aktiivia julkaisi Räsästä tukevan kannanoton (IS 16.11.). Siinä korostettiin sananvapautta. Ja maristiin tahallisesti väärinymmärtäen, etteivät kristityn mielipiteet olisi enää sallittuja.

Vähän hitaammassa mediassa kommentit olivat harkitumpia ja pohdiskelevampia. Monissa kirjoituksissa pidettiin hyvänä, että päästäisiin punnitsemaan sananvapautta, uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta. Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta piti tapausta mielenkiintoisena (HS 5.11.). Vastaavaa keissiä kun ei ole aiemmin meillä käsitelty. Nuotio uskoi, että Räsäsen tapauksessa saatetaan määritellä lain rajoja uudelleen, jos syytteet nostetaan. ”Ei se nyt ihan niinkään voi mennä, että jollain raamatunlauseella voi oikeuttaa kaikkea.” Raamattuun vedoten on helppo hyökätä esimerkiksi vammaisten, naisten, köyhien ja juutalaisten kimppuun.

Minna Markkula (HS, Mielipide 9.11.) tiiveytti nätisti: ”Räsäsen tapaus määrittelee sen, miten paljon maallinen oikeus antaa Raamatun kirjaimelliselle noudattamiselle tilaa Suomessa vuonna 2019”.

Markku Myllykangas