Opetushallitus on ilmoittanut uusivansa ohjeet koulujen yhteisistä juhlista ja uskonnollisista tilaisuuksista. Tämä liittyy apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuun, joka koski kirkkojen soveltuvuutta koulujen kaikille yhteisten juhlien, kuten lukukauden päättäjäisten pitopaikaksi. Samassa yhteydessä tätä ohjetta on syytä päivittää muutenkin.
Ensinnäkin uskonnolliset toimitukset (ruokarukoukset) on syytä siirtää historiaan eli jättää maininnatta. Päivittäin toistuva opettajajohtoinen ruokarukoiluttaminen rikkoo räikeästi indoktrinaatiokieltoa. Jo yksin satojen toistojensa kautta määrä muuttuu varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa laadullisesti sopimattomaksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI katsoo päätöksessään (27.3.2018), että koulussa ei tule lukea ääneen yhteisiä ruokarukouksia, jos tämän seurauksena yksikin oppilas, jonka huoltajat ovat ilmoittaneen, ettei oppilas osallistu koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuksiin, joutuisi osallistumaan rukoilutilanteisiin edes passiivisesti. Tämä johtuu siitä, että oppilaita ei voida ilman leimautumisen vaaraa siirtää toiseen tilaan rukoushetken ajaksi.
Toiseksi, mikäli mahdollisuus lukuvuoden ohjelmaan liitettyihin uskonnollisiin tilaisuuksiin edelleen säilytetään, ohjeesta tulee uskonnollisille tilaisuuksille vaihtoehtoisten tilaisuuksien yhteydestä poistaa ilmaisu ”mahdollisuuksien mukaan” epäselvänä. Vaikuttaa siltä, että tuota ilmausta on käytetty verukkeena ei-uskonnollisen, rinnakkaisen tilaisuuden järjestämisen ja siitä tiedottamisen vakaviin laiminlyönteihin. Ilmaisun positiivinen tulkinta toki tarkoittaisi ”kaikkia mahdollisuuksia”, joita on myös yhteistyössä alueen sekulaarien järjestöjen sekä kunnallisten toimijoiden (kuten kirjasto, nuorisotyö, kulttuurityö) kanssa. Uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamaton ei-uskonnollinen ohjelma voi olla myös retki koulun seinien ulkopuolelle. Ilmaisua on syytä selkeyttää positiiviseksi vailla vähättelevän tulkinnan mahdollisuutta.
Kolmanneksi, ohjeessa on erittäin tarpeellista alkaa korostaa, että koulujen tulee huoltajilta kysyä täysin tasavertaisina, yhdenvertaisina vaihtoehtoina osallistumisesta joko ei-uskonnolliseen ohjelmaan tai uskonnolliseen ohjelmaan, jotka siis ovat samaan aikaan tarjolla. Syrjivä tapa kysyä on erittäin laaja ja vakava ongelma sekä päiväkodeissa että kouluissa. Ikävällä tavalla monissa kyselyissä uskonnollinen tilaisuus on etusijalla, ja siihen ”osallistumattomille” järjestetään ”jotain muuta”, josta ehkä kerrotaan myöhemmin. Edelleen tulee myös vastaan jopa vain uskonnolliseen tilaisuuteen keskittyviä ”saako osallistua” -kyselyitä. Kuitenkin ei-uskonnolliseen tilaisuuteen osallistuvat lapset ovat osallistuvia eivätkä ”osallistumattomia”. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa myönteisiin toimiin ei-uskonnollisen ohjelman tarjoamisessa, koska useimmissa kouluissa on kyse vähemmistöstä, ainakin toistaiseksi. Jos huoltajien vastaus jostain syystä puuttuu, oppilas pitää sijoittaa uskonnollisesti sitouttamattomaan ohjelmaan.
Neljänneksi: Paras ratkaisu on, että varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa luovutaan kokonaan uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten liittämisestä päiväkotien ja koulujen toimintaan. Ne eivät kuulu laissa mainittuihin tehtäviin eivätkä ole varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden sitouttamattomuusvaatimusta noudattavaa toimintaa. Huoltajilla on Suomessa hyvät mahdollisuudet halutessaan viedä lapsensa uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Tätä näkemystä
perustelevat myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset, joita
eduskunnan apulaisoikeusasiamies kuvaa päätöksessään näin:
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
(EIT) on EIS 9 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössään katsonut artiklaan
sisältyvän myös periaatteen julkiselle vallankäyttäjälle asetetusta
neutraalisuuden ja puolueettomuuden vaatimuksesta. Tuomioistuin on torjunut
ajatuksen, että pelkästään perinteeseen vetoamalla voitaisiin vetäytyä
ihmisoikeussopimuksen asettamista velvoitteista. EIT:n tulkintakäytännössä
negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan myös yksilön oikeus olla
tuomatta esiin omaa vakaumustaan (esim. Papageorgiou ym. v. Kreikka,
31.10.2019, kohta 89). EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta
uskoa perustaa yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvitse paljastaa
uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla,
että siitä voidaan päätellä, onko hänellä sellaisia vakaumuksia. Siten artikla
koskee myös henkilöä, joka ei ole uskossa ja tähän vapauteen merkitsee
puuttumista, jos valtio saa aikaan tilanteen, jossa henkilö joutuu suoraan tai
välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ole uskossa (Grzelak v. Puola
-tuomio 15.6.2010, kohta 87).
Perustuslakivaliokunta on mietinnössään (PeVM 2/2014 vp) pitänyt tärkeänä, että koulujen toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa otetaan huomioon keskeiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, kuten indoktrinaation kielto, julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.”
Monet perheet kokevat uskonnollisia tilaisuuksia ja niille rinnakkaisia tilaisuuksia koskevat kyselyt ahdistavina, arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa rikkovina. Ahdistusta lisää lasten joutuminen tämän painostavan kyselyn välikappeleiksi. Uskonnonvapauteen kuuluu paitsi oikeus julistaa uskoaan myös oikeus olla ilmaisematta uskonnollista tai uskonnotonta vakaumustaan. Uskonnollinen ja vakaumuksellinen kasvatus on kotien eikä julkisen vallan tehtävä. Tätä tulee alkaa kunnioittaa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Viidenneksi, koulun yhteisissä juhlissa esimerkiksi lukukauden päätteeksi (”joulujuhla”, ”kevätjuhla”) mahdollisen yhteisen virren laulamiseen ei pitäisi liittyä uskonnollisesti julistuksellisista seisomaan ponnahdusta silloin kun virren tekstissä on kohta ”Jumalalle kunniaa” tai vastaava. Koulun yhteiseen juhlaan ei sovi uskonnollinen manifestaatio ja sen myötä tilanne, jossa osa nousisi ja osa jäisi istumaan, tai jossa osa nousisi vastentahtoisesti luullessaan nousemisen kuuluvan ”hyviin tapoihin” Suomessa. Uskonsa julistuksen sopiva paikka lienee kirkko tai rukoushuone, mutta ei koulun yhteinen juhla. Esimerkiksi virren sanojen näyttämisen yhteydessä voidaan ohjeistaa, että lauletaan istuen.