”On siis helatorstai. Herramme Jeesuksen Kristuksen taivaaseen nousemisen muistopäivä. Tämä, ylösnousu, viimeistään teki todeksi meidän syntisten pelastuksen eli viimeisteli Herran pelastussuunnitelman toteutuksen. Kaikki meni vimosen päälle, kuten oli Kaikkitietävä suunnitellut. Olkaamme huojentuneita ja vapaita, olimme kuinka synnissä rypeneitä tahansa! Meille on sija valmistettu. Poika teki sen. Poika tuli meille MM-jääkiekossa kyllä sekin, mutta Poika tuli myös tänne aikaan tehdäkseen tyhjäksi Beelsebuupin katalat aikeet…” Moni kristitty asettaa helatorstain joulunkin edelle. Vapahtaja lähti Isän luo valmistamaan sijaa pelastettaville. Lainauksessa olevan kirjoitin 30.5. Facebookissa. Sen yhteydessä mainitsin juuri hankkimani Väinö Voipion Pelotuksen uskonto -nimisen kirjan vuodelta 1969. Kirjan kyllä tiesin, mutten ollut sitä lukenut. Innoitus hankkia se tuli Liiton toimintaseminaarissa 18. ja 19.5. Tampereella, kun siitä tuli juttua Satakunnan Vapaa-ajattelijoiden sihteerin Tauno Perkiön kanssa, joka sen nuorena oli lukenut.
Toisinaan vanhoja kirjoja netistä ostaessa tulee bonuksia. Kerran kirjassa oli Pirkko K. Koskisen ex-libris. Entinen eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Kova muija, joka ei arkaillut esittää mielipiteitään. Poltti loppuun saakka pikkusikareita ja joi viskiä. Nyt paketista avaamassani kirjassa ”Pelotuksen uskonto” oli kuvan käyntikortti. Joskus käyntikortit olivat tyylikkäitä, ei muuta kuin vain nimi ja titteli. Kääntöpuolella titteli ruotsiksi. Tähän korttiin oli mahdollisesti sihteeri kirjoittanut puhelinnumeron ja osoitteen syystä tai toisesta. Ehkä kirjan omistaneelle Mäenpäälle, joka nimensä oli etulehdelle kirjoittanut. Toiminut ilmeisesti kirjanmerkkinä. On hienoa, että kun minä olin 8-vuotias, osti joku, ehkä Mäenpää, tuon kirjan ja se sitten 50 vuotta myöhemmin ohjautui minulle ja erittäin hyväkuntoisena. Suunnitelma selvästi, sanoisi johdatukseen uskova, jos kirja olisi hengellinen. Tässä tapauksessa suunnitelma lienee paholaisen.
Voipion kirja on varsin hyvä esitys kristinuskon ongelmista, jotka uskonnottomalle yleensä ovat kyllä tuttuja. Viimeisten 10 vuoden aikana, kun en enää ole ollut hällävälisti, näitä olen pohtinut useasti ja uskovienkin kanssa keskustellut. Voipion teksti on tosin välillä tieteellisen perusteellista ja vanhahtavan tyylistä, mutta kertoma raikasta kuin lähdevesi, mikäli tuota vertauskuvaa tässä voi käyttää. Uskovathan sen ovat omineet, kuten moraalin, eettisyyden, hyvyyden ja vähän kaiken. Myös pelon. Kristinusko on pelolla hallitsemisen järjestelmä. Papit ovat pelon paimenia.
Uskovat yhdistävät edelleenkin jumaluuteensa kaiken hyvän, viisauden, rakkauden – ja pelon. Tätä ylimaallisen hyvää jumalaa tulee myös pelätä. Tämä liittyy siihen perustavaan paradoksiin, joka kristinuskossa on. Jos ei usko Jumalaan ja tämän pojan lunastustyöhön, joutaa helvettiin tai kadotukseen tai mikä lie. Tämä rakastava isä ei anna anteeksi mitään, eikä armahda ketään, ellei usko. Itse asiassa tämä pitää kaikkia luotujaan pikimustan syntisinä ja verivelkaisina. Eikä kukaan pelastu, eikä kenelläkään ole mitään asiaa taivaan iloihin, ellei kumarra antiikin Rooman teloitusvälinettä, syö teloitusuhrin lihaa ja juo verta papin ojentamana ja rukoile ylistäen Herraa. Muuten ei pääse ”karitsan häihin”, vaan joutaa helvettiin (jonka esikuvana lienee Jerusalemin lähellä ollut Gehenna, wanha uhripaikka ja kuolleiden eläinten ja teloitettujen rikollisten ym. hävittämispaikka, muiden tarustojen kadotuksien ohella).
Pitää siis uskoa Jumalaan ja tämän poikaan, joka kuitenkin on sama jumala ja vielä se Pyhä Henki ja… Kolme, mutta kuitenkin yksi. Vielä Raamatussa puhutaan jumalien pojista, jotka yhtyivät ihmisten tyttäriin. Vähemmästäkin menee sekaisin. Mutta uskottava on, tai muuten hukka perii. Ja näin uskomaan ovat papit monet pelotelleet.
Jumalan olemassaoloa ei sen kummemmin kuin päinvastaistakaan voi todistaa, mutta perusteluja voi kummankin puolesta esittää. Perustelut Jumalan olemassaolon puolesta vain jäävät kiertämään kehää perustellen vain uskoa. Niinpä perusteluina jumalan olemattomuudesta voi käyttää uskovien omia perusteluja. Teodekian ongelma ei ole kenellekään muulle kuin uskovalle ongelma. Taidokkain juristikaan ei sitä kykene osoittamaan pätemättömäksi. Niinpä se kierretään, kuten kaikki uskontoon liittyvät paradoksit – ja ihmisperäisyydet. Miten perustellaan se VT:n vihaa tiukkuva Jahve ”Jeesuksen rakastavaksi isäksi”? No helposti. Tehdään ”UUSI LIITTO” rakastavan taivaan isän ja hänen lastensa välille. Mutta tämä uudeksi muovattu jumala on edelleenkin vihainen ja kostonkipeä, että Häneen uskomattomat saavat ikuisen rangaistuksen ilman valitusoikeutta. Edes Stalinin vainojen uhritkaan eivät joutuneet kokemaan moista julmuutta. Stalinin pahuus ei ollut mitään kristinuskon jumalan rinnalla. Tätä Pyhää Vihaa huokuvaa olentoa piti edelleen peljätä ja rakastaa. Pelko ja viha on Pelle Miljoona & 1980 ekan LP:n nimikappale. Pelko ja viha ovat ihmisen voimakkaimpia ja motivoivimpia tunteita. Kristinuskossa on läsnä vahvasti pelko ja viha. Jo lapsesta asti minulle on jäänyt mieleen VIHA, jota Jumala tuntee luotujaan kohtaan, koska tekevät syntiä ja palvovat epäjumalia. ”Kiivas Jumala” kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen. Jo tuolloin tajusin tuossa olevan jotain pahasti vinossa. Minuun siis iskostettiin jo lapsena Jumalan vihan pelko. Tosin se ei oikein tarttunut. Olin lähinnä hällävälisti pitkälle keski-ikääni asti. Voipio mainitsee kirjassa uskontotutkija Rudolf Otton (1869 -1937) todenneen jumaluuteen kuuluvan olennaisena vihan. Ja tämä pätee vähän kaikissa uskonnoissa.
Kristinusko on pelon ja vihan järjestelmä, joka luotiin hallitsemisen välineeksi. Tuo uskonto tiukkuu myös suunnatonta ilkeyttä. Kauhistavana Jumalan Vihan päivänä lampaat erotellaan vuohista ja ”pelastuneet” tulevat saamaan syvää tyydytystä siitä, kun ne uskottomat kurjat syntiset rääkyvät kiristelevät hampaitaan tuskissaan helvetin lieskoissa ikuisesti. Oma vikansa, itsepä valitsivat. Amen.
Yki Räikkälä