Kauan sitten kun evoluutio muokkasi ihmislajin ja sen edeltäjien psykologiaa, oli ihmisille paljon tärkeämpää kiinnittää huomiota erilaisiin hahmoihin ja sattumuksiin – vaikka virheellisestikin – kuin jättää jokin merkittävä seikka havaitsematta. Jos viidakossa kävellessämme erehdymme luulemaan oksaa käärmeeksi tai lehtien muodostamaa kuviota tiikeriksi, erehdyksestä ei ole paljoa haittaa. Mutta jos meiltä jää oikea käärme tai tiikeri huomaamatta, virhe on helposti tappava eivätkä geenimme välity seuraaville sukupolville. Siksi ihmisillä on vahva taipumus ”nähdä” erilaisia hahmoja mustetahrojen ja pilvien muodostamissa satunnaisissa kuvioissa.
Samasta syystä meillä on taipumus nähdä syy-seuraussuhteita ja merkityksiä satunnaisissakin yhteensattumissa.
Psykologit kutsuvat jälkimmäistä ominaisuutta hyperaktiiviseksi syy-seuraus-tunnistukseksi. Se johtaa meidät helposti virheellisiin johtopäätöksiin ja vaatii tietoista mielen kuria, skeptismiä, olla sortumatta siihen. Vaikka kaikilla ihmisillä syy-seuraus-tunnistus on enemmän tai vähemmän yliaktiivinen, erityisen ylilyövä se on skitsofreniassa, jolloin potilas saattaa pienimmistäkin yhteensattumista päätyä erilaisiin vainoharhoihin, salaliittoteorioihin ja muihin monimutkaisiin ajatusrakennelmiin.
Hyperaktiivinen syy-seuraus-tunnistus voi johtaa johtaa erilaisiin rituaaleihin. Malliesimerkki rituaaleista olivat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla yleiset sadetanssit. Ne kehittyivät pikkuhiljaa yhteisöissä, jotka ajoittain kipeästi tarvitsivat sadetta. Kun sade joskus tuli kun joku yhteisön jäsen oli sattumalta tekemässä jotain liikkeitä, tätä kokeilua ja sen erilaisia variaatioita ryhdyttiin kokeilemaan yhä innokkaammin. Tämä johti kulttuurisen evoluution kautta monimutkaisiin ja pitkiin tanssien, laulujen ja asusteiden yhdistelmiin – toki erilaisiin eri heimoilla.
Hieman kevyempiä rituaaleja voi havainnoida myös Veikkauksen hedelmäpelejä paljon pelaavilla eläkeläisillä. Joku on sattumalta voittanut naputeltuaan palauta-voitot nappia ja ruvennut systemaattisesti sitä painelemaan kuvitellen sen lisäävän voittoja. Toinen valitsee eri linjat tietyssä järjestyksellä ja tietyllä nopeudella, koska se on sattumoisin joskus ”toiminut”.
Evoluution valintapaineet, jotka ovat ihmislajilla johtaneet hyperaktiiviseen syy-seuraus-tunnistukseen ovat yleisiä eläinmaailmassa ja niinpä monella muullakin lajilla on havaittu syntyvän virheelliseen tulkintaan perustuvia rituaaleja.
Amerikkalainen psykologi B. F. Skinner teki aiheesta kokeita puluilla. Hän laittoi nälkäisiä puluja häkkiin, jossa automaatti antoi niille ruokaa täysin satunnaisina ajanhetkinä. Pulut kuitenkin ”näkivät” yhteyden ruuan saamisella niihin liikkeisiin, joita ne olivat sattuneet samaan aikaan tekemään. Ne rupesivat useammin tekemään saman tyyppisiä liikkeitä ja aina kun ruokaa tuli lisää tuollaisen liikkeen aikana, pulun virheellinen käsitys syy-seuraussuhteesta vahvistui. Yksi pulu rupesi pyörimään jatkuvasti ympyrää, toinen nokkimaan systemaattisesti häkin tiettyä kulmaa, kolmas heiluttamaan päätään edestakaisin. Puluille siis kehittyi eräänlainen primitiivinen taikausko ja rituaali-tanssit.
Uskonnot käyttävät hyväkseen ihmisten taipumusta hyperaktiiviseen syy-seuraus-tunnistukseen. Uskovaiset ”näkevät” Jeesuksen kuvan palaneessa paahtoleivässä tai pilven muodossa. Erilaiset satunnaiset ilmiöt ja yhteensattumat ”nähdään” Jumalan suunnitelmallisena toimintana tai vastauksena rukouksiin. Papit ja uskovaiset harjoittavat moninaisia kirkollisia rituaaleja jonkin hyvän lopputuloksen toivossa. Rituaalien psykologinen vetovoima on vahva ja niinpä uskovaiset ympäri maailmat jatkavat 2000-luvullakin kumartelua, käsien heiluttelua, polvistumista ja kaatuilua kuin tanssivat pulut konsanaan.
Robert J. Brotherus