Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Mahdottomaan uskomisen tuputusta lapsille
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 22.4.2019
Vapahtaja, Sankarien Sankari, jolle mikään ei ole mahdotonta. Paitsi yksi: pelastaa se, joka ei häneen usko.

Erään päiväkodin seinällä oli tiedote tilaisuudesta, jossa lapsille puhuttaisiin Jeesuksesta taivaanseenastumisineen historiallisena henkilönä. Vaihtoehtoa tuokiolle ei esitetty. Oletus siis oli, että kaikki lapset osallistuvat, oli uskonto tai uskonnottomuus mikä hyvänsä. Päiväkodin henkilökunta oli antanut luvan tuolle seurakunnan järjestämälle tuokiolle – joka ei seurakunnan tai päiväkodin ilmoituksen mukaan olisi tunnustuksellinen. Muuten vain veisataan virsi, kerrotaan Jeesuksesta historiallisena ihmetekojen tekijänä ja kai siellä joku rukouksenkin hartaana lukisi. Ellei virsi jo sellainen ole. Ei siis niin mitenkään tunnustuksellinen tilaisuus.

Näytös, jossa esitellään kaivon katsomista, taikavarpuja, verrataan pajua, leppää ja kuparia ja pohditaan, mikä niistä on paras vaikka maasäteilyn havaitsemiseen, on tyyten magiaan sitoutumaton, kun järjestäjä kerran niin ilmoittaa. Ja Skepsis ry:n järjestämä tilaisuus, jossa murskataan aaveet, automaattikirjoitukset, spiritismi, ouija-laudat, homeopatia, vyöhyketerapia, jalokiviterapia jne., ilmoitetaan mainoksessa olevan tyystin eiskeptinen tilaisuus.

”Kristinusko ei ole ideologia tai filosofia tai aineeton mysteeri”, totesi eräs uskonoppinut blogitekstissään. Kyse oli ns. vaihtoehtoisista uusista uskontunnustuksista, joista Pilatus oli jätetty pois. Hänestä Pontius Pilatuksen karsiminen pois kristinuskosta on menetys. Pilatuksen mainitseminen nimittäin ankkuroi uskonkertomukset historiaan. Historiallisuus on siis siten osa kristinuskon luonnetta. Se ei siis olisi vain aineeton mysteeri, tai filosofia. Esiintyyhän Raamatussa henkilöitä, jotka ovat oikeasti olleet olemassa ja paikkoja, jotka ovat olleet tai ovat edelleen olemassa. Me suomalaiet asumme maassa, jonka nimi on Suomi. Meillä on historia, joka on luotettavasti ylös kirjoitettu ja joka vastaansanomattomasti osoittaa maamme historiallisuuden ja oikeutuksen valtioksi. Mutta siltikään Suomea ei ole olemassa muuna kuin käsitteenä ja nimenä. Ei ole olemassa mitään muuta kuin historialliset tapahtumat ja käsite Suomi. Ja sitten vielä osa historiana kirjoitetuista tapahtumista eivät välttämättä ole tapahtuneetkaan niin kuin niistä on kirjoitettu. Ne on tulkittu. Ja niin tapahtuu edelleenkin siellä täällä. Konfliktin voittajaosapuoli kirjoittaa aina historian oman tahtonsa ja näkemyksensä mukaisena.

Pontius Pilatus oli Rooman prokuraattori Juudeassa. Todellinen historian henkilö. Ei mikään mukava mies, eikä pessyt käsiään, ellei sitten ruokailemaan ryhtyessään, vaan mieluusti ripustutti ristille kansankiihottajat ja muut luuserit. Pontius Pilatuksen käsien pesu kirjoitetussa Jeesuksen tuomitsemisessa on lähinnä fiktiota. Aivan mahdollista kyllä on, että Pilatus kyllä käski lyödä naulat Jeesuksen, sen kansankiihottajan, raajoihin. Arkipäiväinen tapahtuma tuohon aikaan. Mutta koska Pilatus eli ja oli ja tästä Raamatussa kerrotaan, niin kyllä sitten Jeesuskin eli ja oli totisesti Jumalan poika ja ihmeitten tekijä. Tosin Pilatuksesta on ilmeisesti olemassa vain yksi säilynyt arkeologinen todiste, kaiverrettu kirjoitus. Jeesuksesta ei ole ainuttakaan arkeologista todennetta. Mutta Kristus oli, koska Raamattu kertoo tästä. Raamatun on oltava totta, koska se on Jumalan sanaa. Ja Jumalan on oltava totta, koska Hän Raamatussa ilmoittaa itsensä.

Näinä aikoina varsinkin, kun fiktio ja totuus sekoittuvat jopa valtioiden päämiesten puheissa, on helppo todeta, että niin on ollut aina. Fiktio ja totuus sekoittuvat. Raamattu on pitkällä aikaskaalalla kirjoitettu kertomuskokoelma, johon on sopivissa suhteissa sekoitettua historiaa, muiden kulttuurien tarinoita ja esikuvia ja ihmeitä, jotka olivat antiikin aikaan varsin tavallisia juttuja. Luotiin ihmeellinen olento, Vapahtaja, Sankarien Sankari, jolle mikään ei ole mahdotonta. Ei edes mahdottomuus. Paitsi yksi: pelastaa se, joka ei häneen usko. Tämä myyttinen hahmo, joka on sekoitus mahdollisesti olemassa ollutta kiertävää opettajaa, juutalaista kertomaperinnettä ja silkkaa fiktiota, on nyt monille täysin uskottava historiallinen henkilö. Ja tätä ihmeellistä tarinaa pitää siis opettaa meillä Suomessa vuonna 2019 päiväkotilapsille!

Satakunnan viikko on keskellä viikkoa ilmestyvä ilmaisjakelulehti, joka on kutistunut nykypainos edesmenneestä Keskustapuolueen äänenkannattajalehti Lallista. Siinä on aina koko sivu ja joskus ylikin pyhitetty Sanalle ja hengellisille ilmoituksille. Siinä julkaistaan kolumni, Viikon sana. Antti Kiviranta One Way Missionista kirjoitti tammikuun lopussa otsikolla ”Uskoisinko mahdottomaan” kristinuskon sisällöstä.

Pitäisikö uskoa uskontunnustuksen mukaisesti neitseestä syntymiseen ja teloitetun miehen ylös hyppäämiseen? Että tämä olisi Jumalan poika? Uskontunnustus kertoo, ellei peräti todista Jumalan suuret pelastusteot. Ja se määrittelee kristillisen uskon sisällön. Usko se ja olet kristitty. Jos et, olet pakana. Uskontunnustuksella erottaudut pakanuudesta. Uskontunnustuksessa tunnustetaan se, että Jesse palaa vielä. Mutta Kiviranta kysyy ovelasti, vähän kuin absurdin tiedostaen: onko paruusian, Jeesuksen toinen tulemisen odot teleminen ihan turhaa ja päätöntä?

No ei ole. Päättely kun menee näin kätevästi: Raamatussa kerrotaan, että Maria synnytti neitsyenä. Jos Jeesuksella olisi ollut biologinen isä eli lisääntyminen olisi tapahtunut ns. maallisesti, ei Maria olisi ollut neitsyt, eikä poika voisi olla Jumalan poika. Ja koska Jesse on Jumalan poika, on vain ihan luonnollista se, että kiipeämällä ristille tämä saa aikaan syntien sovituksen. Koska synnittömänä kuoleva Jumalan poika nyt vain voi hoidella kaikkien syntisten synnit näin kätevästi. Jumala nyt vain on näin suunnitellut ja sillä selvä. Pelastussuunnitelma. Piste.

Mutta jos tätä pitää huuhaana, on silloin huuhaata myös kaikki Jessen yliluonnolliset teot. Ja se neitseellinen syntymä. Ja silloin me olisimme tyystin hukassa. Ei olisi enää syntien sovi tusta eikä taivaspaikkaa. Ei olisi ”varmaa toivoa” ylösnousemuksesta. Näin siis Kivirannan mukaan.

Uskontunnustus on melkoinen rimssu. Se todistaa meille syntisille pelastuksen, jumalamme tekemistä tosista pelastusteoista ja se saa myös meidät ennen pitkää näkemään todeksi sen itsensä lupaukset. Siis, kunhan uskoo. Autuaallista on mahdottomaan uskominen.

Yki Räikkälä

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry