Muinaisten uskontojen synnystä ja synnyttämisestä

Uskonnot ovat siis enimmäkseen
papistojen mielikuvituksen tuotetta, mutta esimerkiksi muinaisen Egyptin uskonnollisten käsitysten kehittymisestä voi lukea materialistisin silmin.

Encyclopedia Britannica vihjaa uskontojen syntymekanismista selittäessään, että ensin on myytti, sitten rituaali, sitten uskonto. Tällä tavalla uskonto syntyy eli synnytetään. Toisaalla EB:ssä on kirjoitettu kymmeniä sivuja uskontojen sosiaalisista aspekteista, uskontojen tutkimuksesta ja luokittelusta ja jopa uskontojen evoluutiosta. Eri aikoina vallinneita käsityksiä listataan ilman päätelmiä.

Yritän soveltaa mekanismia seuraavassa. Otan esimerkiksi ihmisten kuoleman kohtaamisen pienehkön yhteisön piirissä kauan sitten ja monen sukupolven ajalta. Esimerkki on siis yhdestä myytistä eli ihmisen kuolemasta.

Tavallisessa rauhallisessa kuolinhetkellä elävä, hengittävä ja lämmin ihminen aika askelmaisesti lakkaa hengittämästä, kalpenee kasvoilta ja valahtaa kasaan. Ennen vanhaan yleensä muita ihmisiä oli läsnä havaitsemassa nämä merkit. Niin sanotut toissijaiset kuolemanmerkit: läiskät ihossa ja kuolonkankeus sekä jäähtyminen tulevat melko nopeasti esiin. Koska elävän ja kuolleen ihmisen ero on ja oli selvästi havaittava, niin läsnäolijoiden vaikutelma oli usein, että jotain on poistunut ihmisestä kuolemassa – henki on lähtenyt. Tuon ajan ihminen ei voinut edes käsittää kuolemalle maallista tarkoitusta. Evoluutio suosii nopeita suvullisesti tehtyjä sukupolvia.

Kuoleman tapahduttua vainajan läheiset saattoivat jäädä pienessä piirissä vähäksi aikaa suremaan ja ilman suurempia rituaaleja. Mutta toisaalta aika pian vainaja piti välttämättä kuljettaa yhteisön asujaimiston ulkopuolelle haudattavaksi, ja tästä ilman muuta muodostui yhteisöön tunteja kestävä rituaali, jota pitkitettiin ainakin arvostettujen vainajien kanssa. Toistaminen vakiinnutti tapoja ja toi mukaan rituaaliesineitä sekä paikkoja.

Kun tavan vakiintuminen eteni, hautauksen rituaaleja alkoivat mestaroida tähän valikoituneet ja onnistuneesti seremonian läpivieneet henkilöt. Jatkossa heidän motiivinsa oli korostaa omaa rooliaan ja kohta ainoastaan he saattoivat toimittaa seremoniat, jonka keston, toiminnan ja juhlamenot he määrittelivät. He keksivät, miten vainajia piti kohdella ja miten hauta-aluetta käyttää vainajille ja papistolle kuuluvana. Sinne aletiin pystyttää muistomerkkejä ja vieläpä alttareita, joihin oli suotavaa tuoda uhreja. Tässä mielikuvitustyössä heitä auttoivat ideat toisilta seremoniamestareilta.

Tavallisen väestön ymmärrys ja tarinankerronta sukupolvista lisääntyi. Muistin mukaan esi-isät olivat hyviä ja viisaita. He opettivat elämän ja toimeentulon taidot ja osoittivat pohjatonta rakkautta. Pelkästään kuolleiden ja ”lähteneiden henkien” luetteleminen sai miettimään henkien kykyjä ja sijaintia. Henkien kokoontuminen yhteen oli oletuksena. Henkilaumat tarvitsivat ihmisten mielissä paimenia ja kuninkaita, niin kuin oli maan päälläkin. Vanhimmat henget olivat jo tarumaisia muutenkin.

Saatuaan kontrolliinsa hautajaisrituaalit seremoniamestarit halusivat ryhtyä mestaroimaan ihmisten koko elämänkaarta eli valmistautumista kuolemaan ja toisaalta muodostivat papiston ammattikunnan (suurmestari ja apulaiset). Kun näin pitkälle oli päästy, he saattoivat muotoilla prototyyppiuskontojen alkuideat tarinaksi, kuviksi ja juhlapäiviksi. Ainakin työn rasituksista vapaat henkilöt saattoivat omaksua vaikeimmatkin ideat ja maallisten mahtimiesten ja papiston liitto saattoi muodostua. Papisto eli osin yhteisönsä sivellä. Olkoon esimerkkini tässä. Yksityiskohtia voi toki korjata.

Siis esimerkiksi tällä tavalla uskonnot ovat voineet saada alkunsa. Lisäpiirteitä uskontoon tuo voimakkaat luonnonilmiöt kuten myrskyt ja kenties taivaankappaleiden liikkeet, joihin joku keksii selityksen. Mutta olisi typerä väittää, että ihmisellä olisi syntyessään tarve uskontoon.

Uskonnot ovat siis enimmäkseen papistojen mielikuvituksen tuotetta, mutta esimerkiksi muinaisen Egyptin uskonnollisten käsitysten kehittymisestä voi lukea materialistisin silmin. Kun lisäksi käsittää kuinka runsaslukuinen väestö Egyptissä asui vuonna 1500 eaa. – noin 7 miljoonaa ihmistä! -niin voi esittää seuraavat ilmeiset havainnot:

1) Aluksi ei ollut jyrkkää eroa ihmisten esi-isien ja jumalien välillä.

2) Asutuksen ulkopuolelle tuli hautausalueita ja niille rakennettiin hautajaistemppeleitä.

3) Jatkossa papisto ja faraot muokkasivat omaa käsitystään jumalista ja tuonpuoleisesta ja maailman synnystä. Ja yrittävät määritellä juhlapäivien sisältöä ja vuosikalenteria.

4) Tavallinen väestö saattoi vain osittain omaksua faaraoiden ja pappien sanoman, mutta silti se ylläpiti näiden elämäntavan Egyptin suosiollisessa ympäristössä. Silti tämä papiston riippuvuus laajan väestön uhrauksista oli omiaan panemaan rajoja papiston mielihalujen toteutukselle.

5) Egyptin muinaisesta uskonnosta on kopioitu runsaasti materiaalia ainakin juutalaisuuteen ja Aton-jumaluudesta kristinuskoon.

6) Egyptin muinaisesta uskonnosta yhdeksän kymmenesosaa tai enemmän on pappishenkilöiden mielikuvituksen tuotosta, jonka toteutusta on sitten testattu yhteiskunnassa ja dokumentoitu hautoihin ja temppeleihin. Mutta luonnontieteilijä olettaa, että ilman muuta sama pätee kaikkiin muihinkin uskontoihin.

Niinpä uskontojen sisällön tutkiminen on johtopäätösten tekemistä papiston mielikuvituksen rikkaudesta. Jos tästä pääsee johonkin tieteelliseen tulokseen, niin löytää jotain lainalaisuuksia papiston asemassa olevien ihmisten ajattelusta. Se ei tuota mitään tulevaisuutta varten.

Kari Ranta