Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Teemun teesit uskonnon opetuksesta
Kari Hännikäinen / 7.4.2019
Muutama sana Helsingin piispan perusteluihin koskien oman uskonnon opetusta.

Kun Teemu Laajasalo aloittaa puheenvuoronsa sanoilla ”nyt on niin että”, niin kuulija voi olla melko varma, että sitä seuraavat asiat eivät ole välttämättä ”niin” eivätkä edes ”nyt”. Näin Laajasalo aloittaa YouTubessa videonsa ”Piispa Teemun teesit, osa 2: Lapsille pitää opettaa omaa uskontoa koulussa”. 

Teemun teesit tässä asiassa ovat siis seuraavat. 

”Lapsille pitää opettaa omaa uskontoa koulussa, koska…”

1.

”…monikultuuristuvassa maailmassa oman uskonnon ja oman taustan ymmärtäminen on yhä tärkeämpää, jotta voisi ymmärtää ja kunnioittaa toisia. Siihen uskonnon opetus antaa loistavat välineet.” 

Koulun tulee jakaa siis oppilaat eri ryhmiin näiden katsomusten mukaan. Omissa ryhmissä opetellaan sitten ensin omaa katsomusta ja ihmetellään tämän jälkeen sen oman katsomuksen linssin läpi muiden katsomuksia. Tämän jälkeen mennään välitunnille äimistelemään niitä muita. 

??

Meitä on tässä suomalaisessa yhteiskunnassa kirjava joukko erilaisia katsomuksia omaavia ihmisiä. Olennaista meidän yhteiskuntamme jatkuvuuden kannalta on se, miten me näine katsomuksinemme tulemme täällä keskenämme toimeen. 

Nykyistä oman uskonnon opettamisen mallia on toteutettu jo vuosikymmeniä (käytännössä oppilaiden enemmistön tunnustaman uskonnon mukaisen opetuksen malli on ollut olemassa vuodesta 1923). Mielestäni voitaisiin tarkastella, kuinka hyvin se on onnistunut ohjannut meitä kunnioittamaan ja ymmärtämään toisia. En nyt ole ihan vakuuttunut, että tehtävässä ollaan onnistuttu.

2.

”…lapsille katsomusten opettaminen on aina katsomuksellista. On paljon reilumpaa, että opetuksen ja opettajan viitekehys sanotaan selkeästi ääneen. ”

Tässä ei ole mitään järkeä varsinkaan kun Laajasalo ei avaa sitä yhtään enempää. Täytyy siis olettaa, että Laajasalon mielestä opettajan katsomuksella on merkitystä katsomus-/uskonnonopetuksessa. 

Edes nyt opettajan katsomus ei välttämättä ole sama kuin opetettava katsomus. Suomessa ateisti saattaa opettaa islamia tai luterilaisuutta ja kristitty tai muslimi ET:a. Ja näin käytännössä tapahtuukin. Esim. oman poikani ET:on opettaja on myös uskonnon ja filosofian opettaja. Ja tietääkseni ”viitekehykseltään” evankelisluterilainen kristitty. 

Opettajan pätevyys opettaa katsomusainetta ei muodostu hänen katsomuksestaan vaan siitä, millaisen koulutuksen hän on saanut. 

Jos Laajasalo on oikeasti sitä mieltä, että opettaja saa opettaa vain omaa katsomustaan, hänen olisi loogista vaatia oman uskonnon opetusta uskonnollisille yhteisöille ja pois julkisista kouluista. 

3.

”…oman uskonnon opetus on loistavaa vähemmistöpolitiikkaa. Sillä tavalla pienet uskonnot ja vähemmistöt saavat laadukasta, hyvää omaa opetusta.”

Mutta kun näin ei tapahdu. 

Suomen suurin katsomuksellinen vähemmistö ovat uskonnottomat, jotka eivät kuulu uskontokuntiin. Vähemmistö elämänkatsomustietoon oikeutetuista oppilaista opiskelee sitä. Tämä johtuu pitkälti opetusjärjestelyistä, opetuksen laadusta, puutteellisesta infosta jne. 

 Edu.fi-sivuston mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista suorittaa mahdollista suorittaa korkeakouluopintoja esimerkiksi islamin uskonnossa. Vuonna 2007 oli opettajien kohdalla tilanne se, että käytännössä noin puolet ET:n aineenopettajista ja pienryhmäisten uskontojen opettajat paria poikkeusta lukuunottamatta eivät täyttäneet opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen vaatimuksia. 

Uskonnonopetusta koskevat ratkaisut ovat olleet usein vastauksia siihen kohdistuneisiin polittisiin paineisiin. Esimerkiksi enemmistöön kuuluvien pakollinen ja uskontosidonnainen uskonnonnonopetus on peruja 1960- ja 1970 luvulta. Ei liene epäselvää, minkä uskontokunnan tarpeista tuolloin oli kysymys. Mutta on vähintäänkin kyseenalaista voiko aikojen saatossa muotoutunutta luterilaista uskonnonopetusta pitää suoraan mallina vähemmistöjen uskonnonopetuksen järjestämisessä puhumattakaan uskontokuntiin kuulumattomista. 

Luterilainen uskonnonopetus on erotettu kirkon opetuksesta vuosikymmeniä sitten eikä se ole teologisessa mielessä ”tunnustuksellista”. Tunnustukseton opetus määräytyy koulun pedagogisista lähtökohdista käsin, ja se on selkeästi erotettu uskonnon harjoittamisesta.

Ainakin pitäisi olla.

Pienuskontojen opetusta yritetään ahtaa tähän samaan muottiin, mikä tarkoittaa, että opetus niissäkin pyritään irrottamaan tunnustuksellisuudesta. Tämä ajatus ei kuitenkaan kaikkiin uskontoihin välttämättä sovi. 

Muutama vuosi sitten olin Tampereen Vapriikissa seuraamassa paneelikeskustelua katsomusaineiden opetuksesta. Paneelissa olivat edustettuina useat uskonnot sekä Vapareiden edustaja. Luterilaisen seurakunnan edustajaa lukuun ottamatta kaikki muut valittivat oppiaineen sisällöstä, opetusjärjestelyistä, opettajista jne. Roomalaiskatolisen seurakunnan edustaja suoraan sanoi, ettei hän ymmärrä, miten uskonnonopetus voi olla tunnustuksetonta. 

Käytännössä nykyinen malli turvaa ainoastaan luterilaisen uskonnon ”laadukkaan ja hyvän” opetuksen mutta ei mitään muuta.

Ja malli myös vahvistaa luterilaisen uskonnon opetuksen asemaa. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään enemmistön mukaista uskonnon (ja nimenomaan uskonnon eikä katsomuksen) mukaista opetusta. Käytännössä tämä tarkoittaa luterilaista opetusta, koska ei ole realistista olettaa, että mikään uskontokunta ohittaisi jäsenmäärällään luterilaista kirkkoa vuosikymmeniin.

Siis vaikka uskontokuntiin kuulumattomat olisivat joskus enemmistö jossakin kunnassa, ei elämänkatsomustiedon opetuksella tule olemaan luterilaisen uskonnon opetuksen asemaa. Lisäksi luterilainen opetus on kirkkoon kuuluvalle oppilaalle pakollista. Siis tämän enemmistöaseman seurauksena.

Näillä sanoilla asetan Laajasalon perustelut oman uskonnon opetukselle kyseenalaisiksi. Olkoonkin, että perustelujen esittäjä on kasvatustieteen tohtori.

Väitän, että katsomusaineiden opettamiseen löytyisi muitakin malleja, jotka ottaisivat paremmin huomioon tämän ajan, suomalaisen katsomusympäristön ja yhteiskunnan, uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumisen sekä ennen kaikkea oppilaat.

Jos nyt edes sen ET:n saisi kaikille vapaasti valittavaksi. 

Luettavaa:

Arto Kallioniemi ja Eero Salmenkivi (toim.): Katsomusaineiden kehittämishaasteita

Tuula Sakaranaho ja Eero Salmenkivi: Tasavertaisen katsomusopetuksen haasteet: pienryhmäisten uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus Suomessa

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry