Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Aprillipila: Takapakkia kirkon ja valtion erolle
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 1.4.2019
Vapaa-ajattelijain Liiton Traficomilta saamien tietojen 1.4.2019 suomalaisiin ajokortteihin tulee ulkoasun lisäksi toinen muutos.

Vapaa-ajattelijain Liiton Traficomilta saamien tietojen 1.4.2019 suomalaisiin ajokortteihin tulee ulkoasun lisäksi toinen muutos. Ajokortin kääntöpuolella oleviin ehtoihin ja rajoituksiin voi samasta päivästä alkaen tilata väestötietojärjestelmässä olevan uskontokuntansa koodin.

Suomalaisista ajokorteista vastaavasta Traficomista tavoitettiin Arvo U. Torvinen, joka kertoi tämän perustuvan asetuksiin. Uskontokunnat ovat vaatineet merkintää, jotta tapaturmien uhreille voidaan tehdä oikeat riitit. 1.4.2020 päättyvään siirtymäaikaan mennessä kaikkiin ambulansseihin on asennettava valtion toimittama laatikko, joka sisältää esimerkiksi öljyn viimeiseen voiteluun. Pelastushenkilökunta on kritisoinut tätä, koska laatikko vie tilaa muulta kalustolta. Tämä on kuitenkin selvä arvovalinta valtiolta siitä, että sielujen pelastaminen on tärkeämpää kuin henkien
pelastaminen.

Vapaa-ajattelijain Liitto on luonnollisesti harmissaan näistä kirkon ja valtion kytköksiä lisäävistä toimista. Liiton kuljetusvastaavana toimiva poliisi Ville A. Parinen moittii lisääntyvää työkuormaa. Onnettomuuspaikoille saapuessa on nykyisten asioiden lisäksi kutsuttava vaaditut sielunpaimenet paikallle.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry