Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Filosofian opetuksen ja ET:n opettajakoulutuksen pioneeri muistelee
Jori Mäntysalo / 5.10.2018
Tätä työtä ei voi tehdä muuta kuin palavasta intohimosta ET:n ja filosofian opetukseen

Turussa pitkään vaikuttanut filosofian opetuksen ja ET:n opettajankoulutuksen pioneeri Marita Airakorpi aloittaa:

”Filosofian opetus alkoi pakollisena lukioissa 1994. Jo 1960-luvun lopussa oli vahva ilmapiiri siitä, että filosofia ja erityisesti etiikka tulisivat pakollisiksi oppiaineiksi kouluihin. Filosofiaa on kyllä opetettu suomalaisissa korkeakouluissa, esimerkiksi 1724 filosofiaa opetettiin noin kymmenen viikkotuntia, myöhemmin 1800-luvulla tämä tosin yhdistettiin psykologiaan. 1941 filosofiaa tarjottiin vaihtoehtoisena oppiaineena psykologialle, ja itse opiskelin filosofiaa oppikoulussa. 1970 lukion uudistamiskomitea jätti mietinnön todeten että uskonnonopetuksesta vapautetuille on järjestettävä etiikan opetusta jos samalla luokalla on vähintään viisi oppilasta. 1980-luvulla oli filosofian aallonpohja; tuolloin vain kahdeksan lukiota koko Suomessa tarjosi filosofiaa vapaaehtoisena oppiaineena. Kuten elämänkatsomustiedon ja filosofian ylitarkastaja Pekka Elo totesi 1994 kirjoituksessaan Opettamisen filosofia “miten lukiot ovat pärjänneet ilman filosofian opetusta”? 23.9.1993 valtioneuvosto teki lopultakin päätöksen asiasta. Toimiessani tuntiopettajana Turun yliopiston filosofian laitoksella 1970-luvulla luennoin filosofiaan erikoistuville opettajille, jotka olivat erikoistuneet lähinnä uskontoon ja psykologiaan. Mietin tuolloin, miten aidon rehellinen uskonnonopettaja voi kyseenalaistaa oman uskonsa ja uskontonsa, jos sen perusta on kyseenalaistaminen. Miten oppilaita voi opettaa jos aineen substanssi ei ole hallussa?

”Filosofiaa olen opiskellut vuodesta 1966 alkaen ja toiminut Turun yliopiston filosofian laitoksen tuntiopettajana. Perhe-elämän tuoma pitkä ero aineesta päättyi 1989. Päädyin käytännöllisen filosofian professorin Juhani Pietarisen assistentiksi. Yliopisto-opetuksen lisäksi sain tilaisuuden opettaa filosofiaa myös keskiasteella, esimerkiksi Turun terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Vuodesta 1995 olen opettanut filosofiaa Turun Puolalanmäen lukiossa tuntiopettajana, sekä TSYK:ssä joitakin kursseja. Oppilaat ovat parhaat opettajani, näin voin sanoa vakaumuksen vahvalla äänellä.”

”Entä ET? Uskontoa korvaava oppiaine on vuodesta 1985 antanut uskontokuntiin kuulumattomille antanut mahdollisuuden käytännöllisen filosofian opiskeluun. Pekka Elo ehdotti aikoinaan oppiaineen engl. nimeksi ”practical philosophy”, käytännöllinen filosofia. Nykyisin oppiaineen englanninkielinen nimi on ”philosophy of life”, elämänfilosofia. Kyseisen oppiaineen tulo peruskouluun sai minut innostumaan. Keväällä 1985 tiedustelin pätevyysvaatimuksia sen opettajaksi. Näistä viranomaiset eivät osanneet kertoa. Kysyin mahdollista opetettavien määrää, jota ei oltu arvioitu.

”Myöskään opetusmateriaalista ei ollut tietoa. ”Voitte jättää ilmoituksen halukkuudesta kyseessä olevan oppiaineen opettajaksi. Otamme tarvittaessa yhteyttä”, totesivat viranomaiset. Minulla oli perhe elätettävänä. Lähdin liikunnan ja yhteiskunnalisten aineiden, psykologian ja konst och miljö fostranin eli ympäristö- ja taidekasvatuksen opettajaksi Paraisille valtion kalatalousoppilaitokseen.

”Sittemmin poikani ja tyttäreni opiskellessa ET:tä olen saanut seurata opettajien käsityksiä oppiaineesta. Opettajasta riippuen opiskeltiin joko liikennesääntöjä tai Astrid Lindgrenin Veljeni leijonamieli -teosta. Oppiaineen substanssi tuntui olevan jonkinlainen sillisalaatti. Opettaessani yliopistossa vuodesta 1989 elämänkatsomustiedon peruskurssia olen saanut mahdollisuuden opettaa tulevia ET:n opettajia ja OKL:n opiskelijoita. Opinnäytteistä tuolloin lukemani empiiriseen aineistoon perustuvat tulokset olivat masentavia Turun seudulla, koska näistä kävi ilmi että oppiaineen substanssi ei ollut opettajilla hallussa. Tätä työtä ei voi tehdä muuta kuin palavasta intohimosta ET:n ja filosofian opetukseen. Opettamieni oppiaineiden materiaalien tuottamiseen olen saanut myös osallistua. Opettajana oleminen on ihmisen olemusta koskeva kysymys. Yksi oman ihmiskäsitykseni keskeinen osa on ihmisen keskeneräisyys, mikä oli myös opettajani, Turun yliopiston teoreettisen filosofian professorin Sven Krohnin keskeisiä tutkimusteemoja. On itsestään selvää että, oma ihmiskäsitykseni määritteli myös ihmisihannetta, jonka kaltaisiksi toivoin oppilaideni kehittyvän ihmisinä. Tämän voisi ilmaista Friedrich Nietzschen sanoin: ”Tule siksi mikä olet.” Eli etsi siis omintasi. Filosofi Lauri Rauhalan sanoin: ”Individualisti ei ole haukkumasana, vaan nimi vastuulliselle ja itseään ohjaamaan kykenevälle persoonallisuudelle, jollaisiksi kaikkien tulisi kehittyä. Hän on helposti ohjautuvalle massaihmiselle käänteinen ilmiö.”

”Oletan että opettajan roolini ei eroa siitä mitä olen tavallisena ihmisenä, vaikka opettajuus ymmärretään usein tiettynä roolina. Roolin viitekehyksessä miellän oman ammatti-identiteettinä jonkinlaiseksi näytöksen läpi viejäksi. Hyvä näyttämötyöskentely edellyttää hyvän yleisön. Innostuneet oppilaat takaavat hyvän opetuksen.

Oma roolipukuni on sellaisen näyttelijän asu, milloin koomikon, totisen torvensoittajan joka haluaa sytyttää oppilaansa. Minulle opettaminen oli kutsumustyö ja sillä oikeutin oman laatuni opettamisen. ”

”Yleisöön, oppilaisiini, en kuitenkaan suhtautunut laumana, vaan ihmiskäsitykseni mukaisesti pyrin kohtelemaan heitä yksilöinä. Näiden yksilöiden toivoin oppimateriaalin puitteissa oppivan myös tiedostamaan, tutkimaan, tarkentamaan ja avartamaan käsityksiään paitsi maailmasta, erityisesti omasta itsestään. Opetin filosofiaa vanhahtaen ilmaisten viisauden rakastamisena. ”

”Yksi eduskunnan hupaisimmista päätöksistä oli ET:n opiskelun kieltäminen kirkkokuntaan kuuluvalta. Tätä tilannetta pyritään nyt muuttamaan. Tällaisilla päätöksillä taattiin ainakin uskonnonopettajille töitä. Mutta mitä vahinkoa voisi olla vähän laajakatseisemmasta katsomuksellisesta opiskelusta? ”

“Missä määrin on mahdollista uusintaa itse ajattelun perusteita (tuoda esille uusia paradigmoja)? Kun filosofisen perinteen mukaisesti kyseenalaistan jumalan olemassaolon kysyen oppilaalta, mistä voit tietää, että jumala on? Filosofisen kysymyksen vastaukseksi ei riitä pelkkä auktoriteettiin vetoaminen. Saatoin saada kauhistuneita katseita osakseni: eihän tuollaista nyt voinut kysyä. Itse asiassa opetin tradition mukaisia vastauksia kysymykseen. Lähdin keskiajan järkiperusteista jatkaen Kierkegardin sitaatin kautta ”uskon, koska se on järjetöntä” ja siitä fenomenologiaan. Omakohtaiseen, aitoon elämyksen perustuvaan merkitykseen väitteen tieto- ja totuusperusteena.”

”Minkälaiseksi tulisi ymmärtää opetuksen ja koulutuksen yhteiskunnallinen viitekehys? Paitsi että se on jotain mikä tapahtuu tässä ja nyt, niin se on myös tulevaisuutta. Vai onko se vain menneisyys. Kulttuuriantropologi Margaret Mead totesi että vanhemmat eivät enää opeta lapsiaan – ammatit eivät enää periydy isältä pojille, vaan vallankumouksellisesti lapset opettavat vanhempiaan, ja nykyään Meadin havainto pätee siihen että lapset opettavat vanhemmilleen informaation siirtoa. Lapset ovat tietysti kautta aikain opettaneet vanhempiaan ihmiseksi kasvun vaikeassa taidossa. Sosiologi August Comte sanoi: ”Nähdä tieMinerva ja pöllönsä tääkseen, tietää ennustaakseen, ennustaa ohjatakseen.” Kun emme osaa edes ennustaa tulevaisuutta miten voisimme ohjata lapsia? Missä määrin opettaja voisi olla vapaa uudistaja? ”

”Mitä lopultakin tarkoittaa ilmaisu ”opettajan työ” Kyseistä ongelmaa tarkastelee muun muassa Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori emeritus Timo Airaksinen artikkelissaan Ammattien etiikan filosofiset perusteet. Hyvää filosofian opettajaa on luonnehdittu muun muassa seuraavin määrein Eero Voutilaisen opetusmonisteessa: älykkyys, joustavuus, huumorintaju, rehellisyys, itseluottamus, luovuus, kiinnostus moniin asioihin, kärsivällisyys, sympaattisuus, suhtautuminen kysymyksiin vakavasti ja kyky provosoida tarvittaessa.

”Nuorena kuollut filosofi Simone Weil ihmettelee eräässä kirjoituksessaan, miten sellainen aivan keskeinen elämänarvo kuin rakkaus välittyy aina vain oppien kautta. Hän toteaa: ”Niiden (oppien) virheenä on se, että ne peittävät rakkauden olemuksen itsestään hyvään pyrkivänä voimana jo ennen kuin ihmisellä on omakohtaista kokemusta toisen ihmisen rakastamisesta.”

Lopuksi Airakorpi toteaa Hegelin ja Marxin juhlavuotena että Marxin vieraantumisen käsite ja Hegelin dialektinen selitystapa on ajankohtainen nyky-yhteiskunnassa, mutta näkyvissä ovat vain teesi ja antiteesi vailla synteesiä. Airakorpi haluaa sanoa Sven Krohnin runossa: ”niin kaikkihan olemme matkalla, kenet kohtasin varhain, kenet myöhemmin, kenet laaksossa, kenet vuorella. Joka kohtaaminen kuitenkin oli lahja ja viesti ja opetus tässä hetkessä, sydänten kosketus.”

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry