Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Jaakko Heinimäen uskonnonvapaudessa vapaus on liikaa
Kari Hännikäinen / 12.4.2018
Jaakko Heinimäki esittelee omaa tunkkaista versiotaan uskonnonvapaudesta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies moitti 22.3.2018 antamassaan päätöksessä sitä, että uskonnollisille päivänavauksille ei oltu oululaisessa peruskoulussa järjestetty lainkaan vaihtoehtoa. Apulaisoikeusasiamies moitti myös tilaisuuksista tiedottamista. Tämä on suivaannuttanut Kirkko ja kaupunki- lehden päätoimittajan ja papin Jaakko Heinimäen, joka pääkirjoituksessaan 12.4.2018 purkaa tuntojaan asian tiimoilta. Samalla hän paljastaa oman onnettoman puutteellisen käsityksensä nykyaikaisesta uskonnon ja omantunnon vapaudesta.

 

Heinimäki toteaa: ” Toisesta vakaumuksesta kuulemisen ei tarvitsisi aiheuttaa allergista reaktiota eikä jokaista tilaisuutta varten tarvitsisi olla vaihtoehtoista toimintaa.”

 

Toisesta vakaumuksesta kuuleminen ei tietenkään aiheuta allergisia reaktioita. Se mikä aiheuttaa, on lasten pakottaminen uskonnonharjoittamiseen. Tuolla yllä olevalla sitaatilla Heinimäki haluaa siis pyyhkiä lattiaa Suomen perustuslailla ja tehdä vapaudesta velvollisuuden. Heinimäen käsityksen mukaan uskonnonvapaus koulussa toteutuu, kun kaikki lapset pakotetaan uskonnonharjoittamiseen  ilman vaihtoehtoja. Mikä ihanan tunkkainen tuulahdus 1800-luvulta.

 

Heinimäki ei myöskään tunnu sisäistävän yksityisen ja yksilöllisyyden eroa, ei näiden suhdetta julkiseen eikä julkisen vallan käsitettä. Vakaumukset ovat yksilöllisiä asioita. Niiden ilmaisuun on yksilöllä oikeus. Tätä oikeutta yksilö voi harjoittaa joko yksityisesti, yhteisöllisesti tai julkisesti. Yksilöllä ole kuitenkaan oikeutta pakottaa tai painostaa muita harjoittamaan omaa vakaumustaan. Julkisella vallalla ei ole uskonnon tai omantunnon vapautta. Ts. koulu ei ole se taho, jolla on oikeus harjoittaa uskontoa.

 

Mikään tuosta ei päde Heinimäen todellisuudessa. Hän antaa ymmärtää, että jos koulu ei järjestä uskonnollisia tilaisuuksia, joihin kaikkien on osallistuttava, ”uskonnot suljetaan kokonaan julkisen elämän ulkopuolelle, yksityisasiaksi, jota ei pidä esitellä julkisesti.” Odotan innolla, koska Heinimäki alkaa vaatia, että verotoimisto, poliisi, sairaanhoito, KELA, sosiaalitoimi ja Maanmittauslaitos pakottavat asiakkaansa rukoushetkeen ilman vaihtoehtoa, jotta saamme uskonnot ”hyväksytyksi julkiseen elämään”.

 

Omasta mielestäni on täysin hyväksyttävää, että uskonnot näkyvät julkisessa tilassa (esim. koulussa) yksilöiden välityksellä. Mutta koulu ei ole yksilö. Kun koulu järjestää uskonnollisen tilaisuuden, se käyttää julkista valtaa, jonka kohteena yksilöt ovat. Tästä syystä julkista valtaa koskee neutraalisuuden ja puolueettomuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus, mihin apulaisoikeusasiamieskin päätöksessään viittaa.  Heinimäki joko ei ymmärrä tätä eroa tai ymmärtää mutta kokee muut asiat tärkeämmiksi.

 

Heinimäki kirjoituksessaan jälleen solvaa allergisiksi niitä, jotka eivät halua osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Hänen ulostulostaan tekee erityisen ällöttävän se, että kyse on haavoittuvaisessa asemassa, pakollisen peruskoulun piirissä olevien lasten ihmisoikeuksien toteutumisesta. Heinimäellä ei ainkaan ole pelkoa siitä, etteikö hänen sielunsa mahtuisi taivaaseen: se vaikuttaa aika pieneltä.

 

Olen yhdestä asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Meitä on tässä maailmassa kaikenlaisten katsomusten omaavia ihmisiä ja meidän on mietittävä, miten me täällä keskenämme tulemme toimeen. Uskonnollisuuteen pakottaminen ei kuitenkaan ole minun ratkaisuni. 

 

Luettavaa Jaakko Heinimäelle:

Suomen perustuslaki

Hallberg ym.: Perusoikeudet

OPH:n ohje koskien mm. uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä perusopetuksessa (missä muuten sanotaan: ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.”)

 

 

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry