Taide herättää yhteiskunnassa aina keskustelua. Monesti myös uskonnolliset piirit reagoivat taiteeseen, tuomiten tietyt teokset jumalanpilkkana. Bysantissa tämä ilmeni jo kauan sitten ikonien särkemisenä ikonoklasmin aikakaudella, ja Salman Rushdie ja Taslima Nasreen elävät edelleen jatkuvassa hengenvaarassa islamilaisten fundamentalistien taholta. Suomessa Hannu Salama sai Juhannustanssit romaaninsa myötä huomata istuvansa oikeudessa jumalanpilkasta syytettynä, ja ortodoksinen kirkko vaati tuhottavaksi Hanni Haapaniemen töitä Limingan kuvataidekoulussa.

35-taiteilijajuhlavuottaan viettävä Merja Aletta Ranttila joutui 1993 uskonnollisten piirien vihan kohteeksi ”Herra armahda meitä”-teossarjansa takia. Teoksia vaadittiin poistettavaksi taidenäyttelyistä, ja kampanjaa Ranttilaa vastaan johti silloinen Haaparannan kirkkoherra Veikko Määttä. Määtän tukena oli myös laulaja ja evankelista Viktor Klimenko.

Haastattelin Ranttilaa kesäisessä Inarissa heinäkuussa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa. Puhuimme vuoden 1993 tapahtumista, mutta myös Ranttilan omasta taiteesta. Haastattelun lomasta nousee vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kestävä vahva ja urhea ihminen, joka osaa myös nauraa. Ranttila on lukuisasti palkittu taiteilija, joka on saanut Lastenkulttuurin valtionpalkinnon 1993, samana vuonna kuin kohu oli käynnissä, Urpo ja Maija Lahtisen säätiön taidepalkinnon 1994, Saamelaiskäräjien kulttuuripalkinnon 2000 ja Pohjolan Osuuspankin Helmi-palkinnon.

Kahvitellessamme Ranttila kertoo, että hänen teoksissaan aiemmin keskeisessä asemassa olleet pirut eivät ole olleet enää keskeinen osa hänen taidettaan. Ranttila kertoo pirujen olleen merkityksellisiä jo varhaisesta nuoruudesta lähtien; saamelaistaustainen Ranttila on lähtöisin vanhalestadiolaisesta perheestä. ”Anteeksiantoa ja armoa ei perheessäni tunnettu”, Ranttila toteaa suoraan kahvikuppinsa äärestä.

Kotona häntä ei kannustettu taidealalle, mutta Ranttila piti pintansa ja lähti kouluttautumaan Tornion taidekouluun sekä Rovaniemelle opiskelemaan graafista suunnittelua. Jo Torniossa häntä varoitettiin pirujen maalaamisesta, koska erästä teosta oli tulkittu niin että Neitsyt Maria imettää Jeesusta jolla on pirun sarvet päässä. ”Teoksen ideana oli pikemminkin olla huolissaan tästä meidän Äiti Maastamme ja kuinka sitä riistetään”, Ranttila toteaa.

Ranttila ottaa teoksissaan voimakkaasti osaa maailman tuskaan: Ranttilan maalaama Chernobyl-sarja on esimerkiksi vaikuttava, tunteellinen kuvaus ympäristökatastrofista ja sen aiheuttamasta kauhusta. Ranttila on hyvin empaattinen ihminen, mutta tarvittaessa hän osaa sanoa mielipiteensä myös suoraan. Sarja on kaiverrettu suoraan laatalle, jo samana päivänä kun katastrofiuutisointi alkoi.

Käymme välillä ulkoiluttamassa Ranttilan isoa koiraa Sajoksen pihalla. Käynnissä olevaa Tenojoen kalastuskiistaa Ranttila ei ole seurannut aktiivisesti, mutta saamelaisstatusta havittelevista suomalaisista, nk. ”uussaamelaisista” Ranttilalla ei ole hyvää sanottavaa. ”Me olemme tulleet kiusatuiksi, ja nyt kun on tämä uussaamelaisuus niin nämä eivät tiedä saamelaisuudesta paskan vertaa oikeasti.”.

Vuonna 1993 Ranttilalla oli esillä teossarja Herra armahda meitä, joka oli alun perin esillä Tornion shamanismiteemaisessa näyttelyssä. Haaparannan kirkkoherra Veikko Määttä hermostui näistä teoksista, ja tuomitsi Ranttilan paikallisissa medioissa ”shamanistiksi ja saatananpalvojaksi”.

Ranttila tuli väärinymmärretyksi. ”Soitin Veikko Määtälle eräänä aamuna ja kerroin ettei teoksissa suinkaan ollut kyse mistään sellaisesta. Hän kuunteli minua ja myötäili. Samana päivänä kuulin radiosta miten Veikko Määttä sanoi minusta radiossa: ´Tämän täytyy olla todella paha ihminen.´” Tapauksen suhteen Ranttila jäi kuitenkin lopulta voitolle, vaikka julkisuusmylly olikin raskas: ”Lehdistö oli puolellani, myös iltapäivälehdet.”. Kohu laantui viimeistään niihin aikoihin kun Ranttilalle myönnettiin samana vuonna Lastenkulttuurin valtionpalkinto Ranttilan lastenkirjoihin tekemistä kuvituksista. ”Minusta tehtiin lempeitä juttuja naistenlehtiin kuten Annaan.” Ainoa mikä Ranttilaa jäi kaivertamaan oli se että häntä verrattiin Åmselen kolmoismurhaajaan; häntä ja hänen teoksiaan pidettiin yhtä pahoina. Minkään taiteilijayhteisön osa Ranttila ei koe olevansa.

Vuosien aikana kohu on laantunut unholaan, ja Inarin kirkonkylän asukkaat suhtautuvat Ranttilaan neutraalisti, kuten kehen tahansa muuhun kyläläiseen. Veikko Määttä päätyi kuitenkin erääseen Ranttilan teossarjaan, Kerberos-koiran hahmoon, kreikkalaisen mytologian helvetin porttien vartijaan. ”Tiesin, että tämä muistuttaa Veikko Määttää, se on aivan sen näköinen. Pujoparta ja kaikki. Kerberoksen hahmo pitää käsissään tukahdutettua vapautta. Minulla on oikeus olla mitä olen ja minulla on oikeus omiin mielipiteisiini.” Veikko Määttä on sittemmin toiminut Raahen kirkkoherrana, jossa hänestä tehtiin valitus tuomiokapituliin, ja tehnyt lähetystyötä Virossa vaimonsa kanssa, sekä esiintynyt TV7:n ohjelmissa. Tuntuu jotenkin turhauttavalta, että samaan aikaan kun Ranttila tekee raskasta työtä kuviensa parissa niin Veikko Määttä saa ilmaista julkisuutta äärikristittyjen kanavalla.

Uskontoon Ranttilalla on neutraali suhtautuminen. ”Kuuntelen Radio Deitä, ja poimin sieltä sen mikä minusta tuntuu hyvältä ja sen, mikä on tuomitsevaa, sivuutan. Armo ja ajatus armosta on minulle erittäin tärkeä”, Ranttila toteaa.

Ranttila esittelee näyttelyään Sajoksessa. Vaikuttavin teos on kenties sermiin tehty teos, jonka takana on valokuva Ranttilan tunturisaamelaisista vanhemmista saamenpuvut päällä. Sermin takana on saamenpuku lytyssä. Se symboloi Ranttilan mukaan saamelaisten edelleen alistettua asemaa Suomessa. ”Uussaamelaisuus, ihmiset jotka väittävät olevansa saamelaisia, tuntuu todella kipeältä, kun on itse tullut kiusatuksi saamelaisuuden tähden. Ja minusta siinä on sitä hyötyajattelua, enkä ymmärrä miksi se on niin hirvittävän tärkeää olla saamelainen. Me emme käytä saamenpukua arkena kylillä kuten uussaamelaiset, vaan häissä ja hautajaisissa. Se ei ole meille mikään ilotteluvaate.”

Lähtiessämme Ranttila halaa minua syvällisesti toivottaen hyvää jatkoa ennen kuin hyppää autoonsa ja antaa lainaan vuosien takaa peräisin olevan kirjansa artikkelin tekoa varten.

Ranttilan seuraava näyttely tulee Pariisiin osana Suomi 100 v. juhlintaa. Mukana näyttelyn järjestämisessä on myös Suomen suurlähetystö.

Eero Suorsa