Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Huomio valtiokirkollisen vaikuttamisen hienosäätöön
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 10.10.2017
Julkisen päivähoidon toimintaansa ottama ja tarjoama uskonnollinen tilaisuus on jo sinänsä psykologista painostusta

Lasten jäsenyydellä evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä kirkon uskonnollisella työllä kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja armeijassa on ylisuuri markkinaosuus. Se perustuu yhtäältä kirkollisen työn hegemoniseen, puoliviralliseen suosituimmuusasemaan julkisen vallan toiminnassa. Samalla tuohon etuoikeutettuun asemaan kytkeytyy psykologista vaikuttamista, jonka keinojen ja mekanismien lähiluku voi auttaa tilanteen purkamisessa.

SYNTYMÄ:

Kirkon aseman pönkittäminen viranomaistoiminnassa alkaa jo lapsen syntyessä. Synnytyssairaalassa jaetun Vauvakirjan ennakkotiedon mukaisesti Väestörekisterikeskus lähettää vastasyntyneen vanhemmille ohjeet ja lomakkeen täytettäväksi. Lomakkeen virallinen päätarkoitus on lapsen nimen ja äidinkielen ilmoittaminen väestökirjanpitoon, mutta silti siinä nostetaan evankelis-luterilaisen kirkon jäsenhankinta ensisijaiseksi asiaksi: ”Antakaa allekirjoittamanne lomake kastavalle papille. Jos lasta ei kasteta, toimittakaa lomake maistraattiin.”

Lomakkeen tiedotteessa sama asia ilmaistaan näin: ”Jos lapsi otetaan evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäseneksi lomake voidaan toimittaa seurakunnalle. Muussa tapauksessa lomake toimitetaan maistraatille.” Lomakkeessa on tila myös kirkon liitettävän lapsen kummien nimiä varten. Samoin siinä on tilaa muuhun uskontokuntaan liittämistä varten.

Mitä ihmettä?! Miksi kirkon ja muiden uskontokuntien lapsijäsenten hankintalomake on yhdistetty Väestörekisterin lomakkeeseen? Väestörekisterinhän tulee keskittyä sille kuuluviin tehtäviin ja jättää kirkkojen jäsentilastojen kartuttaminen lapsijäsenillä kirkkojen itsensä huoleksi! Valtion ja kirkon lomakkeet tulee erillistää. Nyt valtion viranomainen tukee integroidulla lomakkeella kirkon lapsijäsenjäsenhankintaa, vaikka tuollaiselle ”positiiviselle erityiskohtelulle” ei ole oikeudellisia perusteita.

Tämä valtiokirkollinen tai kirkkovaltiollinen kimppa onkin tuloksellinen, sillä nyt kouluikäisistä lapsista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Osuus on paljon suurempi kuin lasten vanhempien ikäluokassa. Tämä kertoo mm. että useimmat perheet, joissa vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon ja toinen ei, ovat antaneet kastaa lapsensa ja samalla liittää hänet kirkon juridiseksi jäseneksi. Samoin se kertoo, että kirkosta eronneet eivät ole erottaneet lapsiaan kirkosta.

Aivan viime vuosina kuitenkin lasten kastaminen on vähentynyt ja pudonnut alle 70 prosentin. Jatkossa lukua laskee sekin, että 1.3.2017 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen uskontokuntaan liittämisen edellytyksenä on, että huoltajat pääsevät asiasta yksimielisyyteen. Tähän asti äiti on voinut päättä yksin, ja jostain syystä naisten kirkkoon kuuluvuus on ollut suurempaa kuin miesten.

PÄIVÄHOITO:

Kestää kuitenkin aikansa, ennen kuin alenema lasten kirkkoon kuuluvuudessa ehtii kouluun asti. Ensin pienten lasten vanhemmilla on edessä päiväkotien sallimat kirkollisen työn haasteet ja päiväkodin henkilöstön niihin liittyvät käytänteet.

Vaikka uuden varhaiskasvatuslain mukaan uskonnonharjoitus ei kuulu päiväkotien tehtäviin ja valtakunnallisten ohjeiden mukaan toiminnan tulee olla ”uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta”, kirkot pyrkivät jatkamaan uskonnollista toimintaansa päiväkodeissa kuin ennenkin. Helsingissä Paavalin seurakunta, jonka alueen asukkaista alle puolet on seurakunnan jäseniä, yhä ihan pokerina tunkee lasten tykö alueen päiväkoteihin pitämään omia uskonnollisia tilaisuuksiaan. Uskonnollisten, sitouttavien tilaisuuksien salliminen päiväkodeissa on perusoikeudellinen ongelma. Miksi säädöksiä ei noudateta?

Samalla se on myös psykologinen ja sosiaalinen haaste perheille. Perinteisesti ongelma on ollut päivähoidon henkilöstön tapa tiedustella, ”saako lapsi osallistua” uskonnolliseen tilaisuuteen. Ja jos kysytään, mikä on vaihtoehto, saatetaan vastata, ”katsotaan nyt, tarvitaanko vaihtoehtoa”. Menetellessään näin henkilöstö syyllistyy uskonnolliseen painostukseen, uskonnollisen tilaisuuden tuputtamiseen ja uskontojen suhteen neutraalin ohjelman kehittämisen ja tarjoamisen laiminlyöntiin.

Ratkaisu tuohon ongelmaan ei ole kuitenkaan aiempaa parempi ja tasapainoisempi kahden rinnakkaisen ohjelman tarjonta ja tiedustelu, vaan se, että päiväkoti ei enää tarjoa toimintansa osana minkään uskontokunnan tilaisuuksia. Instituution, julkisen päivähoidon toimintaansa ottama ja tarjoama uskonnollinen tilaisuus on jo sinänsä psykologista painostusta, sillä koko asetelma on osallistumiseen kehottava ja ”pois jääntiä” välttävä, jopa syyllistävä.
Muutoksen ei pitäisi olla niin vaikeaa, sillä lain mukaan uskontokasvatus – tai uskonnotonkaan katsomuskasvatus – ei kuulu enää päiväkodin tehtäviin. Se on perheiden oma asia.

KOULU:

Psykologinen painostus jatkuu koulussa. Oma lukunsa on jo ennen koulua, ekaluokkalaista kouluun ilmoitettaessa elämänkatsomustiedon opetuksen esittely ja järjestämisongelmat monissa kouluissa. Paikka paikoin käytetään myös oppilastietolomakkeita, joissa ei ole vaihtoehtoa ”uskontokuntiin kuulumaton”, vaan ”Väestörekisteri” on ajateltu uskonnottomille, vaikka kaikki kuuluvat Väestörekisteriin.

Nyt kiinnitän huomiota myös siihen psykologiseen mekanismiin, jolla ev.-lut. uskonnonharjoitusta markkinoidaan peruskoulun oppilaiden huoltajille. Tarkastellaanpa Helsingin kaupungin yläkoulun oppilaan huoltajille lähettämän tiedotteen ja vastauslomakkeen tekstiä asiassa.

Lomakkeen ja infotekstin otsikkona on ”Koulun uskonnolliset tilaisuudet ja juhlat”. Yksin tämä kertoo, että uskonnolliset tilaisuudet ja juhlat ovat pääroolissa ja muu on vain jotain muuta. Tekstissä kerrotaan, mitä ovat uskonnolliset tilaisuudet, ja mitä uskontoihin liittyvää ei katsota uskonnollisisiksi tilaisuuksiksi. Missään kohtaa ei kerrota, että uskonnollisissa tilaisuuksissa on kyse nimenomaan evankelis-luterilaisen kirkon tilaisuuksista, kuten jumalanpalvelukset ja hartaushetket.

Olennaisinta ei ole tuo teksti, vaan vastauslomakkeen kysymykset ja se, mitä tekstissä ei kerrota. Huoltajia kehotetaan päättämään vaihtoehdoista ”Oppilas osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin” ja ”Oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin”. Infotekstissä tosin mainitaan, että uskonnollisiin tilaisuuksiin ”osallistumattomille” järjestetään vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa, mutta ei kerrota tarkemmin mitä sellainen toiminta olisi.
Instituution, julkisen koulun toimintaansa ottama, liittämä ja tarjoama uskonnollinen tilaisuus on jo sinänsä psykologista painostusta, sillä koko asetelma on osallistumiseen kehottava ja ”osallistumattomuutta” välttävä. Ilmaisu ”osallistumattomat” kertoo, mikä vaihtoehto on ensisijainen ja mikä täysin toissijainen, ylimääräistä vaivaa aiheuttava.

Ratkaisu tuohon asetelmaan ei ole aiempaa paremman ja tasapainoisemman kahden rinnakkaisen uskonnolliskatsomuksellisen ohjelman tarjonnan kehittäminen, vaan se, että koulu ei enää liitä ja tarjoa toimintansa kuuluvaksi minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta.

Esa Ylikoski

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry