Tarkastelen seuraavassa uskonnon ja katsomuksen vapauden sekä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun haasteita Suomessa. Niitä on sekä uskonnottomia syrjivissä laeissa että sinänsä hyvin lakien ja säädösten huonossa soveltamisessa.

 

Hyvä perusoikeuspohja

• yhdenvertaisuuslaki ja perustuslain yhdenvertaisuuspykälä (6 §)
• uskonnon, katsomuksen ja omantunnonvapaus perustuslaissa (11 §)

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä myöskään uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Lain lähtökohtana on, että yhdenvertaisuus ei ole vielä käytännössä toteutunut, koska laki edellyttää yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämistä oppilaitosten ja työpaikkojen erityisillä suunnitelmilla ja asian arvioinnilla. Erityisesti julkisen vallan toimintaan kohdistuu uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän neutraliteettiperiaatteen noudattamisvaatimus. Tämä koskee myös julkisia palveluja, kuten päivähoitoa ja koulua.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu elimellisenä osana paitsi oikeus liittyä ja kuulua, harjoittaa ja julistaa uskontoa myös oikeus olla kuulumatta, oikeus erota ja oikeus olla harjoittamatta uskontoa. Jokaisella on oikeus ilmaista vakaumus samoin kuin oikeus olla tuomatta julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan, mikä on todettu myös Suomea sitovissa YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotoissa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa.

Tältä osin uskonnon ja katsomuksen vapauden sekä yhdenvertaisuuden ongelmat ovat Suomessa enemmän käytännöllisiä kuin lainsäädännöllisiä.

On kuitenkin myös lakeja, jotka asettavat ihmiset epäyhdenvertaiseen asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tärkein niistä on perustuslaki, jonka 76 § antaa Evankelis-luterilaiselle kirkolle valtiokirkollisen julkisoikeudellisen erityisaseman, vaikka Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan.

Julkisoikeudellisen erityisaseman valtiokirkollisia etuoikeuksia

Uskonnottomia syrjiviä lakeja

• perustuslain 76 § ja kirkkolaki
• kirkollisvero-oikeus
• uskonnonopetuksen pakollisuus
• syrjivä hautaustoimilaki
• lasten uskonnollinen rekisteröinti

Perustuslain 76 §:n mukaan Evankelis-luterilaisen kirkon ”järjestysmuodosta ja hallinnosta” säädetään kirkkolailla, jonka säätämisjärjestykseen ja sisältöön eduskunta voi tehdä muutoksia vain kirkolliskokouksen ehdotuksesta. Tämä on täysin tarpeeton valtiokirkollinen erioikeus, sillä myös kirkon sääntöjä voitaisiin hallinnoida muiden yhteisöjen tapaan yhdistysrekisterissä.

Toinen valtiokirkollinen etuoikeus Evankelis-luterilaisella kirkolla on sen jäsenmaksun kerääminen valtion verottajan toimesta eli ns. kirkollisverojärjestelmä. Tämä etuoikeus on myös Ortodoksisessa kirkolla. Tämä on kohtuuton etuoikeus, vaikka kirkko voisi kerätä prosenttiperustaisen jäsenmaksunsa esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen tapaan perintäsopimuksilla. Kirkosta jo eronneet joutuvat maksamaan kirkollisveroa koko eroamisvuoden loppuun asti.

Kolmas valtiokirkollinen etuoikeus on uskonnonopetuksen pakollisuus kirkkoon liitetyille lapsille peruskoulussa. Myös lukiossa opiskelunsa alle 18-vuotiaana aloittavan on pakko suorittaa uskonnon pakolliset kurssit saadakseen lukion päästötodistuksen.

Neljäs valtiokirkollinen etuoikeus liittyy hautaustoimeen, joka on säädetty kirkon seurakuntien ylläpitämien hautausmaiden tehtäväksi. Kirkko saa valtion budjetista yli 100 miljoonaa euroa hautaustoimeen, mutta muille hautausmaille ei vastaavaa tukea myönnetä. Kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti monet hautausmaat eivät myönnä hautausmaan kappelia uskonnottomiin saattotilaisuuksiin ennen arkkuhautausta tai vainajan tuhkaamista krematoriossa.

Viides valtiokirkollinen etuoikeus on kirkon jäseneksi kastettujen lasten uskonnollinen rekisteröinti valtion väestötietojärjestelmässä sekä kirkon etuoikeus päästä tekemään liittämismerkintöjä väestörekisteriin.

Hyvien lakien huono soveltaminen

Lakeja ja säädöksiä, joita ei noudateta tai tulkitaan uskonnottomia syrjivästi

• varhaiskasvatuslaki
• varhaiskasvatussuunnitelmien perusteet
• perusopetuslaki
• perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet
• lukiolaki
• lukion opetussuunnitelmien perusteet

Varhaiskasvatuslaissa ei päiväkotien tehtäviin enää kuulu uskontokasvatus niin kuin oli vanhassa päivähoitolaissa. Perusopetuslaissa ja lukiolaissa ei koulujen ja oppilaitosten tehtäviin kuulu uskonnollinen toiminta, kuten uskonnonharjoituksen järjestäminen koulun lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan. Opetushallituksen hyväksymissä varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa sekä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteissa säädetään, että päiväkotien ja koulun toiminnan tulee olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttamatonta.

Edellä sanottua vasten on eriskummallista, että monissa päiväkodeissa, peruskouluissa ja lukioissa toimikauden ohjelmarunkoon ja toiminnan päiväohjelmaan on yhä sijoitettu tunnustuksellista uskonnollista ohjelmaa, kuten hartaustilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja jopa henkilökunnan johtamaa rukoiluttamista. Päiväkotien, iltapäiväkerhojen, koulujen ja muiden oppilaitosten tehtäviin ei kuulu jumalanpalvelusten ja hartauksien ymppääminen lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan ja niiden tuputtaminen oppilaille ja perheille. Niiden järjestäminen on varsinkin uskonnottomien ja toisuskoisten uskonnon ja omantunnon vapauden sekä yhdenvertaisen kohtelun vastaista, mutta myös kirkkoon kuuluvat perheet, lapset ja nuoret voivat pitää jumalanpalvelusten tarjoamista julkisen viranomaisen taholta uskonnollisena painostuksena.

Tällainen tunnustuksellinen, sitouttava uskonnollinen ohjelma ei ole perusoikeuksien kannalta asianmukaista täysin riippumatta siitä, onko sille tarjolla hyvin järjestettyä ja tiedotettua vaihtoehtoista, ei-uskonnollista ohjelmaa.

Eri asia on, että jos uskonnollista ohjelmaa kuitenkin sisällytetään toimintaan, on tietenkin parempi, että sille tarjottava vaihtoehto on järjestetty hyvin eikä huonosti tai ei ollenkaan ja siitä on tiedotettu kaikille perheille ja oppilaille ajoissa hyvin. Ohjelmaa valmistelemaan on tällöin tarpeen nimetä työryhmä. On äärimmäisen syrjivää, jos jumalanpalvelukselle vaihtoehtoisen ohjelman valmistelee ja toteuttaa vain et-opettaja yksin ja kaikki muut opettajat istuvat ”valvomassa” kirkossa. Vielä syrjivämpää olisi vain, että vaihtoehtoista ohjelmaa ei edes ole tarjolla. Jumalanpalvelukselle vaihtoehtoisena ohjelmana voisi pääsääntöisesti olla retki koulun ulkopuolelle, koska jumalanpalvelus kirkossa on myös eräänlainen retki koulun ulkopuolelle.

Elämänkatsomustieto (et) peruskoulussa ja lukiossa on nyt ensi sijassa uskontokuntiin kuulumattomille tarkoitettu katsomusaine, mutta oppilaiden ja opiskelijoiden pääsy oikeuksiinsa ei kaikissa kouluissa toteudu tai se toteutuu huonosti. Kun monissa alakouluissa tai niiden lähikouluissa ei ole ollut et:n opetusryhmää tai opetusta on tarjolla vain matkan päässä toisessa koulussa, ensimmäiselle luokalle tulevien oppilaiden huoltajille näissä ”nollakouluissa” tarjotaan kohtuullisten mukautusten ja tilanteen parantamisen sijaan uskonnonopetuksen valitsemista lapsen katsomusaineeksi. Lisäksi näissä olosuhteissa syntyneiden valintojen ”pysyvyyttä” koko peruskoulun ajaksi suositellaan, vaikka edellytykset oppilaan siirtymiseen et-opetukseen olisivatkin ylemmillä luokilla parantuneet.

Tällainen uskonnottomia syrjivä et-oppiaineen heikko, puutteellinen tarjonta Suomen koululaitoksessa ilmenee sen vajaakäytössä, sillä ainetta opiskelee vain hieman yli viisi prosenttia oppilaista, vaikka kouluikäisistä siihen oikeutettuja on noin 15 prosenttia. Ihmisoikeusnäkökulmasta kuitenkin jo 5 – 10 prosentin joukko ikäluokasta on suuri lapsia ja nuoria. Ihmisoikeuksissa kyse on yksilön pääsystä oikeuksiinsa. Elämänkatsomustiedon opetuksen toteutumista tulee edistää käyttäen yhdenvertaisuuden perustalta tarvittaessa myös kohtuullisia mukautuksia opetuksen järjestämisessä. Tässä työssä tulee ottaa huomioon, että elämänkatsomustietoon oikeutettujen oppilaiden määrä on koko ajan kasvussa, kun lapsia on yhä vähemmän kastettu kirkon jäseniksi.

Uskonnottomia perheitä ja lapsia syrjiviä käytäntöjä tulee muuttaa vastaamaan ajantasaista lainsäädäntöä ja voimassa olevia opetussuunnitelmia ja yhdenvertaisuussuunnitelmia.

Valitettavasti julkisen vallan instituutioista myös eduskunnalla itsellään yhteisönä on syrjiviä käytäntöjä. Vaikka lainsäädännöllinen velvoite valtiopäivien avajaisiin liitettävästä jumalanpalveluksesta poistettiin jo kauan sitten, käytännössä avajaisia edeltävää jumalanpalvelusta pidetään avajaisten osana, mutta sen sijaan helmikuussa 2017 ensimmäistä kertaa samaan aikaan tarjolla ollutta tunnustuksetonta juhlatilaisuutta puhemiesneuvosto piti vain yksityisenä tilaisuutena, jota eduskunta ei eräitä kansanedustajia lukuun ottamatta virallisesti muutoin noteerannut.  Eduskunnan virkamiesten ja puhemiesneuvoston olisi paikallaan lukea perustuslakivaliokunnan kannanoton uskonnonharjoitustilaisuuksille vaihtoehtoisen ohjelman toteuttamisesta.

Muita syrjiviä lakeja

Lisäksi uskonnottomia syrjitään lainsäädännössä myös seuraavasti:

• Jumalan pilkkaamisen kriminalisointi rikoslaissa, vaikka vihapuhekielto ja julkisrauhan rikkomiskielto riittäisivät
• Lakisääteiset hartausohjelmat ja jumalanpalvelukset Yleisradiossa, vaikka lain velvoitteen poistaminen ei kieltäisi hartausohjelmien välittämistä mediassa
• Viranomaisten lisäksi vain uskonnollisilla yhdyskunnilla on vihkimisoikeus, vaikka uskonnottomilla yhteisöillä on intressiä tarjota palveluja siviilivihkimisiin
• Alokkaiden, sotilaiden ja virkamiesten uskonnollinen vala, vaikka tehtävä on maallinen
• Valtion varoista palkatut papit vankiloissa ja puolustusvoimissa, vaikka kirkko voisi palkata papit samoin kuin se maksaa sairaalapappien palkan
• Kirkosta eroajaa rangaistaan koko vuoden loppuun kestävällä kirkollisverovelvollisuudella ja kirkkoon liittyjälle tarjotaan verovapaata liittymisvuotta, vaikka kirkollisveron maksu voisi päättyä/alkaa kun erotaan/liitytään.

Esa Ylikoski, FM, pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto ry