”Tää katsomuksettomuuden ja tunnustuksettomuuden ajatus, josta tää juttu lähti, siinä on kysymys siitä, että halutaan vaikuttaa uskonnonopetukseen ja valtiopäiväjumalanpalvelukseen. Ja yhdenvertaisuuden kokemus ei edellytä sitä, että me näytettäisiin samalta tai että me kannatettaisi samaa katsomuksettomuutta. Katsomukset voivat olla julkisesti omilla tunnuksillaan ja näkyä kivalla tavalla kouluissa ja muuallakin.”

 

Yllä oleva sekava ryöppy on peräisin Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon aivoista. Samoin kuin tämä:

”Todellisuudessa tää [uskonnon rajoittaminen koulussa] johtaa kaikkeen muuhun paitsi kunnioitukseen. Se johtaa siihen että me puhdistetaan ja pyyhitään ja tasapäistetään jengiä ja estetään aito dialogi, koska dialogia syntyy siitä, että sulla on ensin käsitys omasta identiteetistä.  Jos ajatellaan monikulttuurisuusnäkökulmasta näitä vähemmistöjä -ei puhuta isoa majoriteettivaltaa käyttävästä ev-lut-kirkosta vaan vähemmistöistä- niin mikä viesti on identiteetille se, että sä et saa pitää kipaa päässä.”

Ja:

”Ihmisen integriteettiä muka suojellaan sitä rajoittamalla, esim. sanomalla lapselle, että sä et saa pitää tollasta kipaa päässä”

 

Saavatko oppilaat minun mielestäni käyttää kipaa koulussa? No, aivan varmasti!

 

En tiedä teistä muista, mutta minä olen aivan äärimmäisen väsynyt siihen, että jotkut piilokonservatiivit kirkkoherrat määrittelevät, mitä minun katsomukseeni kuuluu ja mitä ei. Varsinkin kun näitä ajatuksia temmotaan Teemun tapaan omasta luterilaisesta mielikuvitusmaailmasta.

 

Siispä kerron omat ajatukseni.

 

Minulle tunnustuksettomuudessa on kyse julkisen vallan ja katsomusten suhteesta. Pääperiaate on se, että valtion, kuntien, oppilaitosten ja julkisen vallan yleensäkin pitäisi toimessaan olla tunnustukseton. Siis siinä toimessa, jota he kansalaisille tarjoavat. Koska viranomaisen (eng. civil servant) tehtävä on palvella kansalaisia , pitää jokaisen kansalaisen myös tuntea olevansa yhdenvertainen viranomaisessa asioidessaan. Meitä on tässä maassa uskonnollisia sekä uskonnottomia ja kaikkien pitäisi jotenkin tuntea olevansa hyväksyttyjä.

 

Se ei tarkoita, että uskonto ei saisi näkyä julkisessa tilassa. En usko, että moinen olisi edes mahdollista. Eikä se olisi uskonnon ja omantunnon vapauden mukaista siinä merkityksessä kuin minä sen ymmärrän. Uskonto saa näkyä julkisessa tilassa yksilöiden kautta.

 

Mutta en pidä hyvänä sitä, jos julkinen tila itsessään on jotenkin katsomuksellinen. Jo perusoikeusuudistuksen esitöissä 1993 todetaan:” Perusoikeuden haltijana on säännönmukaisesti yksilö.” Ja vaikka yksilöt voivat ryhmänä oikeuksista nauttia, oikeudet eivät koske julkista valtaa, kouluja, laitoksia, virastoja jne. Näillä on ainoastaan velvollisuus taata, että yksilöiden perusoikeudet toteutuvat.  Siis esimerkiksi jos joku haluaa lausua ruokarukouksen, on koulun taattava, että tämä oikeus toteutuu. Jos joku haluaa pitää kipaa, ei koulu saa tätä estää.

 

Lause: ”Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia” on mielestäni ristiriidassa tämän perusoikeuskäsityksen kanssa. Kun koulu järjestää jumalanpalveluksen, se ei enää ole neutraali julkisen vallan edustaja vaan tekee koulusta itsessään uskonnollisen.

 

Joten: en halua estää lapsia pitämästä kipaa tai lausumasta ruokarukouksia, en halua tasapäistää jengiä tai estää aitoa dialogia. Päinvastoin: toivoisin, että koulut aktiivisesti edistäisivät dialogia,  katsomukset ja uskonnot näkyisivät koulussa yksilöiden kautta, eikä kukaan tuntisi oloaan toisarvoiseksi tai painostetuksi.

 

Noita aikoja odotellessa.

 

(Kaikki lainaukset ovat Teemu Laajasaloa Ylen Horisontti-ohjelmassa 16.3.2014)