Hautauksen ympärillä on paljon palveluita, esineitä ja tavaroita. Hautausalalla järjestetään myynti- ja esittelymessuja ainakin ulkomailla, ja eräänlainen kyseenalaistamaton tavara- ja palveluvillitys on ollut perinteisesti vallalla meilläkin. Tätä kuvastaa, että hautaustoimistoon mennään ikään kuin mihin tahansa liikkeeseen kuluttajana valitsemaan esineitä ja palveluita: arkkuja, uurnia, kukkavihkoja, hautakiviä, kuljetusta, tarjoilua, tilavuokria, lehti-ilmoituksia.
Olisiko paikallaan, että hautaustoimessa aloitettaisiin yhteiskunnassa muodissa oleva karsinta, kaiken turhan ja ylimääräisen poisto? Sellainen helpottaisi omaisia taloudellisesti ja olisi trendikästä normien purkamista.
Arkkua ja ruumiin kuljetusta sairaalasta hautaustoimiston erityisautolla ei enää tarvittaisi, jos hautaustoimilakia muutettaisiin niin, että vainaja tuhkattaisiin sairaalan krematoriossa. Vertailuna voi todeta, että eläinlääkäreillä on järjestely, että lemmikin tuhkan voi aikanaan hakea lääkärin vastaanotolta uurnassa ilman mitään lain vaatimia muodollisuuksia ja tuhkan sijoittelun raportointivelvoitteita. Lemmikin tuhkan käsittelystä ei ole säädetty niin kuin hautaustoimilaissa säädetään ihmisen tuhkauksesta. Hautaustoimilain muuttamista puoltaa normien purun ja valinnanvapauden vaatimus.
Normien purkutarpeesta huolimatta nykynormeinkin ihmisen voi haudata yksinkertaisesti ja edullisesti, lähes yhtä edullisesti kuin lemmikin. Tätä eivät monet tule ehkä ajatelleeksi. Omaisia voisi kannustaa itsenäisiin ja luoviin ratkaisuihin hautauksen järjestämiseksi. Lukemattomia välikäsiä ei tarvita ohjaamaan hautausta tavalla, joka saa ajattelemaan ettei muita tapoja ole.
Yksi ohjauksen ja välineellisyyden muoto on passiivisuus sekä välttely vainajan todellisen katsomuksen ja toiveen selvittämisessä. Vainajan toiveen viestinviejänä ja yhteyshenkilönä hautauksen järjestäjään päin on yleensä puoliso. Tällöin voi käydä niin, että uskonnoton vainaja siunataan uskonnollisin menoin puolison näin päättäessä. Lapset, omaiset, läheiset ja ystävät jäävät sivustakatsojiksi siitä huolimatta, että he tietävät vainajan oikean katsomuksen kuten uskonnottomuuden.
Pappikin saattaa olla passiivinen, vaikka hänen täytyy tuntea laki ja kunnioittaa vainajan todellista tahtoa ja vakaumusta. Muut viranomaiset tekevätkin näin kuullessaan asianosaista ja omaisia hyvän hallinnon periaattein, jotta asianomaisen todellinen tahto tulisi ilmi.
Vainajalla ei ole oikeuskelpoisuutta eikä kuuleminen tietenkään ole mahdollista. Tämä asettaa korostuneen vastuun niille, jotka käyttävät puhevaltaa vainajan katsomusasioissa. Muutoin vainaja saattaa muuttua ulkopuolisten, uskontokuntaan kuuluvien omaisten tai kirkon välineeksi ja eräänlaiseksi esineeksi samalla tavoin kuin hautaustoimiston tuotteet muutoinkin. Voimassa oleva normi, vainajan katsomuksen kunnioittaminen, on silloin käytännössä jo purettu.
Tällaisessa tapauksessa on todennäköisesti tilastoissa jälleen yksi kirkollisin menoin siunattu vainaja aiempien lisäksi. Vapaa-ajattelijoiden ehdotus julkisen vallan ylläpitämistä krematorioista ja tunnustuksettomista kappeleista saattotilaisuuksia varten on hyvin tarpeellinen avaus tilanteen parantamiseksi.
Pirkko Eerola-Pilvi
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, varatuomari ja erityisopettaja.