Kukaan ei liity kulttiin

Me vapaa-ajattelijat, agnostikot, ateistit ja antiteistit suhtaudumme varsin usein uskovaisiin kuin nämä olisivat ääliöitä. Tieteellisen maailmankuvan omaavalle ihmiselle uskonnon irrationaalisuus tietenkin näyttäytyy käsittämättömän hölmönä ja lapsellisena. Minun on vaikea kunnioittaa […]

Me vapaa-ajattelijat, agnostikot, ateistit ja antiteistit suhtaudumme varsin usein uskovaisiin kuin nämä olisivat ääliöitä. Tieteellisen maailmankuvan omaavalle ihmiselle uskonnon irrationaalisuus tietenkin näyttäytyy käsittämättömän hölmönä ja lapsellisena. Minun on vaikea kunnioittaa sellaisen ihmisen päätöksentekokykyä, joka aikuisiällä ihan tosissaan uskoo pilven päällä istuvaan partasuuhun.

Kaikki uskovat eivät tietenkään ole fundamentalisteja tai usko persoonalliseen jumalaan. Yhteiskunnassamme on kuitenkin edelleen valtava joukko ihmisiä, jotka elävät elämäänsä noudattaen tuhansia vuosia vanhojen lakien kirjainta taivaspaikan toivossa. Pieni osa näistä ajautuu vielä syvemmälle ja liittyy kulttiin. Kulttien ja uskontojen toimintaa on erityisen vaikea tajuta, jos ei ole itse ollut sellaisen imussa.

Se minkä me uskoville naureskellessamme helposti unohdamme, ovat ne syyt jotka ajavat ihmiset järjestäytyneen uskonnon pariin. Kulttuuriperimän vaikutus on kiistaton. Yhä edelleen valtaosa uskovista on indoktrinoitu uskoonsa lapsuudessa kasvattajiensa taholta: kodissa, päivähoidossa, koulussa. Tätä ei voida muuttaa kuin hitaalla ja kärsivällisellä työllä yhteiskuntiamme sekularisoimalla.

Ne, jotka valitsevat uskontonsa aikuisiällä ovat kokonaan toinen tarina. Uskonnon pariin ihmiset ajaa usein pelko, toivottomuus tai voimattomuus. Elämälle etsitään tarkoitusta ja merkitystä jostain jumalallisesta, omaa elämää suuremmasta. Toivo on ymmärrettävä. Vaatii aikamoista rohkeutta ja hengen lujuutta hyväksyä elämän satunnaisuus ja universaalissa skaalassa sen hetkellisyys ja merkityksettömyys.

Uskonnolliset liikkeet tekevät joillekin hyvää ja on älyllisesti epärehellistä kiistää tätä. Kultit kuitenkin ovat luku erikseen. Joidenkin yksilöiden häikäilemättömyyden ja vallanhimon seurauksena uskonnosta apua hakeva ihminen saattaa joutua hyväksikäyttösuhteeseen, jossa apua ja tukea tarvitsevaa henkilöä riistetään haalimalla tältä rahaa, seksiä tai vaikkapa ilmaista työpanosta.

Yksi historian hirveimmistä esimerkeistä hyvän idean kääntymisestä päälaelleen on People’s Temple-kultin kohtalo. Kristinuskoa ja sosialismia yhdistelevä liike oli 1950-1970-lukujen Yhdysvalloissa radikaali ja saarnasi niin segregaatiota vastaan kuin köyhien auttamisen ja yhteisöllisyyden puolesta. Tavoitteena oli perustaa omavarainen yhteisö, joka olisi vapaa epätasa-arvosta ja sorrosta.

Kaikki meni hirvittävällä tavalla pieleen kultin johtaja Jim Jonesin mielenterveys- ja päihdeongelmien takia. Viidakkoon muuttanut yhteisö sulkeutui ulkomaailmalta. Yhteydenpito muuhun maailmaan ja kultin ulkopuolisiin sukulaisiin kiellettiin. Yhteisö muuttui vankilaksi, työleiriksi ja Jones hyväksikäytti monia kultin jäseniä. Vuonna 1978 People’s Templen tarina päättyi Jones osin suostutellessa, osin pakottaessa yli 900 ihmistä tekemään joukkoitsemurhan.

Kultista tehdyssä dokumentissa “The Life and Death of People’s Temple” on haastateltu joukkomurhasta selvinneitä kultin jäseniä. “On välttämätöntä ymmärtää, ettei kukaan liity kulttiin”, sanoo viidakkoon paennut entinen kultin jäsen. “Kaikki liittyvät johonkin, jonka he ajattelevat olevan hyväksi heille itselleen ja heidän yhteisölleen.”

Ylimielisyyden ja pilkkaamisen sijaan meidän tulee lähestyä meille käsittämättömän typerältäkin tuntuvia asioita miettien, mitkä ovat ihmisten syyt lähteä niihin mukaan. Typeryyteen pohjaavaa sortoa tai epätasa-arvoa ei pidä hyväksyä, mutta pyrkiessämme ymmärtämään kanssaihmistemme taustavaikuttimia vaikutamme tehokkaammin kuin asettautumalla näiden yläpuolelle. Kukaan ei liity kulttiin, eikä siitä pilkkaamalla eroa.

 

Suvi Auvinen

Kuva: Nancy Wong