Aito ja oikea, ainut hyvä ja täydellinen avioliitto

Herran vuonna 2016 erilaiset ilmiöt ja outoudet kukoistavat. Kaiken maailman aivopierujen joukkoon mahtuu hössötystä rasvattoman maidon vaaroista, kasvien tunteellisuudesta ja tietenkin avioliitosta. Ne perkeleen homot sekoittavat tätä ihanaa ja idyllistä […]

Herran vuonna 2016 erilaiset ilmiöt ja outoudet kukoistavat. Kaiken maailman aivopierujen joukkoon mahtuu hössötystä rasvattoman maidon vaaroista, kasvien tunteellisuudesta ja tietenkin avioliitosta. Ne perkeleen homot sekoittavat tätä ihanaa ja idyllistä hyvinvointivaltiotamme pahemman kerran valittamalla siitä, etteivät pääse naimisiin. Demokratiaamme tukemaan keksittyä kansalaisaloitepalvelua hyväksikäyttäneet ja sateenkaaren aidon merkityksen varastaneet liberaalit lipunheiluttajat menivät saamaan itselleen lain, joka korruptoi ja mädättää Suomemme maaliskuussa 2017.

Onneksi kukaan ei ole kieltänyt vasta-aloitteita! Muka-ei-ollenkaan-kristillinen Aito Avioliitto -poppoo keräsi vastakampanjallaan nimet typerän ”tasa-arvoisen” avioliittolain kumoamiseksi. Kyllähän sitä liian helposti olisikin annettu eriskummallisia erityisoikeuksia homoille. Aloitteessa kuvaillaan, kuinka tärkeää on säilyttää aidosti tasa-arvoinen, miehen ja naisen välinen avioliitto. Avioliiton ainoa tarkoitus ja merkityshän on tietysti lapset, joita homoseksuaalit eivät osaa tehdä, kasvattaa, opettaa tai evästää muutenkaan elämään. Kukaan ei miettinyt homolakiehdotusta läpikäydessään lasten oikeuksia (paitsi tietenkin vastaan äänestäneet), joten nyt täytyy miettiä oikein kovaa.

On hyvin vaikea sanoa minkälaisessa tynnyrissä nämä putkinäköiset utopistit elävät ja miten se ylipäänsä on mahdollista silmät ja korvat omistavalle ihmishenkilölle. Tällä planeetallahan ei ole yhtään onnistunutta homoavioliittoa, ei ainuttakaan hyvää kasvatusta saanutta homoparin lasta, eikä sitoutunutta, vakaata, aitoa samaa sukupuolta olevien hallinnoimaa perhettä. Sen lisäksi tietenkin kaikki heteroavioliitot ovat onnellisia, kukoistavia ja hyvinvoivia parisuhteita, joissa sitoutuneisuus kestää loppuelämään saakka ja vastavuoroinen kunnioitus kaikessa toimii täydellisesti. Kaikki heteroiden lapset, olivat sitten omia tai adoptoituja, voivat hyvin, eivätkä ajaudu luonnottomiin homosteluihin, muuhunkaan rikollisuuteen tai pedofiliaan. Kaikki lapsethan syntyvät aidosti tasa-arvoiselle avioparille, eli hyvään perheeseen, jossa on poikkeuksetta rakastava biologinen isä ja äiti sekä tietenkin terve ja hyvä kasvuympäristö.

Aito, tasa-arvoinen ja muutenkin kaikin tavoin juuri hyvä avioliitto sai pienen voiton myös, kun aidosti tasa-arvoinen avioliittopari ja muutenkin hieno perheen malliesimerkki Räsänen kirjoitti kirjan ”Avioliitto” (lue: ”homot on perseestä”). Räsästen huoli homojen ikuisten sielujen kohtalosta on käsinkosketeltavaa. Tässä maassa on niin kertakaikkisesti unohdettu Jumalan säätämät ikuiset lait ja Totuus, joka on kirjoitettu jo ihan tarpeeksi kauan sitten ylös, että meidän pitäisi ymmärtää sen absoluuttinen totuusarvo. Ja koska Raamattuhan ei kertakaikkiaan tietenkään tunnusta mitään muuta tapaa tehdä avioliittoa kuin yhden miehen ja yhden naisen välisenä, meidän pitäisi yksinkertaisesti noudattaa sokeasti sitä homeista opusta. Muuten maamme on tuhoon tuomittu. Eduskunnalla onkin nyt edessään sen pohtiminen, mitä tasa-arvo oikeastaan tarkoittaa. Saa nähdä, miten sana tällä kertaa määritellään.

Merika Kallionpää
http://pelastukseltapelastunut.blogspot.fi


Oikaisu: painettuun lehteen päätyi lehden editointivaiheessa tapahtunut inhimillinen erehdys. Viimeisessä kappaleen lause ”hienon perheen malliesimerkki Räsänen…” oli muutettu muotoon ”hienon perheen malliesimerkki Päivi Räsänen…” josta syntyi virhe että Päivi Räsänen yksin olisi malliperhe ja kirjan kirjoittaja, kun kirjoittaja oli tarkoittanut aviopari Räsäsiä. Toimitus pahoittelee tapahtunutta virhettä.