Minä oikeasti arvostan koulutusta ja tutkimusta sekä omien näkemysten perustamista faktoihin. Siitä syystä tohtorien toteamusten arvostelu ei ihan helposti minulta irtoa. Kuten nyt, kun aion antaa laidallisen koskien teologian tohtorin, Mikkelin piispan Seppo Häkkisen kirjoittelua Suomen Kuvalehden Rajalla-blogissa.
Sitten muistan, että Jussi Halla-ahokin on tohtori.
Viisaus yhdessä asiassa ei tarkoita ylivuotavaa sivistystä kaikessa. Halla-ahon kanssa maallikon tuskin on viisasta väitellä muinaiskirkkoslaavista tai Häkkisen kanssa teologiasta. Perusoikeudet onkin sitten aivan toinen juttu.
Mm. Vapaa-ajattelijat vaativat julkiselta vallalta neutraalisuutta suhteessa katsomuksiin ja uskontoihin. Ihmisiä kun ei pitäisi esimerkiksi koulussa laittaa eriarvoiseen asemaan heidän katsomuksensa perusteella. Häkkisen mielestä tämä johtaa uskonnottomuuteen. Mikkelin piispa ei nähtävästi arvosta oman uskontonsa voimavaroja kovin korkealle, jos ei näe sillä olevan selviytymismahdollisuuksia ilman julkisen vallan agressiivista panostusta. Siis vaikka kirkkoon kuuluu melkein neljä miljoonaa suomalaista.
Häkkinen kirjoittaa blogissaan:”Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, joissa on haluttu kieltää kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus.” Täytyy sanoa, että tämä on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka olen uskonnoton aktiivi, en ole kenenkään näissä piireissä kuullut vaativan suukapulan laittamista oppilaalle, jos tämä aikoo lausua ruokarukouksen. Häkkinen ei selvennä sitä, kuka on vaatinut ja missä. Tästä syystä yllä oleva lainaus on juuri sellaista populistista suoltoa, jota saamme kuulla lähinnä perussuomalaisten ja Donald Trumpin suusta. Ikävä huomata, että yhden merkittävän suomalaisen insituution edustaja sortuu samanlaiseen retoriikkaan.
Erityisen masentavaa on jälleen kerran lukea, miten kirkonmies sekoittaa keskenään jumaluskon puutteen ja tuotantovälineiden kansallistamisen. Tuo on jo niin väsynyttä ja väärin. Lopettakaa jo.
Häkkisen kirjoituksen ajatus on: jos et usko Jumalaan uskot kuitenkin johonkin ”mihin-tahansa” ja se on huono homma se. Uskonnon ja omantunnon vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen saa kuulua evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja uskoa Jumalaan sillä tavalla kuin piispa Häkkinen määrää. Se oli sitä 1800-luvulla. Nyt 2000-luvulla (vihdoin) meillä on oikeus kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhdyskuntaan tai olla kuulumatta mihinkään, uskoa miten haluamme tai ei uskoa. Meillä on oikeus päätyä siihen maailmankatsomukseen, mikä meistä kustakin tuntuu oikealta. Tämä taas edellyttää sitä, että julkinen valta ei yritä saada meitä ajattelemaan jonkin tietyn katsomuksen mukaisesti. Eli on siis neutraali.
Moniarvoisuus ja eri uskontojen ja vakaumusten rinnakkaiselo tarkoittaa sitä, että nämä saavat näkyä julkisessa tilassa yksilöiden kautta ja välityksellä. Ei sitä, että julkinen tila itsessään on uskonnollinen tai vakaumuksellinen. Se, että koulu tai päiväkoti ei yritä iskostaa lapsiin jotain tiettyä uskontoa, ei riistä lapselta oikeutta omaan uskontoon vaan nimenomaan korostaa sitä. Uskonnonvapaudessa kun kyse on yksilön oikeudesta uskontoon eikä uskonnon oikeudesta yksilöön.
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa omassa Rajalla-blogissaan:” Toimivaa monikulttuurista yhteiskuntaa ei saavuteta lakaisemalla uskontoa maton alle, vaan ”siedätyshoidon” kautta opettelemalla aitoa suvaitsevaisuutta.” Aivan oikein. Mutta me emme koulussa saa sellaista ”siedätyshoitoa”, millä mahdollistettaisiin erilaisten katsomusten/uskontojen rinnakkaiseloa. Meillä koulu järjestää luterilaisen uskonnollisen tilaisuuden aina kun jokin syy löytyy ja niiden, jotka eivät tähän halua osallistua, on osallistuttava ”vaihtoehtoiseen tilaisuuteen”. Tässä ei ole kyse ”siedätyshoidosta” vaan iskostamisesta.
Häkkisen ei pidä vaipua kuitenkaan epätoivoon sen takia, että joku on vaatinut hieman sordiinoa päälle koulujen uskonnollisten tilaisuuksien osalta. Vapareiden ja Uskonnottomien Kantelupukki-palvelu on saanut lyhyen olemassa olonsa aikana noin 130 yhteydenottoa liittyen koulujen ja päiväkotien uskonnollisiin tilaisuuksiin. Pääsääntöisesti yhteydenotoissa on kyse siitä, että uskonnollisista tilaisuuksista ja niiden vaihtoehdoista tai sisällöstä ei tiedoteta, vaihtoehtoa ei ole, yhteiset juhlat järjestetään jumalanpalveluksina, ET-opetus järjestetään huonosti tai ei ollenkaan jne. Hämmentävää oli myös viime talvena Educa-messuilla kuunnella opettajia, jotka kertoivat kuinka heiltä on työhaastattelussa kyselty kirkkoon kuulumisesta ja omasta uskosta.
Suomessa. 2000-luvulla.