Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Ulkopuolisen silmin
kimmo / 19.3.2016
Siltaopintoina teologiseen tiedekuntaan jouduin suorittamaan alempaan korkeakoulututkintoon merkityn työharjoittelun. Suoritin tämän Vapaa-ajattelijain liitossa toimien messuavustajana ja sisäisenä laaduntarkkailijana yleisötilaisuudessa. Liitto on siitä mielenkiintoinen, että sitä pidetään teologisessa tiedekunnassa niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin osalta tiedekunnan päävihollisena. Omien nettisivujensa mukaan liitto ajaa kolmea asiaa: valtiokirkkojärjestelmän purkamista, uskonnottoman maailmankatsomuksen tasa-arvoista huomioimista uskontojen rinnalla ja julkisen sektorin siivoamista uskontojen […]

Siltaopintoina teologiseen tiedekuntaan jouduin suorittamaan alempaan korkeakoulututkintoon merkityn työharjoittelun. Suoritin tämän Vapaa-ajattelijain liitossa toimien messuavustajana ja sisäisenä laaduntarkkailijana yleisötilaisuudessa. Liitto on siitä mielenkiintoinen, että sitä pidetään teologisessa tiedekunnassa niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin osalta tiedekunnan päävihollisena. Omien nettisivujensa mukaan liitto ajaa kolmea asiaa: valtiokirkkojärjestelmän purkamista, uskonnottoman maailmankatsomuksen tasa-arvoista huomioimista uskontojen rinnalla ja julkisen sektorin siivoamista uskontojen harjoituksesta. Kärki tuntuu olevan valtiokirkon etuoikeuksien kritisoimisessa.

Se, että nämä tavoitteet saavat liiton näyttämään viholliselta on mielenkiintoista ja kertoo paljon teologisesta tiedekunnasta. Kyse voi olla kirkon aseman puolustamisesta, mutta todennäköisempää on, että uskonnottomuus näyttäytyy uhkana uskonnollisille ihmisille. Yleisin argumentti vapaa-ajattelijoita vastaan on että ”ateismikin on uskonto, koska siinä uskotaan ettei jumalaa ole”, mikä liikkuu yleisenä totuutena tiedekunnassa, ja yhteiskunnassa muutoinkin aivan liian heppoisin perustein. Uskonnottomuus saa kuitenkin uskonnolliset tarpeet pohjimmiltaan näyttämään hölmöiltä.

Koska kyseessä on uskontopolitiikkaan liittyvä yhteiskunnallinen järjestö, ja koska teologian opiskelijoita on niin paljon ja koska harjoittelut ovat kaikille pakollisia, niin oletin, edellämainitusta riitatilanteesta huolimatta, että vapaa-ajattelijoihin olisi tunkua harjoitteluun. Ajattelin, että heillä pyörii teologisen harjoittelija non-stop ympäri vuoden. Olin ilmeisesti ensimmäinen tällainen koskaan. Pääsin heti edustustöihin, ja pari pikaesittelyä meni ennenkuin tiesin tarkalleen, mitä liiton toiminnasta ja tavoitteista pitäisi kojukävijöille kertoa. Oletin esimerkiksi että liitto ajaisi katsomusaloitteen mukaista yleistä ja yhteistä katsomusopetusta. Kärki olikin elämänkatsomustiedon avaamisessa kaikkien valittavaksi. Myöhemmin sain tietää että kannatus myös yhteiselle katsomusaineelle on liitossa kovaa.

Toimin siis messuedustaja-apulaisena Educan opetusalan messuilla 29.-30.1.2016. Jaoin esitteitä liiton ja kumppanuusjärjestöjen toiminnasta näistä kiinnostuneille opetusalan toimijoille. Joidenkin kanssa syntyi keskustelua, mutta suurimman osan ajasta kuuntelin liiton aktiivien selvitystä liiton historiasta, toiminnasta ja sisäisistä kiistoista, joita oli kiitettävän paljon. Esitteitä ja liiton omia lehtiä meni melkoista vauhtia, toiminta siis herätti kiinnostusta. Paikalla näkyi myös teologian opiskelijoita, joista muut kiersivät kojun kaukaa ja uskontotieteilijät kävivät piipahtamassa lyhyesti. Turusta oli valtava revohkallinen sikäläisiä uskontotieteilijöitä.

Olin odottanut useiden vahvassa uskossa olevien henkilöiden tulevan haastamaan riitaa tai kiistelemään uskonasioista. Muutama tietysti tulikin. Sain kuulla Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä, ja että muslimit leviävät kuin tauti. Elävästi mieleen painui, kun pitkän tuijotuksen jälkeen vanhempi herrasmies lausui painostavasti: ”Mä voisin panna teidät kiemurtelemaan” – niinkuin käärmeet – ”mutten paa…” Hän tosin ei ehkä edustanut vahvaa uskonnollisuutta. Sain huomata että liittoa kritisoitiin myös muista lähtökohdista kuin kiihkouskonnollisista, mutta usein enemmän tai vähemmän hämärillä argumenteilla, joista löytyi kimurantteja peliteoreettisia kiemuroita.

Messujen jälkeen toimin sisäisenä tarkkailijana Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon seminaaritilaisuudessa, 2.2.2016, jossa useiden uskonnottomien asiaa ajavien järjestöjen edustajat keskustelivat sekulaarihumanismin tilasta. Paikalla oli ”vapareiden” lisäksi Uskonnottomat ry ja Humanistiliitto. Liitoilla oli joitain eri painotuksia, mutta enemmän yhteistä. Suomen valtiokirkkojärjestelmä raastaa edelleen uskonnottomien oikeustajua. Uskonnolla on pieniä lonkeroita siellä täällä pitkin julkista areenaa, ja erityisesti koulujen ongelmat korostuvat.

Ylipäätään suljetut julkiset tilat ovat paikkoja, joissa kirkko edelleen voi toteuttaa painostavaa pakkokäännytyksen perinnettään. Kouluista viedään lapsia kirkkoon ja rukoilutetaan heitä, säännöistä joustetaan mielivaltaisesti ja satunnaisesti ja pienillä paikkakunnilla vanhempia uhataan. Päiväkoteihin viedään yllätysevankeliumia, kun lapset eivät vielä osaa puolustautua. Armeijassa kirkon edustaja määrää pitkälti kaikkien ”hengellistä hoitoa” ja varsinkin leireillä ”ei ole aikaa poikkeuksiin”. Vankiloissa on papit ja valtioinstituutioilla jumalanpalvelukset. Työtä riittää ja voitot ovat pieniä. Ymmärrystä löytyy hyvin vähän niille, jotka eivät kunnioita uskonnottomien ihmisarvoa tai kansalaisoikeuksia. Tilaisuudessa ei esiintynyt kriittisiä vastapuolen edustajia, siksi tilaisuus oli ensisijaisesti ”omien” keskinäinen tapaaminen. Se ei tosin yhteisymmärrysviikon formaattiin kuuluisikaan.

Loin siis suhteet liittoon ja minulla oli ihan hauskaa, näen sen vahvuutenani. Sen sijaan en tunne suomalaisen poliittisen- ja järjestökentän sisäisiä lainalaisuuksia, enkä jaksa aina huomioida niitä, joten se toimii riskinä, johon minun tulee kiinnittää tulevaisuudessa aiempaa enemmän huomiota. Mitä tulee teologiseen erityisosaamiseen, jota voisin jakaa järjestökentälle, niin suhtaudun varauksella. Periaatteessa voisin syventyä kiistelyyn Jeesuksesta tai muslimeista, ja niin teinkin. Huomasin molemmista tietäväni enemmän kuin keskivertomessuvieras.

Sen sijaan uskonnollisten sidosten tai piilomotiivien paljastaminen valtaapitäviltä voisi olla hyvinkin mielenkiintoista, ja näen ettei ymmärrys siitä ole oikealla tolalla kansan keskuudessa. Tämä on kuitenkin hyvin pitkän aikavälin teoreettinen ajatus. Omat ajatukseni uskonnollisuuden fuusioitumisesta muuhun ajatteluun eivät saa kannatusta. Kokonaisuutena harjoittelusta jäivät mieleen välivyöhykkeet. Jo aiemmin tiesin että eri tiedekunnat elelevät eri maailmoissaan, ilman vahvaa kohtaantoa ja nyt tajusin myös todellisen maailman seilaavan niistä irrallaan, eri vesillä.

Samoja keskusteluja ei käydä, eikä toisten ajattelusta ole edes tietoisuutta. On raskasta ylittää näitä rajalinjoja, koska aina rikkoo joitain kirjoittamattomia sääntöjä, ja siitä saa kuulla aina vasta viiveellä. Monet keskustelut joutuu aloittamaan yllättäen aivan tyhjästä, alkutekijöistä. Lisäksi minusta vaikuttaa, että kaikki toiminta on kaivoon kannettua vettä, rakenteet on jo ennalta päätetty. Hyvänä esimerkkinä katsomusainealoite; huolimatta sen suosiosta, asiantuntijamyönteisyydestä tai vallitsevan tilanteen ongelmista, ei ole mitään syytä olettaa keskustelulla tai aktiivisuudella olevan vaikutusta.

Jani Mastola

Kirjoittaja on Teologisen tiedekunnan opiskelija, joka suoritti työharjoittelun Vapaa-ajattelijain liitossa

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry